Romanit, eurooppalainen vähemmistö

Romaniväestö on elänyt Euroopassa yli 500 vuotta ja on vieläkin yksi syrjityimmistä ja köyhimmistä ryhmistä koko Euroopan alueella.

Janette GrönforsRomanit kohtaavat päivittäisessä elämässään haasteita kaikilla elämän alueilla, aina työllistymisestä sosiaaliseen inkluusioon, puhumattakaan siitä, että he ovat ulkona lähes kaikesta päätöksenteosta niin kansallisella kuin Euroopan tasolla.

Suomessa romanien asema on huomattavasti parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Romanien asema on turvattu meillä elokuussa vuonna 1995 voimaan tulleessa perusoikeusuudistuksessa. Lain 14 §:n 3 momentissa säädetään: ”Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.”

Perustuslain uudistuksen yhteydessä voimaan tullut yleinen syrjintäkielto saa tukea rikoslain 11 §:n 9 momentissa, jossa säädetään seuraavaa: ”…jos virkatoimissa tai muuten asiakkaiden parissa työskentelevä henkilö ei kohtele kaikkia tasaveroisesti rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, uskonnon tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Kun syksyn 2015 jälkeen Suomeen hakeutui noin 32 000 pakolaista hakemaan turvaa sodan jaloista, lähti muukalaisvihamielisyys raketin lailla nousuun, kuten näkyvä ja suora rasismikin, sen kohteeksi joutuivat ja joutuvat edelleen turvapaikanhakijoiden lisäksi myös Suomen perinteisen vähemmistöryhmän jäsenet, esimerkiksi romanit. Tämä näkyy niin harjoittelupaikkojen saamisen vaikeutena kuin ravintolan sisäänpääsyjen eväämisenä etnisen taustan vuoksi, puhumattakaan kaupoissa ja kaduilla tapahtuvasta syrjinnästä. Romaneihin kohdistuva syrjintä näytti jo olevan vähentymässä, mutta nyt se on lähtenyt uuteen nousuun ja vaikeuttaa monien arkea.

Vähemmistö vähemmistössä

Stigmatisoituminen ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet etenkin nuorilla romaninaisilla, vammaisilla ja niillä, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Moni ’vähemmistönä vähemmistössä’ elävä romani joutuu päivittäin moniperustaisen syrjinnän kohteeksi. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat romanit, etenkin romaninuoret, joutuvat usein omassa yhteisössään ja työssään jopa viranomaisten toimesta hyljeksityiksi, väkivallan tai syrjinnän kohteiksi.

Vaikka Yhdysvalloissa käynnistynyt ja Euroopankin saavuttanut seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava liike on jo toiminut länsimaissa lähes 50 vuotta, se ei ole vielä pystynyt huomioimaan romanivähemmistöön kuuluvien seksuaalivähemmistöjen tarpeita ja toiveita. Tämä johtuu monistakin eri syistä, eikä vähiten siitä, että romaniyhteisöissä on pitänyt ja pitää edelleenkin peittää seksuaalivähemmistöön kuulumisensa. Aktivistina toimiminen on ollut vaikeata, lähes mahdotonta, ja on sitä edelleenkin. Näin on myös Suomessa.

Romaniyhteisössä on aina ollut seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, jotka ovat olleet yleisesti yhteisön jäsenten ja myös niin kutsuttujen romanijohtajien tiedossa. Tässä yhteydessä on mainittava se, että monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat romanit ovat kuitenkin valinneet perinteisemmän tien eli käyttävät perinteistä romaniasua ja perustavat perheen lapsineen. He toteuttanevat sitten todellista seksuaali-identiteettiään jollain muulla tavalla muissa kaupungeissa kuin kotikaupungeissaan, tai ulkomailla. On toki myös niitä, jotka piilottavat identiteettiään koko elämänsä ajan. Viimeksi mainittu on raskas ratkaisu, mutta ehkä ainut, jotta lähisuku tai perhe eivät hylkäisi. Suomessa romanikulttuurin perusta on vanhempien kunnioitus, häveliäisyys, suku ja puhtaus.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin yhteisön sisällä on myös sukupuolikysymys. Romanimiesten suhteet ja aviottomat lapset eivät ylitä useinkaan uutiskynnystä romaniyhteisössä. Romanihomomiesten tekemisiä pohditaan lähinnä heidän omissa kaveripiireissään, mutta ne eivät aiheuta romaniyhteisössä pahennusta pahempaa varsinkaan silloin, jos miehellä on kuitenkin vaimo ja lapsia tai ainakin lapsia.

Romaninaisia, joiden epäillään tai tiedetään olevan lesboja, voidaan sen sijaan lähteä avoimesti sanan mukaisesti ajamaan takaa, syrjiä, mustamaalata sosiaalisessa mediassa, työpaikoilla ja romaniyhteisössä. Heidän elämästään voidaan tehdä helvettiä ja heitä voidaan jopa pahoinpidellä. Näiden naisten on äärettömän vaikea saada apua, koska he eivät uskalla nimetä takaa-ajajiaan koston pelossa. Ongelmana on se, että romanikulttuurin sisäisiä kysymyksiä liitetään usein kulttuuriin ja ne jätetään romaniyhteisön ratkaistavaksi, eikä oteta selvää; näin myös tapauksissa, joissa poljetaan ihmisoikeuksia.

Transsukupuoliset ja transvestiitit ovat myös osa suomalaista romaniyhteisöä kuten muutakin suomalaista yhteiskuntaa. Heihin suhtaudutaan vaihtelevasti, osa säälii, osa ei ymmärrä ja siksi ehkä tuomitsee, mutta on myös niitä, jotka suhtautuvat heihin neutraalisti.

2000-luvun alusta alkaen olen opettanut ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuuteen liittyvää kokonaisuutta sadoille romaneille Suomessa, mutta joutunut lähes aina jättämään seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet luentojeni ja teettämieni harjoitusten ulkopuolelle ryhmän toivomuksesta. Kuitenkin väitän, että vuosikymmenien työ ei ole mennyt hukkaan. Vähän kerrassaan suomalaisessa romaniyhteisössä on opittu ihmisoikeuksistakin se, että ne kuuluvat kaikille, ovat luovuttamattomat ja universaalit riippumatta ihmisen taustasta.

Janette Grönfors, sosionomi ja humanististen tieteiden maisteri, on tehnyt vähemmistöjen ja ihmisoikeusasioiden parissa töitä vuodesta 1988. Hän johtaa Ei rasismille! -hanketta Suomen Punaisessa Ristissä.

Kirjoitus on julkaistu laajempana blogina elokuussa 2017 Seta ry:n ja Kulttuuria kaikille -palvelun Suomi 100 – Sateenkaaren väreissä -sivustolla.

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 3/2017.

Avaa koko lehti (pdf)