Turvakoti nuorten tukena

Lapsen oikeuksien sopimuksen 19. artikla määrittää, että lasta ja nuorta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta, pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä, välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta sekä hyväksikäytöltä. Artikla puolustaa lapsen ja nuoren tasavertaista ihmisoikeutta sekä oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Usein nuoren omat mahdollisuudet lopettaa perheessä tapahtuva väkivalta ovat vähäiset. Aikuisen rooli tässä on ensiarvoisen tärkeä, aikuisella on mahdollisuus palauttaa turvallisuus nuoren elämään. Väkivallan varjosta on mahdollista päästä pois. Ensimmäinen askel on nuoren kohtaaminen ja kuuleminen. Jokainen nuori on arvokas ja ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Turvallisessa kodissa nuorella on mahdollisuus olla oma itsensä ja tuntea olonsa hyväksi ja turvalliseksi. Jos kotona on väkivaltaa, perhe tottuu elämään pelossa ja varoo antamasta suuttumiselle aihetta. Turvallisuuden ja turvattomuuden puheeksi ottaminen nuorten kanssa viestittää, että aikuinen on valmis keskustelemaan myös vaikeista asioista.
Tänä vuonna avataan neljä uutta turvakotia

Tänä vuonna avataan neljä uutta turvakotia

Suomessa on tällä hetkellä 20 turvakotia ja tämän vuoden aikana niitä avataan neljä lisää. Vuoden 2017 aikana turvakotiverkoston perhepaikkojen määrä nousee yhteensä 143 paikaan. Turvakoti on kodinomainen paikka, josta väkivaltaa kokenut saa turvallisen suojapaikan ja apua, tukea sekä neuvontaa väkivallasta selviytymiseen.

Turvakoti on tarkoitettu kaikille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kohdanneille, kaikenikäisille naisille, miehille ja lapsille. Turvakotiin voi mennä mihin vuorokauden aikaan vaan, sinne voi hakeutua nimettömänä ja turvakodissa oleminen ei maksa asiakkaalle mitään. Alaikäiset lapset ja nuoret hakeutuvat turvakotiin yleensä yhdessä vanhempansa kanssa.

Avopalveluista apua väkivaltatilanteisiin

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön avopalvelut eri puolilla Suomea tarjoavat tukea perheväkivallan aiheuttaman tilanteen ratkaisemiseen ja kriisistä selviytymiseen. Nämä palvelut on tarkoitettu väkivallan kaikille osapuolille, iästä riippumatta. Myös nuoret voivat hakeutua avopalveluihin ja kysyä neuvoa ja apua väkivaltaan.

Avopalveluun voi tulla turvakodin jälkeen tai kun on kokenut väkivaltaa, mutta ei tarvitse turvakotia. Avopalvelun tarjoama apu voi olla puhelin- tai nettineuvontaa, ajanvaraukseen perustuvaa väkivaltatyön ammattilaisen keskusteluapua tai ohjattuja vertaisryhmiä. Ensisijaista on väkivaltaa kokeneen turvallisuus ja väkivallan loppuminen. Avopalvelut ovat asiakkaille maksuttomia.

Väkivallan jälki voi olla laastaroitavissa tai loppuelämän arpena. Jokaisella nuorella on oikeus saada apua ja tukea selviytymiseensä. Vanhemman, läheisen, ystävän tai ammattilaisen merkitys on suuri, jotta ensimmäinen askel kohti selviytymistä voi tulla otetuksi. Nuoruuteen liittyvät toiveet ja unelmat on mahdollista löytää uudelleen.

Tuulia Kovanen
Suunnittelija, Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö tiimi
Ensi- ja turvakotien liitto ry

 

Nuorten turvatalolta nopeaa ja maksutonta apua

  • Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalot tarjoavat apua nuorille ja heidän perheilleen mihin tahansa nuoruuden pulmaan tai kriisiin. Pulma voi liittyä esimerkiksi ihmissuhteisiin tai nuoren itsenäistymiseen.
  • Turvatalolle voi tulla vaikka vain juttelemaan. Tarvittaessa nuori saa turvatalolta tilapäisen yöpymispaikan.
  • Turvatalolle tuleminen ja siellä oleminen on aina vapaaehtoista. Ajanvarausta ei tarvita, ja palvelut ovat maksuttomia ja suunnattu pääasiassa 12–21-vuotiaille.
  • Turvataloja on yhteensä viisi: Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella. Lisäksi turvatalot auttavat maanlaajuisesti verkossa.
  • Turvatalojen yhteystiedot ja lisätietoa palveluista löytyy osoitteesta nuortenturvatalo.fi.

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 1/2017.

 

Avaa koko lehti (pdf)