Tiedotteet

Rikosuhripäivystyksen tukisuhteissa 38 prosentin kasvu

Sekä yhteydenottojen määrä että tukisuhteet lisääntyivät selvästi Rikosuhripäivystyksessä vuonna 2016. Rikosuhridirektiivin voimaantulo näkyy positiivisesti palveluissamme. Pystymme palvelemaan asiakkaita enemmän ja ihmiset ovat myös olleet enemmän yhteydessä meihin, toteaa toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

 

tukisuhteet10_16

 
   
Rikosuhridirektiivin voimaantulo muun muassa vahvisti poliisin velvollisuutta ohjata rikoksen uhreja tukipalveluihin. Yhteydenotot Rikosuhripäivystyksessä lisääntyivät liki kymmenellä tuhannella vuonna 2016. Kasvua yhteydenotoissa oli peräti 24 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tukisuhteiden määrä kasvoi vielä enemmän, 38 prosenttia.

– Direktiivi on vaikuttanut yleiseen tietoisuuteen tukipalveluista ja uhrin asemasta sekä tuonut lisää velvoitteita viranomaisille. Olemme myös pystyneet muuttamaan valtakunnalliset neuvontapuhelimemme asiakkaille maksuttomiksi sekä vahvistamaan palveluittemme markkinointia kasvaneiden resurssien myötä, kertoo toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

 

   
   

Kansainvälinen rikosuhripäivä muistuttaa avun hakemisen tärkeydestä

Kuka tahansa voi joutua rikoksen uhriksi ja yleensä aina yllättäen. Rikoksen kaikkiin seurauksiin ei voi mitenkään varautua etukäteen. Rikosuhripäivystys tarjoaa sekä käytännön neuvontaa rikosprosessiin että tukea rikoskokemuksesta selviämiseen.

Rikosuhrien päivää vietetään vuosittain rikosuhriviikolla (viikko 8) 22. helmikuuta. Tänä vuonna Rikosuhripäivänä muistutetaan, että rikoksen uhrin on tärkeää hakea apua. RIKUn palvelupisteet järjestävät teemaan liittyviä tapahtumia eri puolilla Suomea .

Lisätietoja

Leena-Kaisa Åberg
Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja
050 3378 703, leena-kaisa.aberg@riku.fi

Rikosuhripäivystys (RIKU) parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa tuottamalla matalan kynnyksen tuki- ja neuvontapalveluita. RIKUn palvelut on käytettävissä 29 palvelupisteessä ympäri maata – kasvokkain, puhelimitse ja verkossa. Tukipalvelut perustuvat ammatillisesti ohjattuun vapaaehtoistoimintaan. RIKU toimii Suomessa EU:n uhridirektiivin mukaisten yleisten rikosuhripalveluiden tuottajana.

Takaisin