Mikä on edunvalvoja?

Jos lapseen kohdistuvassa rikoksessa rikoksesta epäiltynä on huoltaja tai huoltajan sukulainen, huoltaja ei voi edustaa lasta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos toista vanhempaa epäillään lapseen kohdistuvasta rikoksesta, kumpikaan vanhempi ei voi toimia asiassa lapsen edunvalvojana. Tällöin lapselle määrätään edunvalvojan sijainen.

Kun lapsen huoltajaa tai tälle läheistä henkilöä epäillään lapseen kohdistuneesta rikoksesta, käynnistyy rikosprosessin lisäksi yleensä lastensuojeluprosessi. On järkevää, että sama edunvalvoja edustaa lasta sekä lastensuojeluasiassa että rikosasiassa.

Viranomaiset huolehtivat edunvalvojan hankkimisesta. Tutkinnanjohtaja voi tehdä tuomioistuimelle hakemuksen edunvalvojan määräämisestä. Hakemuksen voi tehdä myös syyttäjä, maistraatti tai sosiaaliviranomainen. Edunvalvojan määräys on voimassa sen rikosasian käsittelyn loppuun asti, jonka esitutkintaa varten määräys on annettu. Edunvalvojan määräämisestä aiheutuneet kustannukset sekä edunvalvojan palkkion maksaa valtio.

Lähteet:

Kjällman, P (toim.) Rikoksen uhrin käsikirja
www.sosiaaliportti.fi
www.oikeus.fi Lapsi rikoksen uhrina - opas

Oppaita ja RIKUn nuorten sivut

Rikosprosessitietoa nuorelle rikoksen uhrille
Rikosuhripäivystyksen nuorten omat sivut
Opas vanhemmille: Lapsi rikoksen uhrina