Lausuntoja

Lausunto ihmiskaupan kaltaisesta pakkotyöstä

14.12.2017 Työ- ja elinkeinoministeriölle
(HE 69/2016 VP – EV 124/2016 VP) viite: TEM/1169/00.04.01/2016


Rikosuhripäivystys kiittää mahdollisuudesta lausua koskien ihmiskaupan kaltaisen pakkotyön ja vastaavan työperäisen hyväksikäytön uhrien avunsaantia. Tämä lausunto on valmisteltu yhteistyössä Pro-tukipisteen, Pakolaisneuvonnan sekä Monika-Naiset liiton kanssa ja sen sisältö on pääosin samankaltainen.

Järjestömme kohtaa työssään paitsi rikosoikeudellisesti ihmiskaupaksi luokiteltavan hyväksikäytön uhreja myös sellaisia vakavan työvoiman hyväksikäytön uhreja, joiden kohdalla rikosta ei tutkita ihmiskauppana, mutta joiden tilanne ja avun tarve on samankaltainen. Lisäksi näemme työssämme, että rikosnimikkeen valikoituminen ei ole aina johdonmukaista ja esimerkiksi kiskonnantapaisena työsyrjintänä tai törkeänä kiskontana tutkitaan tapauksia, jotka ovat erittäin samankaltaisia kuin toisaalla ihmiskauppana tutkitut rikokset. Rikosnimike vaikuttaa kuitenkin näissä tapauksissa ratkaisevasti uhrin asemaan avunsaannin, oleskeluoikeuden sekä korvausten hakemisen suhteen.

Näkemyksemme mukaan Suomessa siis esiintyy sellaista ihmiskaupan kaltaista pakkotyötä tai vastaavaa hyväksikäyttöä, jonka uhrit eivät saa suojaa, koska rikokset eivät täytä ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöä rikosoikeudellisessa merkityksessä.

Auttamisen kiinnittyminen tiiviisti rikosnimikkeeseen ja rikosprosessiin tekee avun saannista ennakoimatonta ja epävarmaa. Tämä nostaa myös kynnystä avun hakemiseen. Ihmiskaupan ja pakkotyön uhrien tunnistamis- ja tukityössä olemme havainneet, että uhrien ohjaaminen viranomaisavun pariin on usein haastavaa siksi, että uhrit eivät voi olla varmoja siitä, johtaisiko poliisille ilmoittaminen avunsaantiin ja/tai mahdollisuuteen jäädä Suomeen työskentelemään. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa pakkotyö ja muu työvoiman hyväksikäyttö pysyy piilossa eivätkä rikokset päädy tutkittaviksi. Tämä on erittäin huolestuttavaa etenkin nyt, kun siirtolaisuus ja paperittomien henkilöiden määrä on lisääntynyt Suomessa. Kokemuksemme onkin, että työvoiman hyväksikäyttöön liittyvät järjestöjen tietoon tulevat rikokset ovat lisääntyneet samalla, kun yhä harvempi on valmis tuomaan tilannettaan viranomaisten tietoon.

Vuonna 2015 voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen tuloksena ihmiskaupan uhrin auttaminen on käytännössä sidottu rikosprosessiin. Mikäli esitutkintaviranomainen ei päädy esitutkinnassa käyttämään ihmiskaupparikosnimikettä eivätkä tietyt muut tunnistamisen edellytykset täyty, henkilöä ei luokitella virallisesti ihmiskaupan uhriksi (ks. laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta, 38 §). Tällöin hän ei ole oikeutettu ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän palveluihin ja hänet joudutaan poistamaan auttamisjärjestelmän asiakkuudesta, jos hän on päässyt auttamisjärjestelmään ennen rikostutkinnan alkamista.

Käytännössä tutkinnassa voidaan päätyä käyttämään toista rikosnimikettä esimerkiksi todistusaineiston puutteen vuoksi, vaikka viranomaiset arvioisivatkin, että kyseessä on tosiasiassa ihmiskauppa. On myös todettava, että kokemus työperäisen ihmiskaupan ja sen lähirikosten kuten kiskonnantapaisen työsyrjinnän ja törkeän kiskonnan tutkinnoista vaihtelee suuresti eri puolilla maata ja täysin samankaltaisia tapauksia viedään rikosprosessissa eteenpäin eri rikosnimikkeillä. Tämä voi johtua tutkijan kokemuksesta näytön keräämisestä mutta myös vakavan työvoiman hyväksikäytön tunnistamisesta.

Ehdotuksemme:

  • uhrin auttaminen irrotetaan täysin rikosprosessista ja arvion uhrin tilanteesta ja avuntarpeesta tekee ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä


On myös todettava, että kaikissa niissä tapauksissa, jotka voidaan luokitella ILO:n pakkotyöindikaattorien mukaan pakkotyöksi, ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistö ei täyty kokonaisuudessaan. Osa siirtolaistaustaisen työvoiman hyväksikäyttötapauksista vastaa ILO:n pakkotyöindikaattoreiden osoittamaa pakkotyötä, vaikka ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöt eivät kaikilta osin täyty. Näin ollen osa pakkotyön uhreista ei tule tunnistetuiksi ihmiskaupan uhreiksi eivätkä he ole oikeutettuja ihmiskaupan uhrien apuun ja suojeluun. Näillä rikosten uhreilla on kuitenkin usein täysin samankaltainen palveluiden tarve kuin ihmiskaupan uhriksi tunnistetuilla.

Ehdotuksemme:

  • ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän apu laajennetaan koskemaan myös heitä, joiden tilanne viittaa ILO:n pakkotyöindikaattoreiden mukaan pakkotyöhön, mutta ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistö ei kaikilta osin täyty
  • lähtökohtana avulle pidetään asiakkaan tilannetta ja avuntarvetta

Esimerkkejä kohtaamistamme asiakkaista:

1. Eteläaasialainen nainen, joka on toiminut kotimaassaan varakkaamman perheen palvelijana, saa tarjouksen tulla Suomeen töihin perheen omistamaan ravintolaan. Hänen perheensä myy omaisuutensa, jotta asiakas voisi maksaa työnantajaperheelle usean tuhannen euron maksun Suomeen tulemisesta. Luvatut työehdot eivät pidä paikkaansa ja hän joutuu tekemään töitä 16 tuntia päivässä ilman vapaapäiviä. Palkka maksetaan hänen tililleen, mutta työnantajalla on hänen tilinsä hallussaan ja hän nostaa sen aina takaisin itselleen. Asiakkaalla ei ole vapaa-aikaa eikä rahaa käytössään ja hän on täysin sidottu työhönsä. Hän ei uskalla hakea apua, koska työnantajan perhe on vaikutusvaltaisessa asemassa hänen kotimaassaan ja voisi helposti vahingoittaa siellä hänen perhettään.

Kun rikos tulee ilmi poliisille, sitä tutkitaan ihmiskauppana ja hänet otetaan ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi. Asiakas on tässä vaiheessa psyykkisesti ja fyysisesti erittäin huonovointinen ja hän pelkää kotimaassa olevan perheensä puolesta. Käräjäoikeus antaa tuomion kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, koska oikeuden näkemyksen mukaan ihmiskaupparikokseen tarvittavaa näyttöä määräysvallasta ei ole tarpeeksi. Huonovointinen asiakas poistetaan ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä, koska hänen on todettu rikosprosessissa olevan muun kuin ihmiskaupparikoksen uhri.

Työnantaja on paennut kotimaahan eikä häneltä saa perittyä oikeuden määräämiä korvauksia. Koska kiskonnantapainen työsyrjintä ei ole vapauteen kohdistuva rikos (kuten ihmiskauppa), korvauksia ei saa myöskään Valtiokonttorin kautta. Työsuhteen katkettua hän ei saa jatkoa työperustaiselle oleskeluluvalleen, eikä hän myöskään ole oikeutettu ulkomaalaislain 52a §:n mukaiseen ihmiskaupan uhrin oleskelulupaan (koska hän ei ole oikeuden mukaan ihmiskaupan uhri) eikä ulkomaalaislain 52d §:n laittomasti maassa oleskelleen ja työskennelleen oleskelulupaan, koska hänellä on ollut työskentelyn ajan Suomessa oleskelu- ja työskentelyoikeus.

2. Pohjoisafrikkalainen mies, joka saa kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen tuttavamieheltä tarjouksen työskennellä tämän omistamassa tehtaassa. Hän ottaa tarjouksen vastaan, toiveenaan saada oleskelulupa työnteon perusteella kuten työnantaja hänelle lupaa. Mies päätyy tekemään varastotöitä palkatta yli täyden työajan ja sen päälle toimimaan kotiapulaisena työnantajan kotona, tehtävänään siivoaminen ja ruuanlaitto. Hän ei saa palkkaa ollenkaan ja aina kun hän kysyy virallisesta työsopimuksesta, työnantaja suuttuu ja käyttäytyy aggressiivisesti. Asiakas menee sairastuttuaan paperittomien klinikalle ja kuulee siellä, että järjestöiltä voi saada anonyymisti neuvontaa hänen tilanteeseensa.

Hän tapaa ihmiskaupan uhreja avustavan järjestön työntekijöitä, mutta ei uskalla hakeutua ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään, koska kuulee, että heillä on ilmoittamisvelvollisuus poliisille ja hän pelkää maasta poistamista. Myöhemmin hänen tilanteensa kehittyy entistäkin ahdistavammaksi ja hän hakeutuu uudelleen järjestön puheille ja antaa suostumuksensa tehdä esitys ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Hänet otetaan asiakkaaksi.

Poliisi ei kuitenkaan avaa asiassa rikostutkintaa vaan tekee niin sanotun sekalaisilmoituksen, minkä vuoksi asiakkaalla ei ole oikeutta avustajaan esitutkinnassa. Hän kertoo poliisille tarinansa ja sopii näyttävänsä tehtaan, jossa hän työskenteli. Myöhemmin poliisi tulee hakemaan hänet säilöön: käy ilmi, että poliisi on todennut, ettei asiassa ole tapahtunut rikosta. Hänet poistetaan samalla myös auttamisjärjestelmän asiakkuudesta. Myöhemmin hän saa avustajan, jonka avulla hän saa tehtyä tutkintapyynnön tapahtumapaikan poliisilaitokselle ja siellä aloitetaan ilmoituksen perusteella esitutkinta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Rikosnimike ei kuitenkaan edelleenkään ole ihmiskauppa, eikä asiakasta oteta takaisin auttamisjärjestelmän asiakkaaksi, vaikka hän olisi avun tarpeessa.

Esitetyt tapaukset, kuten useat muut tapaukset samankaltaiset tapaukset, osoittavat mielestämme selvästi sen, että ihmiskaupan uhrien auttaminen tulisi irrottaa täysin rikosprosessista ja siinä käytetyistä nimikkeistä. Tapaukset osoittavat myös sen, että asiakkaan saamasta avusta päätettäessä lähtökohtana tulisi olla asiakkaan tilanne ja avuntarve, eikä ihmiskaupan juridinen määritelmä. Tästä syystä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän apua tulisi tarjota myös lähirikosten uhreille. Tämä hyödyttää uhreja myös koko yhteiskuntaa: useampi rikos tulee viranomaisten tietoon, rikollinen toiminta vaikeutuu ja useampi rikos päätyy tutkittavaksi uhrin rohkaistuttua tekemään yhteistyötä poliisin kanssa apua saatuaan.

Leena-Kaisa Åberg, toiminnanjohtaja
Pia Marttila, ihmiskaupan uhrien auttamistyön koordinaattori

Takaisin