Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön

Kun vammainen ihminen joutuu väkivallan uhriksi, hänen voi olla vaikea hakea apua

Vammaisten ihmisten kokemassa väkivallassa tyypillistä on se, että uhri on usein arjessaan riippuvainen väkivallan tekijästä, kirjoittaa Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaaja Johanna Sakko. Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään 3. joulukuuta.

Johanna Sakko

Vammaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta on yhteiskunnassamme tabu. Asiaa on tutkittu vähän, eikä kukaan varmasti tiedä, kuinka moni vammainen ihminen kokee elämässään väkivaltaa. Ensimmäinen laajempi tutkimus vammaisten ihmisten kokemasta väkivallasta julkaistiin tänä vuonna ja sen teki THL yhteistyössä Kynnys ry:n ja Invalidiliiton kanssa. Tutkimus osoitti, että jo nelivuotiaat vammaiset lapset kokevat enemmän kiusaamista kuin vammattomat lapset ja sama kohonnut riski joutua väkivallan uhriksi jatkuu aikuisuuteen saakka.

Suomessa tuli vuonna 2016 voimaan rikosuhridirektiivi, jonka mukaan kaikki rikoksen uhrit ovat oikeutettuja tukipalveluihin. Tämä koskee myös vammaisia ihmisiä. Tavoitetaanko kaikki palveluiden tarpeessa olevat uhrit yhdenvertaisesti tuen piiriin?

Vammaisten ihmisten kokemassa väkivallassa tyypillistä on se, että uhri on hyvin usein riippuvainen väkivallan tekijästä arjessaan. Väkivallassa voi myös olla erityispiirteitä, kuten hoitamatta jättämistä, apuvälineen pois ottamista tai fyysistä väkivaltaa juuri siihen kohtaan, missä vamma sijaitsee.

Jo nelivuotiaat vammaiset lapset kokevat enemmän kiusaamista kuin vammattomat lapset ja kohonnut riski joutua väkivallan uhriksi jatkuu aikuisuuteen saakka.

Tutkimuksessa kerrotaan erilaisista toimenpiteistä, joilla ilmiöön voidaan puuttua paremmin. Nostan tässä esiin muutaman, joista yksi on väkivallan tunnistaminen. Se ei ole uhrille helppoa, jos on esimerkiksi lapsesta saakka kokenut kaltoinkohtelua, eikä ole tietoa tai sanoja, millä asiaa kuvailisi. Tämän vuoksi myös vammaisen ihmisen lähipiirin, vanhempien, sisarusten ja eri alojen ammattilaisten tulisi huomata läheisessään näkyvät väkivallan merkit ja pystyä viemään asia viranomaisten tietoon.

Toinen merkittävä toimenpide on, että varmistetaan ihmisten pääsy avunsaannin piiriin. THL:n tutkimus osoittaa, että vammaisilla ihmisillä on väkivallan uhriksi joutuessaan vaikeuksia hakea ja saada apua. Esiin nousee esimerkiksi se, kuinka taho, jolta apua pyydetään, ei ota väkivallan kokijaa tosissaan, ei kuuntele häntä tai auta avun saamisessa eteenpäin. Vammaisen ihmisen voi olla myös vaikea hakea apua, koska ympäristö on esteellinen, palvelut eivät ole saavutettavia ja väkivallan tekijä kontrolloi elämää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viranomaisen tiloihin ei pääse pyörätuolilla tai rikosprosessiin liittyviä asioita ei kerrota ihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Myös se, millainen uhrin vamma on, vaikuttaa siihen, miten helposti hän pääsee avun piiriin.

Samaan aikaan useat vammaiset ihmiset saavat hyvää ja asiantuntevaa apua joutuessaan väkivallan uhriksi. Jokaisen ihmisen tarvitsema tuki on yksilöllistä. Toiset tarvitsevat enemmän ja eri tavoin kuin toiset ja siihen pitää olla kyky vastata. Ideaalitilanne olisikin, että kaikki rikoksen uhrit saisivat palveluita yhdenvertaisesti eri tahoilta: lääkäriltä, poliisilta, Rikosuhripäivystyksestä, kriisityöstä, oikeuslaitokselta tai mistä tahansa. Kyse on työstä, joka vaatii sekä vammaisten ihmisten, heidän läheistensä, viranomaisten sekä järjestöjen yhteistyötä.

Johanna Sakko
Toiminnanohjaaja
Rikosuhripäivystys


 

Lue lisää