Lausuntoja

Lausunto Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksesta eduskunnalle

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 4.10.2018

(Ihmiskauppaa koskeva jakso 4)

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksesta. Keskitymme tässä lausunnossa kertomuksen ihmiskaupan uhrien asemaa käsittelevään osioon. Rikosuhripäivystys pitää erittäin tärkeänä, että ihmiskaupan uhrien auttamisen sidonnaisuutta rikosprosessiin vähennetään kertomuksen suositusten mukaisesti. Käytännön asiakastyössämme näemme jatkuvasti tilanteita, joissa ihmiskaupan uhrien oikeudet jäävät toteutumatta kertomuksessa esille nostettujen ongelmien johdosta.

Rikosuhripäivystyksen asiakkaina on kuluvan vuoden aikana ollut yhteensä noin 130 ihmiskaupan tai ihmiskaupan kaltaisten rikosten uhreja. Näiden asiakkaiden määrä on noussut huomattavasti viime vuosien aikana. Vuonna 2016 vastaava luku oli 32 ja viime vuonna 94. RIKUn asiakkaina on ihmiskaupan eri muotojen uhreja, mutta suurin osa heistä on työperäisen ihmiskaupan tai vakavan työvoiman hyväksikäytön uhreja. Monet hyväksikäytetyistä ovat tulleet maahan turvapaikanhakijoina.

Auttamistoimien kytkeminen rikosprosessiin

Yhdenvertaisuusvaltuutetun antaman kertomuksen ihmiskauppaa koskeva osio 4.2 perustuu ihmiskaupparaportoijana toimivan yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin (HEUNI) laatimaan ihmiskaupan uhrien auttamista koskevaan ns. TEAS-selvitykseen, jonka kaikki suositukset ovat linjassa koskien Rikosuhripäivystyksen oman asiakastyön kautta saamia kokemuksia järjestelmän ongelmista.

Kannatamme vahvasti TEAS-selvityksen suositusta siitä, että ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmällä olisi oikeus tehdä kokonaisarvioon perustuva ratkaisu siitä, onko uhrilla ihmiskaupan uhriksi joutumisesta johtuvia avuntarpeita, joiden vuoksi häntä ei poisteta auttamisjärjestelmästä (TEAS-selvityksen suositus 6, kertomuksen s. 97), vaikka tutkittava rikosnimike olisi muu kuin ihmiskauppa. Rikosnimike voi esitutkinnassa muuttua esimerkiksi siitä syystä, että tapauksesta ei ole saatu kerättyä tarpeeksi näyttöä juuri ihmiskaupparikoksesta, mikä ei suinkaan tarkoita, ettei kyseessä tosiasiassa kuitenkin olisi ihmiskauppa.

Tänä vuonna yli 30 Rikosuhripäivystyksessä tukisuhteessa olevasta asiakkaastamme on sellaisia henkilöitä, jotka oli alun perin otettu ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi, mutta jotka on sittemmin jouduttu poistamaan asiakkuudesta siitä syystä, että rikosprosessissa on päädytty käyttämään toista rikosnimikettä. Useilla näistä asiakkaista on vahva avuntarve, ja he ovat voineet joutua vakaviin ongelmiin tai saattaa perheensä vaaraan tehdessään yhteistyötä viranomaisten kanssa ihmiskaupparikollisten tuomitsemiseksi.

Rikosnimikkeen muuttumisella on myös muita seurauksia. Uhrin voi olla vaikeampi saada maksutonta oikeusapua ja hänen on vaikeampi saada oikeuden hänelle määräämiä korvauksia.

Virallisen ihmiskaupan uhriksi tunnistamisen osalta paremmassa asemassa ovat ne uhrit, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhriksi ulkomailla esimerkiksi pakomatkallaan Suomeen ja joiden kohdalla rikosta ei voida tutkia Suomessa. Tällöin ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä voi moniammatillisen asiantuntijaryhmänsä tuella virallisesti tunnistaa heidät ihmiskaupan uhriksi ja heidän palvelunsaantinsa voi jatkua. Tätä mahdollisuutta ei ole niillä ihmisillä, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhriksi Suomessa ja joiden kohdalla rikosta tutkitaan Suomessa. He ovat näin ollen huonommassa asemassa kuin ulkomailla uhriutuneet henkilöt, vaikka heillä on monesti vahvempi tarve suojeluun sekä mahdollisuus saattaa ihmiskauppaan syyllistyneitä henkilöitä rikosvastuuseen Suomessa.

Tietojen luovuttaminen poliisille harkinta- ja toipumisajan jälkeen

TEAS-selvityksen tulosten perusteella suositellaan myös, ettei poliisille luovutettaisi uhrin tapaukseen liittyviä tietoja harkinta- ja toipumisajan jälkeen, mikäli uhri päätyy harkinnassaan siihen, ettei halua tehdä yhteistyötä esitutkintaviranomaisten kanssa (suositus 7).

Tämä on mielestämme erittäin tärkeää, jotta ihmiskaupan uhrit uskaltaisivat hakea apua ja saattaa syylliset rikosvastuuseen. Tällä hetkellä monet kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat ihmiskaupan uhrit, he jotka pelkäävät esimerkiksi tekijän kostotoimia tai maasta poistamista, eivät uskalla hakeutua virallisen avun piiriin edes pohtiakseen vaihtoehtojaan.

Muiden ihmiskaupan uhreja auttavien järjestöjen kanssa olemme vuoden alusta ottaneet käyttöön oman kolmannen sektorin tunnistamistilaston. Siitä on selvästi havaittavissa, että useat ihmiskaupan uhrit eivät uskalla hakeutua ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi tai koe siitä olevan heille riittävästi hyötyä. Tällä hetkellä päätöksen olla hakematta auttamisjärjestelmään oli tehnyt noin puolet järjestöjen tänä vuonna esitunnistamista uhreista (esitunnistettuja 48 henkilöä, 25.9. mennessä).

Jos ihmiskaupan uhrin asemaa pohtii ilmiönä eikä yksilön vaikean tilanteen kannalta, tulee kysyneeksi, miksi näinkin vakavan rikoksen uhrit eivät hakisi apua. Voi myös ajatella, että mahdollistamalla avunsaannin ilman ilmoitusta poliisille, harvempia tapauksia voitaisiin tutkia ja siten harvempia syyllisiä joutuisi rikoksista vastuuseen.

Yksilön näkökulmasta tilanne näyttäytyy kuitenkin hyvin toisenlaisena: nykyinen vahva rikosprosessisidonnaisuus johtaa tilanteeseen, jossa moni uhri ei uskaltaudu hakemaan apua edes siksi aikaa, että hän punnitsisi vaihtoehtojaan tilanteesta irtautumiseksi. Uskomme, että useammat asiakkaistamme uskaltautuisivat tekemään yhteistyötä esitutkintaviranomaisten kanssa, mikäli heille ensin annettaisiin aito mahdollisuus rauhoittua, toipua ja harkita rauhassa vaihtoehtojaan sekä niiden mahdollisia seurauksia.

Ilman tätä mahdollisuutta on vaikea motivoida asiakasta, joka on vihdoin päässyt karkuun hyväksikäyttäjäänsä ja pelkää, että rikosprosessin myötä tälle selviää hänen olinpaikkansa; tai asiakasta, joka on pakotettu tekemään rikoksia ja on vakuuttunut ettei saa apua, vaan että häntä itseään syytetään rikolliseksi; tai asiakasta, joka pelkää, että hänen kotimaassa oleville lapsilleen käy huonosti, jos tekijä kuulee hänen puhuneen viranomaisille. Puhumattakaan niistä asiakkaista, jotka pelkäävät, että hyväksikäytöstä ilmoittaminen johtaisi maasta poistamiseen tai oleskeluoikeuden menettämiseen.

Erikoisyksikkö ihmiskaupparikosten tutkintaan

Tarve korkealaatuiselle esitutkinnalle korostuu erityisesti nykytilanteessa, jossa auttaminen on vahvasti sidottu rikosprosessiin. Ylipäätään pitkät esitutkinta-ajat ovat erittäin vaikeita asiakkaan kannalta. Joskus jopa vuosien mittaiset tutkinnat vaikeuttavat huomattavasti asiakkaan mahdollisuutta toipua kokemastaan. Eläminen epävarmuudessa aiheuttaa useita sosiaalisia sekä mielenterveyden ongelmia. Se vaikuttaa myös siihen, saadaanko rikolliset vastuuseen, sekä siihen, saako uhri korvauksia kokemastaan. Vuosia kestävästä raskaasta ja traumatisoivasta rikosprosessista voi lopulta jäädä käteen pelkkiä ongelmia oman ja perheen turvallisuuden sekä oleskeluoikeuden suhteen. Tämä ei ymmärrettävästi rohkaise ihmiskaupan uhreja lähtemään rikosprosessiin.

Ihmiskaupparikosten esitutkintojen käytännöt vaihtelevat suuresti eri puolilla maata sekä eri yksiköiden välillä. Se, päädytäänkö tutkinnassa käyttämään rikosnimikkeenä ihmiskauppaa, liittyy muun muassa kerättyyn näyttöön, tutkijoiden kykyyn tulkita ihmiskaupan tunnusmerkistöä sekä siihen, uskaltaako uhri kertoa viranomaisille kokemastaan.

Poliisissa tiettyjen muiden rikosten tutkinnan keskittämistä erikoistuneisiin yksikköihin on perusteltu sillä, että osaamisen keskittäminen parantaa esitutkinnan laatua ja ilmiön ymmärtämistä, ja lisää siten asiakkaan oikeusturvaa ja edesauttaa rikosten selvittämistä ja torjumista. Näkemyksemme mukaan näin on myös ihmiskaupan kohdalla ja pidämme keskeisenä TEAS-selvityksen suositusta ihmiskauppaan erikoistuneen poliisin tutkintayksikön perustamisesta (suositus 8).

Oleskeluoikeuden kytkös rikosprosessiin

Rikosprosessiin ei ole sidottu ainoastaan uhrin avunsaanti, vaan se vaikuttaa myös oleskeluoikeuteen. Ihmiskaupan uhrin oleskelulupa (ulkomaalaislain 52 a §) myönnetään lähtökohtaisesti uhrin oleskeluun Suomessa rikosprosessin ajaksi, mutta tälläkin hetkellä asiakkaat ovat odottaneet lupia reilusti yli vuoden, koska esitutkinnat eivät ole edenneet tai edes alkaneet tai myös tilanteissa, joissa rikosta tutkitaan ihmiskauppana. Pidämme hyvin ongelmallisena tilanteita, joissa Maahanmuuttovirasto odottaa asian siirtymistä syyttäjälle ja mahdollisesti myös syyttäjän päätöstä syytteen nostamisesta ennen lupa-asian ratkaisemista.

Samaan aikaan monilla uhreilla on työpaikka, muttei välttämättä työskentelyoikeutta. Toisilla taas on kova halu tehdä töitä, mutta heitä ei puuttuvan työskentelyoikeuden vuoksi palkata, vaikka työpaikka olisi tiedossa. Työkykyiset ja -haluiset ihmiset ovat siis usein pakotettuja elämään sosiaalituilla, mikä ahdistaa asiakkaita, varsinkin koska monilla on perhe elätettävänä esimerkiksi kotimaassaan. Monet altistuvat odotusaikana myös Suomessa uudelleen hyväksikäytölle, kun laillisia mahdollisuuksia tehdä työtä ei ole.

Ihmiskaupan uhrin oleskelulupa voidaan myöntää uhrille jatkuvana lupana niissä tilanteissa, joissa uhrin katsotaan olevan erityisen haavoittumassa asemassa. Näitä jatkuvia lupia myönnetään kuitenkin vain hyvin harvoin, vaikka uhrilla olisi takanaan hyvin vakavaa hyväksikäyttöä ja vaara joutua uudelleen uhriksi.
Mikäli työvoiman hyväksikäyttöä ei lähetä tutkimaan ihmiskauppana, on olemassa myös oleskelulupa, joka voidaan myöntää sellaiselle henkilölle, joka on tullut hyväksikäytetyksi oleskellessaan ja työskennellessään Suomessa laittomasti (52 d §). Täten siis huonommassa asemassa ovat ne, jotka ovat joutuneet hyväksikäytön uhriksi oleskellessaan ja työskennellessään Suomessa laillisesti.

Asiakkainamme on henkilöitä, joiden tapauksessa on annettu tuomio ihmiskaupasta, mutta jotka ovat sen jälkeen saaneet kielteisen oleskelulupapäätöksen. Ihmiskaupan uhri on usein ottanut suuren riskin päättäessään paljastaa rikoksen ja mahdollisesti todistaa tekijää vastaan oikeudessa. Useat asiakkaat ovat saaneet vakavia omaan tai kotimaassa oleviin läheistensä henkeen ja terveyteen kohdistuvia uhkauksia. Tekijällä on usein vahvoja verkostoja uhrin kotimaassa, ja hänellä on siellä myös realistiset mahdollisuudet toteuttaa uhkauksensa.

Suomen poliisilla ei ole mahdollisuutta tarjota uhrille suojaa Suomen ulkopuolella. Käytännössä kuitenkin rikosta paljastaessaan oleskeluluvalla Suomessa oleskeleva ihmiskaupan uhri ottaa riskin siitä, että prosessin päätteeksi hänet poistetaan maasta ja hän jää täysin ilman suojaa tekijän tai tämän verkostojen kostolta. Toisaalta taas useissa tapauksissa riski joutua ihmiskaupan uhriksi uudelleen palautuksen yhteydessä on todellinen.

Edellä mainittuja tekijöitä ei kokemuksemme mukaan oteta nykytilanteessa tarpeellisissa määrin huomioon harkitessa oleskelulupaa ihmiskaupan uhrille ja yhdymme yhdenvertaisuusvaltuutetun suositukseen siitä, että ihmiskaupan uhrin jatkuvan oleskeluluvan saamisen kynnystä madallettaisiin niin, että se voitaisiin myöntää ”haavoittuvassa asemassa” olevalle ihmiskaupan uhrille ”erityisen haavoittuvan” aseman sijasta (kertomuksen suositus 8, s. 103)

Uhrien asema kunnissa        

Rikosuhripäivystys kannattaa kansallisen TEAS-selvityksen suosituksia, joiden tarkoitus on selkeyttää ihmiskaupan uhrien asemaa palvelunsaajina kunnissa joko säätämällä erillislaki tai vaihtoehtoisesti sisällyttämällä auttamistoimet sosiaali- ja terveydenhuollon yleislakeihin (suositukset 1 ja 2).

Sekä asiakastyössä että kouluttaessamme on käynyt esille, että kuntien sosiaalitoimissa ei usein olla tietoisia heidän velvollisuudestaan järjestää ihmiskaupan uhrin palveluita. Näin on etenkin niiltä osin, kun ne poikkeavat kunnan sosiaalitoimen käytännöistä vaatien tavallisista poikkeavia toimintatapoja ja joustoa yleisistä linjauksista. Ihmiskaupan uhrina olevalle, tilanteesta pois pyrkiville ja akuutissa avun tarpeessa oleville asiakkaillemme on esimerkiksi ehdotettu tapaamisia kahden viikon päähän ja lähetetty asiakirjoja tekijän luona olevaan viralliseen osoitteeseen. Myöskään kulujen korvausjärjestelmää ei aina tunneta, mikä vaikuttaa palveluiden hankkimiseen.

Uskomme, että TEAS-selvityksessä annetut suositukset liittyen auttamislainsäädännön selkeyttämiseen ja kuntien ohjeistamiseen sekä korvausmenettelyn yksinkertaistamiseen (suositukset 1–4) parantaisivat kotikuntalaisasiakkaidemme palvelunsaantia ja tasoittaisivat paikoin suuriakin alueellisia eroja.

Haluamme myös nostaa esille ihmiskaupan uhrien majoittamiseen liittyvät puutteet. Asiakkaita on soveltuvien turvallisten majoitustilojen puuttuessa osoitettu asumaan jopa vakavista päihdeongelmista kärsiville henkilöille tarkoitettuihin asuntoloihin. Tämä ei tue ihmiskaupan uhrin mahdollisuuksia irtaantua tilanteestaan eikä ihmiskaupparikollisten saattamista vastuuseen. Uhrien yhdenvertaisuuden kannalta erityisen ongelmallista on se, että ongelma koskettaa nimenomaisesti niitä ihmiskaupan uhreja, joilla on kotikunta Suomessa. Myöskään turvakodit eivät näissä tilanteissa ole vaihtoehto muuten kuin poikkeustapauksissa, koska turvakotiin majoittamisen edellytyksenä on, että asiakas on kokenut lähisuhdeväkivaltaa.

Silloin kun uhri on turvapaikanhakija, auttamisjärjestelmällä on tarjota näissä tilanteissa majoitusvaihtoehdoksi yleensä vain paikka turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Tämä voi tuntua uhrista turvattomilta etenkin silloin, kun turvapaikanhakija on joutunut rikoksen uhriksi Suomessa tai tekijöillä on muuten verkostoja Suomessa ja vastaanottokeskuksissa. Kokemuksemme mukaan tämä on yksi tekijä, joka on estänyt uhreja hakeutumasta auttamisjärjestelmään.

TEAS-raportissa onkin suositeltu, että valtio antaisi korvamerkittyä rahoitusta esimerkiksi THL:n kautta parantaakseen ihmiskaupan uhrien turvallista ja tuettua majoitusta (suositus 10).

Lopuksi

Ihmiskaupan uhrien auttamistoimet on Suomessa rakennettu pitkälti viranomaisjärjestelmien varaan. Koska järjestelmiin kuitenkin liittyy Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksessa ja erillisessä TEAS-raportissa kuvailtuja vakavia puutteita, jää moni uhri avun ulkopuolelle. Tämä heikentää mahdollisuuksia saada rikolliset kiinni ja vastuuseen teoistaan.

Mikäli viranomaisjärjestelmän ongelmia ei pystytä ratkaisemaan siten, että järjestelmä toimii uhrilähtöisesti, tulisi ihmiskaupan uhreja auttavien ja tukevien kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksia huomattavasti vahvistaa. TEAS-selvityksen suosituksessa 11 ehdotetaan korvamerkittyä valtion rahoitusta kansalaisjärjestöille.

Olemme tässä lausunnossa keskittyneet vain ihmiskaupan uhrien auttamiseen. Haluamme samalla kuitenkin osoittaa tukemme Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksen muita suosituksia kohtaan.

Leena-Kaisa Åberg

toiminnanjohtaja

Pia Marttila
ihmiskaupan uhrien auttamistyön erityisasiantuntija

Takaisin