Rikoksen uhrien tukipalvelut osaksi kriisivalmiutta terrori-iskuissa

Terrorismidirektiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä viime syksynä. Uhriasioihin keskittyvien artikloiden ei katsottu edellyttävän uusia säädöksiä vaan käytäntöjen kehittämistä. Suomen valmiutta terrorismin uhrien tukemiseen ja suojelemiseen valottavat hallitussihteeri Liisa Holopainen sosiaali- ja terveysministeriöstä ja neuvotteleva virkamies Mervi Sarimo oikeusministeriön kriminaalipoliittiselta osastolta.

Jos Suomessa tehdään terrori-isku, sen kohteiksi joutuneita autetaan kansallisten käytäntöjemme, meillä voimassa olevan sosiaalihuolto- ja terveydenhuoltolainsäädännön, rikosuhridirektiivin ja muutamia uusia velvoitteita tuoneen terrorismidirektiivin mukaisesti. Vaikka direktiivi koskee EU-jäsenmaiden kansalaisia, tulee akuutissa kriisitilanteessa jokainen uhri hoidetuksi ja tuetuksi – kansalaisuudestaan huolimatta. Ei myöskään edellytetä, että poliisi tutkii tekoja nimenomaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä rikoksina.

– Rikosnimikkeellä ei ole merkitystä. Uhrien auttaminen tapahtuu kansallisten kriisitilanteiden toimintatapojen mukaisesti. Olennaista on psykososiaalisen tuen käynnistämisen mekanismi, Mervi Sarimo sanoo.

Tällöin toimitaan etukäteen suunniteltujen toimintamallien ja viranomaisvastuiden mukaisesti. Psykososiaalista tukea johtava viranomainen hälyttää tilannekuvan saatuaan valmiussuunnitelman mukaisesti viranomaistoimintaa tukevat kolmannen sektorin toimijat, kuten Punaisen Ristin.

– Uutta on tukipalveluiden aktivoimisen varmistaminen. Uhreille täytyy saada jossain vaiheessa tieto siitä, että psykososiaalisen tuen lisäksi on olemassa myös muuta uhritukea eli sitä, mitä Rikosuhripäivystys tuottaa, Sarimo täsmentää.

Kehittämisen paikkoja

Turun terrorismirikosten yhteydessä ongelmaksi osoittautui tiedonkulku viranomaisten välillä. Sosiaali- ja terveysministeriön Liisa Holopainen viittaa sosiaalipäivystyksen työntekijöiden vaikeuksiin saada poliisilta kuolleiden henkilöiden tietoja, jotta heidän omaisilleen olisi voitu tarjota nopeasti tukea. Nyt uutta on terrorismidirektiivin asettama tiukka aikavaatimus: Terrorismiuhrien saatavilla pitää olla tukipalveluita välittömästi terrori-iskun jälkeen.

– Tiedonkulkua ja viranomaisyhteistyötä on kehitettävä. Suomessa valmiudet jo nyt ovat hyvin pitkälle direktiivin mukaisia. Tarvitaan koulutusta ja hienosäätöä, että kaikki toteutuisi mahdollisimman hyvin.

Holopainen toteaa, että uusia rakenteita nimenomaan terrorismin uhrien auttamiseksi ei välttämättä tarvita. On järkevää ja perusteltua hyödyntää jo olemassa olevia toimintoja. Esimerkiksi direktiivin johdannossa mainittava ”hätätilanteen tukikeskus” voidaan tulkita tilanteessa perustettavaksi kriisikeskukseksi. Sellaisen perustaminen suuronnettomuuksien ja kriisitilanteiden yhteydessä on maassamme jo käytäntö.

Keskeistä on, miten taataan uhrien avun, tuen ja tiedon saanti iskumaassa ja sen jälkeen kun he matkustavat omaan asuinmaahansa.

Koska Rikosuhripäivystyksen erityisosaaminen painottuu rikosprosessiin sekä uhrin oikeuksien toteutumisen varmistamiseen, ovat sen palvelut hyödyllisimmillään Holopaisen mukaan akuutin kriisiavun jälkeen. Ensivaiheen shokissa ja kriisissä uhri ei pysty vastaanottamaan tietoa esimerkiksi vahingonkorvauksista.

Uhrin auttaminen tarkoittaa tavanomaisesti useaa tapaamiskertaa ja näin Rikosuhripäivystyksen tarjoamalle tukipalvelulle on sijansa akuuttivaihetta myöhemmin. Rikosuhripäivystys pystyy tarjoamaan tietoa myös muissa maissa sijaitsevista rikosuhrien tukipalveluista, mikä on tärkeää ulkomaalaisten uhrien kohdalla. Terrorismidirektiivi sisältääkin uhridirektiiviä vahvemmin rajat ylittävät ulottuvuudet.

– Keskeistä on, miten taataan uhrien avun, tuen ja tiedon saanti iskumaassa ja sen jälkeen kun he matkustavat omaan asuinmaahansa, Mervi Sarimo sanoo.

Liisa Holopainen kertoo tilanteista, jolloin Suomen kansalaisia on joutunut ulkomailla osallisiksi iskuihin.

– Jos maasta on oltu yhteydessä Suomen viranomaisiin, on Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys ollut lentokentällä vastaanottamassa näitä ihmisiä ja on arvioinut heidän avun tarvettaan. Näihinkin tilanteisiin Suomen järjestelmä toimii jo nykyisellään tosi hyvin.

Keskitetty tiedonsaanti

Sarimo painottaa, että tiedottamista uhreille ja heidän omaisilleen pitää kehittää. Heidän pitää saada tietoa keskitetysti. Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet nimeämään kansallisen yhteyspisteen vastaamaan tiedon tarjoamisesta terrorismin uhreille saatavilla olevasta tuesta, avusta, suojelusta ja korvausjärjestelmästä. Yhteyspisteen nimeäminen kuuluu useammalle hallinnonalalle ja sitä pohdittiin viimeksi maaliskuun alussa oikeusministeriön koolle kutsumassa neuvottelussa.

– Tilaisuudessa päädyttiin siihen, että asiaa valmistelemaan tarvitaan poikkihallinnollinen työryhmä, Sarimo sanoo.

Tiedottamisen tueksi voidaan tarvita verkkosivustoa, jollainen on käytössä esimerkiksi Iso-Britanniassa.

Terrorismidirektiivi velvoittaa palveluiden maksuttomuuteen. Psykososiaalisen tuen antamiselle on kaksi väylää. Sosiaalihuollon kautta annettava tuki on aina maksutonta, mutta terveydenhuollon kautta annettavan tuen kohdalla ei välttämättä aina näin ole.

– Asia tuli esiin direktiiviä valmisteltaessa, jolloin katsottiin olevan aihetta selvittää kansallisia käytäntöjä maksuttomuuden varmistamiseksi, oikeusministeriön Mervi Sarimo toteaa.

Hänen mukaansa kansainvälisissä yhteyksissä on tullut esiin, että parhaat valmiudet auttaa terrorismin uhreja on niillä EU:n jäsenvaltioilla, joilla uhrien yleiset tukipalvelut ovat kunnossa.

– Uhrien yleisten tukipalveluiden tuottamisen ja rahoituksen suhteen uskaltaisin sanoa, että Suomessa on hyvä tilanne, hän sanoo.

Huomio median vaikutuksiin

Terrorismidirektiivin 25. artikla puhuu terrorismin uhrien suojelusta viitaten rikosuhridirektiiviin, jossa säädetään esimerkiksi oikeudesta yksityisyyden suojaan. Tässä yhteydessä hallitussihteeri Liisa Holopainen korostaa median vaikutusten huomioonottamista uhrien tukemisessa. Vakavista ja poikkeuksellisista rikoksista käynnistyvä mediamyllytys vaikuttaa uhrien ja heidän omaistensa jaksamiseen sekä myös mahdollisen trauman käsittelemiseen.

– Siksi näitä ihmisiä pitää pyrkiä suojelemaan. Vaikka tapahtumaa käsiteltäisiin mediassa täysin asiapohjalta, on jatkuva uutisointi uhreille ja heidän läheisilleen tosi raskasta. Media on iso asia ja siihen täytyy näissä tilanteissa kiinnittää huomiota.

Holopainen puhuu luottavaiseen sävyyn tiedotusvälineiden tavasta toimia eettisten periaatteidensa mukaisesti. Toisaalta hän muistuttaa, että suurten tapahtumien kohdalla media voi tiedonhankinnassaan ja juttujensa sisällöissä sortua ylilyönteihin. On esimerkiksi äärimmäisen tärkeää, että uhrin omainen saa tiedon tapahtuneesta viranomaisilta ennen median julkaisemia tarkkoja tapahtumakuvauksia. Tällöin voidaan varmistaa, että uhrin omaiselle voidaan oikea-aikaisesti tarjota emotionaalista ja psykologista tukea.


Teksti: Elina Välimäki

Avaa koko lehti (pdf)

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 1/2019