HENKILÖSTÖ
Rikosuhripäivystys (RIKU) toimii koko maassa
Rikosuhripäivystyksellä on 7 aluetoimistoa ja 25 palvelupistettä eri puolella maata. Hankkeessa on palkattua henkilökuntaa runsaan 20 henkilötyövuoden verran. Yhdyshenkilöineen RIKU työllistää yli 30 pääasiassa sosiaalialan ammattilaista. Rikosuhrityön vapaaehtoisena toimii runsaat 300 yksityihenkilöä eri puolella maata, joista 30 on juristeja. RIKUn keskustoimisto sijaitsee Helsingissä.
Vapaaehtoisvoimin - ammatillisesti ohjattuna
RIKUn toiminnan tukijalka on osaavat vapaaehtoiset. Koulutamme vuosittain uusia vapaaehtoisia puhelin- ja verkkopäivystäjiksi ja/tai tukihenkilöiksi eri puolilla Suomea. Vapaaehtoisilta (juristin puhelinneuvonnan päivystäjiä lukuunottamatta) ei edellytetä erityistä ammatillista taustaa. Vapaaehtoiset koulutetaan tehtäväänsä. RIKUn vapaaehtoistyön kriteerinä on kypsä aikuinen, jolla ei itsellään ole käsittelemättömiä kriisejä.
Vapaaehtoistyön piirteitä ovat
- toiminta tavallisen ihmisen taidoin
- vapaaehtoisuus
- palkattomuus
- luotettavuus
- luottamuksellisuus
- toiminta tuen tarvitsijan ehdoin
- tasa-arvoisuus
- omien voimavarojen kuunteleminen
- vastuu on toimintaa toteuttavalla taustayhteisöllä
Tehtävät
Auttava puhelin
Auttavan puhelimen päivystäjät ovat tärkeässä ensikontaktin asemassa. He kuuntelevat, antavat neuvoja ja henkistä tukea. Tarvittaessa päivystäjät ohjaavat asiakkaan tukihenkilön tai ammattiavun piiriin.
Juristin puhelinneuvonta
Juristin puhelinneuvonnassa rikoksen uhri tai hänen asiassaan todistava voivat tarkistaa lainmukaisia oikeuksiaan sekä saada niihin liittyvää ohjausta.
Rikunet Päivystäjät ovat vuorollaan vastuussa verkkopalvelu Rikunettiin tulevien kysysmysten vastaamisesta.
Tukihenkilötoiminta
Tukihenkilöt auttavat uhria henkilökohtaisesti. Tukihenkilö voi tilanteesta riippuen tulla mukaan poliisilaitokselle ja oikeudenkäyntiin sekä olla apuna korvaushakemusten laatimisessa ja muissa käytännön asioissa. Tukihenkilöt auttavat rikoksen uhria myös keskustelemalla, kuuntelemalla ja ohjaamalla ammattiavun piiriin.
Kiinnostuitko?
Tule mukaan toimintaan
Mitä edellytämme
Vapaaehtoisilta (juristin puhelinneuvonnan päivystystä lukuunottamatta) emme edellytä erityistä ammatillista taustaa. RIKUn vapaaehtoistyön kriteerinä on kypsä aikuinen, jolla itsellään ei ole käsittelemättömiä kriisejä.
Vapaaehtoisauttajan tunnusmerkistöön kuuluvat luotettavuus, avoimuus, myönteisyys ja taito kuunnella. Hän on suvaitsevainen ja kunnioittaa toisen yksilöllisyyttä ja ratkaisuvapautta. Hänellä on aikaa tehtävään.
Hakeminen
Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, ota yhteyttä oman alueesi RIKUun ja tilaa esihaastattelulomake. Seuraavassa vaiheessa on haastattelu, jossa kutsutille kerrotaan tarkemmin RIKUn toiminnasta ja vapaaehtoisauttajan tehtävistä. Mikäli hakija on edelleen kiinnostunut tehtävästä ja hänet haastattelun perusteella katsotaan RIKUn vapaaehtoistyöhön soveltuvaksi, on edessä peruskoulutus. Ennen työhön ryhtymistä jokainen vapaaehtoinen allekirjoittaa vaitiolositoumuksen.
Koulutus ja työnohjaus
Vapaaehtoiset saavat koulutuksen tehtäväänsä. Peruskoulutus kestää noin 30 tuntia. Se sisältää mm. tietoa rikosoikeusprosessista, traumaattisen kriisin peruspiirteistä ja henkisestä tukemisesta, puhelinauttamisesta ja asiakkaan kohtaamisesta. Peruskoulutuksen lisäksi toiminnassa mukana oleville järjestetään säännöllistä lisä- ja jatkokoulutusta sekä ammatillisesti ohjattua työnohjausta.
Vapaaehtoisen puhelinauttamisen eettiset toimintaperiaatteet
Rikosuhripäivystys on myös sitoutunut noudattamaa oheisia periaatteita:
- Päivystystyöstä vastaa taustayhteisö.
- Soittajalle tarjotaan mahdollisuus keskusteluun nimettömänä, luottamuksellisesti ja ilman maksua, joka tuottaisi taloudellista hyötyä taustayhteisölle.
- Keskustelussa kunnioitetaan soittajan oikeutta itse määritellä keskustelun
aihe ja tehdä omia ratkaisujaan, ilman painostusta ja ohjailua päivystäjän taholta. Kun soittajana on lapsi, on erityisesti hänen etunsa otettava huomioon. Kuitenkin päivystäjä vastaa keskustelun laatutasosta auttavana keskusteluna.
- Päivystäjät ovat pääsääntöisesti vapaaehtoisia, alan asiantuntijan tähän tehtävään valitsemia ja kouluttamia henkilöitä. Päivystäjät osallistuvat jatkuvaan työnohjaukseen ja koulutukseen sekä allekirjoittavat kirjallisen sitoumuksen vaitiolovelvollisuudestaan. Heillä on oikeus pysyä
nimettöminä ja olla suostumatta alentavaan kohteluun.
Seuraavat peruskurssit
|