Tukea myös omaisuusrikoksen uhrille

Jokaisen rikoksen uhrin kokemus on yksilöllinen. Myös omaisuusrikos koskettaa hyvin eri tavoin. Usein käytämme esimerkkinä tarinaa yksinhuoltajaäidistä, jonka kamelin selkä katkeaa, kun hänen polkupyöränsä varastetaan. Arjen tärkeät rakenteet eivät enää toimi, edessä on lukuisia kysymyksiä ja vaivannäköä. Millä lapset nyt kuljetetaan päiväkotiin? Mitä uusi maksaa ja missä välissä ehdin sen hankkia? Pitääkö tehdä rikosilmoitus, miten se tapahtuu? Korvaako vakuutusyhtiö pyörän arvon?

Viime vuonna poliisin tietoon tuli yli 210 000 omaisuusrikosta eli varsin moni ihminen on joutunut tällaisen rikoksen uhriksi. Omaisuusrikoksen aiheuttama vahinko ei ole pelkästään taloudellinen, vaikka myös rahallisesti menetykset voivat olla valtavan suuria. Ja mikä on toiselle valtava menetys, voi olla toiselle pienempi vahinko. Virtuaalisessa Habbo Hotellissa rikoksella menetettyjen virtuaalihuonekalujen arvo ei ehkä rahallisesti ole suuri, mutta iso vahinko pelaavalle lapselle.

Kuten voimme tästä RIKU-lehdestä lukea, rikoksessa menetetyn omaisuuden takaisin saaminen ei ole helppoa ja menetys voi jäädä pysyväksi. Pahimmillaan uhri on veloissaan ja luottotiedot menettäneenä.

Omaisuusrikos voi myös iskeä vahvasti ihmisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Rakas tärkeältä ihmiseltä saatu esine voi monella tapaa olla korvaamaton. Murtautuminen omaan kotiin tai kesämökkiin voivat tuntua hyvin fyysiseltä. Pahimmillaan edessä on asunnon myynti, koska turvattomuuden tunne on tullut kotiin jäädäkseen.

Verkossa tapahtuvat rikokset voivat nekin tulla ihmisen iholle. Rakkauspetoksissa ihminen voi rakastua niin, että rikoksessa hän menettää rahan lisäksi rakkaan ihmisen ja rakkauden – ehkä myös uskon rakkauteen. Manipulatiivisesti toimivat rikolliset ovat erittäin taitavia käyttämään hyväksi emotionaalista kiristämistä, mikä on psyykkisesti raskasta kenelle tahansa.

Mutta myös näistä kipeistä menetyksistä voi toipua ja apua on saatavilla. Ensin on kuitenkin löydettävä avun luokse tai viranomaisen on ymmärrettävä ohjata uhri tukipalveluun.

RIKUn tukisuhteessa olleista asiakkaista oli viime vuonna erilaisten omaisuusrikosten uhreja (vain) 7 prosenttia. Varsin harvoin poliisi ohjaa asiakkaaksi omaisuusrikoksen uhrin. Tai uhrit ilmoittavat itse, etteivät tarvitse tukipalvelua, kun sitä heille tarjotaan.

Omaisuusrikoksiin liittyvä juridiikka ja uhrin oikeuksien toteutuminen eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia asioita. Emotionaalisen tuen lisäksi uhrille kannattaa alleviivata, että tukipalvelusta saatava apu koskee myös hänen oikeuksiensa toteutumista vaikka ihan taloudellisesti. Rohkaistaan siis myös omaisuusrikosten uhreja tuen ja avun luokse.

Leena-Kaisa Åberg
päätoimittaja
RIKUn toiminnanjohtaja

Kuva: Sami Liukkonen

Avaa koko lehti (pdf)

Pääkirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 2/2018