Nopea poistuminen Siirry sisältöön

Ohjeita tyrmäystippoja saaneelle ihmiselle

Tyrmäystipoiksi kutsutaan lääke- ja huumausaineita, joita lisätään esimerkiksi alkoholijuomaan. Ne voivat aiheuttaa sekavuutta, pahoinvointia, muistinmenetystä tai väsymystä, ja oireiden erottaminen alkoholin aiheuttamasta päihtymyksestä voi olla hankalaa. Uhrin huumaamisen motiivina voi olla seksuaalisen hyväksikäytön tai ryöstön valmistelu tai ilkivalta.

Jos epäilet, että olet saanut tyrmäystippoja tai joutunut muulla tavoin huumatuksi, on tärkeä toimia nopeasti. Tyrmäystipat eivät välttämättä aina näy laboratoriokokeissa, ja jotkut aineet poistuvat elimistöstä jopa alle vuorokaudessa.

Toimi näin, jos olet saanut tyrmäystippoja

  1. Pyydä apua ja hakeudu turvaan. Soita hätänumeroon 112 tai pyydä lähellä olevaa ihmistä soittamaan.
  2. Hakeudu terveydenhuollon päivystykseen tai tarvittaessa Seri-tukikeskukseen. SERI-tukikeskus palvelee, jos huumaamiseen on liittynyt seksuaalista väkivaltaa. On tärkeä saada huumausainetesti tehtyä mahdollisimman nopeasti. Hälytyskeskuksesta voi pyytää poliisia mukaan näytteenottoon rikosprosessin perusteella, jos testille ei ole varsinaista terveydellistä syytä.
  3. Tee rikosilmoitus. Rikoksen selvittämiseksi on tärkeä ilmoittaa asiasta poliisille silloinkin, vaikka huumausainetestiä ei olisi tehty. Tee rikosilmoitus
  4. Hae apua ja tukea. Rikoksen uhriksi joutuminen voi aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia. Esimerkiksi Rikosuhripäivystykseen voi hakeutua:

Jos epäilet, että toinen ihminen on saanut tyrmäystippoja, älä jätä häntä yksin. Huolehdi, että hän pääsee turvallisesti poistumaan kotiin tai muuhun turvalliseen tilaan. Auta häntä hakeutumaan päivystykseen huumausainetestejä varten. Jos hän on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi, ohjaa hänet esimerkiksi Seri-keskukseen.

Älä jää yksin

Älä jää tapahtuneen kanssa yksin. Uhri saattaa kokea häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta, mutta huumatuksi joutuminen ei ole koskaan uhrin syytä. Häpeän kokeminen ei ole kuitenkaan tavatonta, ja se saattaa vaikuttaa uhrin hyvinvointiin. Kokemuksesta voi puhua luottamuksellisesti läheiselle ja tarvittaessa hakea apua ammattilaiselta, esimerkiksi Rikosuhripäivystyksestä.

Muita palveluita, joista voi hakea apua, ovat muun muassa MIELI ry:n Kriisipuhelin 09 2525 0111 ja Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisitukipalvelut.

Lue lisää