Nopea poistuminen Siirry sisältöön

Sovittelu

Sovittelussa rikoksen osapuolet kohtaavat ja mahdollinen saavutettu sovinto voi joidenkin lievempien rikosten osalta johtaa syyttämättäjättämispäätökseen. Tällöin asian käsittely päättyy, eikä oikeudenkäyntiä tule lainkaan. Sovittelu saattaa myös johtaa tuomitsematta jättämiseen tai lievempään rangaistukseen. Mikäli sovintoon ei päästä, syyttäjä voi nostaa syytteen ja siten viedä asian käsittelyn normaalisti oikeudenkäyntiin. Syyttäjä voi syyttää rikoksesta epäiltyä, vaikka sovinto olisi saavutettukin. Myös sovittelussa voidaan sopia vahingonkorvauksista. Sovitteluun osallistuminen on vapaaehtoista.


Lue lisää:

Mikä on sovittelu?
Jälkisovittelu auttoi eteen päin
Ohjeita sovittelua harkitsevalle
Pääseekö ystävä tai tukihenkilö mukaan oikeudenkäyntiin tai sovitteluistuntoon?