Omaisuus on syytä suojata rikosten varalle

Suurin osa kirjatuista rikoslakirikoksista Suomessa on omaisuusrikoksia. Vuonna 2017 omaisuusrikoksia oli yli 210 000 ja rikoslakirikoksia kaikkiaan 430 000 eli omaisuusrikoksia oli noin puolet kirjatuista rikoslakirikoksista.

Jos rikoslakirikoksista jätetään huomioimatta liikennerikokset, nousee omaisuusrikosten osuus jopa kahteen kolmasosaan 322 000 rikoslakirikoksesta. Kyseessä on siis todella laaja rikollisuuden kenttä. Omaisuusrikoksiin lukeutuvat muun muassa varkaudet, kuten murrot eli luvatta tunkeutumiset, näpistykset sekä petokset.

Poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta on asiantuntija omaisuusrikosasioissa.
– Luvatta tunkeutumisia eli murtautumisia asuntoihin, mökkeihin, kellarikomeroihin, liikehuoneistoihin ja autoihin oli vuonna 2017 noin 28 000. Erilaisia varkausrikoksia oli yhteensä yli 63 000, joista liikehuoneistomurtoja kolmisen tuhatta, ajoneuvoihin kohdistuvia varkauksia noin 6800 ja muita varkauksia yli 13 000. Petosrikosten määrä oli noin 31 000, Aho luettelee lukuja.

Asuntomurtojen osuus edellisistä oli noin 1800.
– Yleensä viedään irtainta omaisuutta, joka on helposti kuljetettavissa ja realisoitavissa: koruja, rahaa, puhelimia ja tietokoneita ja muuta arvotavaraa. Mökkimurrot ovat erikseen ja niistä taas viedään kirpputoreilla ja verkossa helposti realisoitavaa tavaraa, keräilytavaraa ja antiikkia.

On myös huomattavissa ”sesonkeja”, esimerkiksi talven jälkeen Ahon mukaan viedään polkupyöriä, kun pyöräilykausi alkaa. Niitä lähtee Ahon mukaan niin taloyhtiöiden pihoilta kuin rautatieasemiltakin.
– Pyöriä tulee keväisin paljon myyntiin verkossa. Toisaalta tulee myös paljon ilmoituksia, että halutaan ostaa polkupyörä, ja rikollinen saattaa varastaa tähän tarpeeseen ja myydä. Harvoin rikollinen varastaa itselleen tavaraa vaan myydäkseen ja saadakseen siitä rahaa esimerkiksi päihteisiin, Aho kertoo.

Miten tutkinta etenee?

Usein kuulee ihmettelyä, miksi poliisi ei tutki kaikkia omaisuusrikoksia. Aho selventää, miten poliisin työn prosessi menee.
– Kun poliisille tulee rikosilmoitus, ne kaikki kirjataan ja ne pitää kirjata. Poliisilla on kirjaamisvelvollisuus. Jokainen kirjattu ilmoitus käsitellään erikseen. Jos ilmoitus on puutteellinen, poliisi pyytää ilmoituksen tekijältä täsmennyksiä. Jos esimerkiksi ilmoittaa pyöränsä varastetuksi, niin poliisin on hyvin vaikea tavoittaa pyörää värin ja merkin perusteella. Tarvitaan yksilöiviä tunnisteita kuten valmistenumerot, tehdyt korjaukset, vauriot, tarrat ynnä muut. Näiden avulla poliisi voi tehdä pyörästä etsintäkuulutuksen. Kun sitten poliisi löytää vaikka muun tehtävän yhteydessä anastetuksi epäiltyä omaisuutta, hän tekee kyselyn poliisin tietoverkossa, jota kautta tieto muun muassa etsintäkuulutetusta pyörästä tulee poliisin tietoon. Saatujen hyvien tunnisteiden avulla pyörä saattaa löytyä.

Aho korostaa, kuinka tärkeitä yksilöivät tunnisteet ovat.
– Varastettu tavara palaa omistajalleen sitä todennäköisemmin, mitä tarkemmat tiedot tavarasta on: sormusten ja kellojen kaiverrukset, pyörien valmistenumerot, eri osien värit, vauriot, itse lisätyt osat ja tehdyt korjaukset. Olisi hyvä, jos ihmiset ottaisivat kuvia näistä yksilöllisistä tunnisteista, niin varkauden sattuessa olisi antaa poliisille hyvät lähtökohdat jäljittää varastettu omaisuus.

Kirjatut rikosilmoitukset siis käydään läpi. Tutkinnanjohtaja tekee päätöksen, että onko ylipäätään tapahtunut rikosta. Joskus voidaan todeta, että asia ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä, tai että rikos on vanhentunut. Silloin asia ei etene esitutkintaan. Mutta esitutkinta on aina suoritettava, jos on epäily rikokseen.
– Esitutkinta on hoidettava viipymättä, mutta priorisointia on myös tehtävä. Esimerkiksi tapaukset, joissa alle 18-vuotias on epäiltynä rikoksesta, suoritetaan kiireellisenä esitutkintana. Samoin on alle 15-vuotiaiden kohdalla, vaikka he eivät voikaan olla rikoksesta epäiltynä. Silloin asiaa tutkitaan rikollisena tekona ja mukaan tulee esimerkiksi lastensuojeluviranomainen. Poliisilla on lähtökohtaisesti esitutkintapakko, mutta esitutkintalaissa on säädetty toimittamatta jättämisestä, lopettamisesta sekä rajoittamisesta. Ne ovat lainsäätäjän tarkoittamia keinoja siitä, ettei kaikkia rikoksia voi tai kannata tutkia. Kyse ei ole siis siitä, että poliisi ei viitsisi tai jaksaisi tutkia jotain asiaa, vaan päätös perustuu aina lakiin.

Poliisikin joutuu priorisoimaan

Esitutkinnan rajoittamiseen on monia syitä.
– Taustalla vaikuttaa prosessitaloudellinen ajatus ja käytännön tarpeet viranomaisten resurssien tarkoituksenmukaiseksi kohdentamiseksi. Tässä syyttäjällä on merkittävä rooli. Poliisin tukinnanjohtaja tekee syyttäjälle esityksen rajoitettavista esitutkinnoista, ja syyttäjä tekee niistä päätöksen. Syyttäjän tehtävähän on viedä rikosprosessia eteenpäin esitutkinnan perusteella ja siksi on tärkeää, että syyttäjä on mukana jo esitutkinnan alkumetreillä. Syyttäjä voi arvioida ja katsoa yhdessä tutkinnanjohtajan kanssa sitä, että onko kokonaisprosessi esimerkiksi liian kallis suhteessa rikoksen vakavuuteen. Rikoksia ohjataan myös sovitteluun, joka on monesti parempi menettely kuin asian vieminen tuomioistuimeen, kertoo Jyrki Aho.

Lähtökohtaisesti poliisi priorisoi vakavat henkeen ja terveyteen liittyvät rikokset. Tutkinnanjohtaja saattaa Ahon mukaan käydä päivittäin läpi 250 ilmoitusta, ja niistä on karsittava nopeasti käsittelyyn otettava, tai todettava, josko ne yhdistyvät esimerkiksi johonkin rikossarjaan.
– Rikoksen vakavuus on painava tekijä priorisoinnissa. Pitää myös miettiä, onko realistista, että rikos saadaan selvitettyä, ja kuinka paljon siihen menee resursseja. Jos mietitään esimerkiksi pihalta kaksi viikkoa sitten varastettua pyörää, niin on epätodennäköistä, että asiaan saataisiin mitään lisäselvyyttä menemällä tutkimaan rikospaikkaa. Lievät rikokset, joihin ei ole saatavissa lisäselvitystä, jäävät helpommin tutkimatta. Mutta ne ovat tuotavissa aktiivitutkintaan takaisin, kun asiaan tulee uutta selvitystä.

Kyse on resurssien järkevästä käytöstä kokonaisprosessissa.
– Kaikelle työlle voidaan kuitenkin laskea hinta. Kärjistäen voi sanoa, että kaikkea ei voi, ei pidä eikä kannata viedä oikeusprosessiin. Tutkinnanjohtajan yksi tehtävä on kartoittaa, kuinka paljon resursseja jutun selvittämiseen menisi. Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, että juttua ei jatketa, Aho kertoo.

Perusteita esitutkinnan rajoittamiseksi on monia. Esimerkiksi vähäisyysperuste oikeuttaa syyttäjän jättämään syyttämättä, jos rikoksesta ei ole odotettavissa kuin sakko, tai se ei ole kokonaisuutena arvostellen vahingollinen tai haitallinen. Myös nuoruus on peruste jättää syyttämättä: jos rikoksen on tehnyt alle 18-vuotias, ja teko on johtunut ymmärtämättömyydestä ja harkitsemattomuudesta. Nuorten kohdalla voidaan käyttää esimerkiksi sovittelua, jotta nuori kuitenkin joutuu käsittelemään tekoaan ja kohtaamaan uhrinsa.
– Kustannusperusteinen rajoittaminen tulee poliisille yhä enemmän eteen, kun katsotaan, että kustannukset ovat niin suuret suhteessa rikokseen, sen vakavuuteen ja siitä tulevaan rangaistukseen. Esimerkiksi käännöskustannukset ovat nykyään poliisille suuret, kertoo Aho.

Selviävätkö omaisuusrikokset?

Kuinka paljon omaisuusrikoksia sitten saadaan selvitettyä?
– Vuoden 2018 tammi-kesäkuussa 43 prosenttia omaisuusrikoksista saatiin selvitettyä. Huonoiten selvitetään tapauksia, joissa varastetun omaisuuden yksilöiviä tunnisteita ei ole. Myös jos tapahtuma-aika on pitkä, tai ei ole saatavissa ulkopuolista selvitystä, esimerkiksi todistajien kertomaa siitä, mitä on tapahtunut, eikä tekijästä toisin sanoen voida kertoa mitään, niin rikos jää helposti selvittämättä. Ja jos varastetun omaisuuden arvo on pieni, niin saatetaan käyttää rajoittamismenettelyä. Kokonaisuus kuitenkin aina ratkaisee, miten tutkinnan suorittamista linjataan. Näissäkin tapauksissa varastettu omaisuus saattaa tulla poliisin eteen muun rikoksen tutkinnan ohessa. Siksi poliisi haluaa niitä yksilöiviä tunnisteita varastetusta omaisuudesta, muistuttaa Aho.

Aho kehottaa myös omaan aktiivisuuteen.
– Varastetun tavaran tunnistaa parhaiten sen omistaja. Jos pyörä katoaa ja epäilee sitä varastetuksi, kannattaa lähteä tarkistamaan tekopaikan lähiseutua. Joskus joku on ottanut pyörän luvattomasti käyttöön ja jättänyt sen käytön jälkeen ehkä johonkin lähelle. Joskus taas rikolliset eivät saa vaikka pyörän lukkoa auki, mutta siirtävät pyörän kuitenkin muualle, jotta voivat myöhemmin tulla lukkoa avaamaan tai oikeanlaisen kuljetuskaluston kanssa. Samoin verkkomaailmassa omistaja itse tunnistaa parhaiten varastetun omaisuutensa, sieltä voi myynti-ilmoituksista joskus löytää tavaran, jota poliisilla ei ole mahdollisuus tunnistaa varastetuksi.

Teksti: Heli Yli-Räisänen
 

Avaa koko lehti (pdf)

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 2/2018