Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön

Nettirikokset

Kaikki voivat kohdata netissä erilaisia rikoksia. Nimettömyys ja kasvottomuus voi antaa mahdollisuuden häiriökäyttäytymiselle, kiusaamiselle ja hyväksikäytölle. Kenenkään ei pidä joutua sietämään rikoksia netissä. Rikoksen tunnistaminen voi olla vaikeaa.

Apua kannattaa hakea aina, jos epäilee jonkin rikoksen tapahtuneen. Sinun ei tarvitse tietää, mikä rikos olisi kyseessä. Riittää, jos asia on jäänyt vaivaamaan.

Jos kyseessä on esimerkiksi netissä tapahtunut seksuaalirikos, sillä ei ole merkitystä, vaikka olisit alkuun ollut mukana keskustelussa, lähettänyt kuviasi tai suostunut tapaamiseen. Tekijällä on aina vastuu teostaan.

Esimerkkejä netissä tapahtuvista rikoksista:

  • Kunnianloukkaus – Esimerkiksi pilkkaavan kuvan teko ja sen jakaminen tai valheellisten juorujen levittäminen
  • Laiton uhkaus – Esimerkiksi toisen uhkaaminen niin, että henkilöllä on perusteltu syy pelätä terveytensä puolesta, muun muassa pahoinpitelyllä uhkaaminen
  • Vainoaminen – Esimerkiksi häiritsevä, toistuva ja ei-toivottu seuraaminen ja yhteydenpitäminen
  • Identiteettivarkaus – Esimerkiksi feikkiprofiilin teko ja sen väärinkäyttö siten, että harhauttaa kolmatta osapuolta
  • Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen – Esimerkiksi jonkin henkilökohtaisen ja arkaluonteisen yksityiselämän asian levittäminen
  • Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin – Esimerkiksi lapseen kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön valmistelu, jonka avulla pyritään voittamaan uhrin luottamus. Valmistelu voi olla esimerkiksi kehumista ja kuulumisten kysymistä
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö – Esimerkiksi seksuaalissävytteisen materiaalin lähettäminen alaikäiselle
  • Petos – Esimerkiksi olemattoman tavaran myynti ja muut rahalliset huijaamiset

Miten toimia, jos epäilee kohdanneensa netissä rikoksen?

  • Kerro asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle
  • Ota näyttökuvat talteen tapahtuneesta asiasta, jos mahdollista
  • Säilytä kuvat ja viestit
  • Pyydä tarvittaessa apua nettipoliisilta
  • Tee tarvittaessa rikosilmoitus poliisille
  • Ilmoita tarvittaessa henkilöstä palvelun ylläpidolle
  • Ilmoita tarvittaessa asiattomasti sisällöstä palvelun ylläpidolle
  • Estä tarvittaessa henkilö palvelussa
  • Muista hakea apua mahdollisimman nopeasti
  • Tarvittaessa tule RIKUchattiin juttelemaan asiasta

Muista nämä tärkeät asiat:

  • Tapahtunut ei ole sinun syytäsi, vaikka se tuntuisi siltä
  • Rikoksen tekijällä on aina vastuu teostaan
  • Kokemus voi aiheuttaa erilaisia tunteita, esimerkiksi häpeää, pelkoa ja syyllisyyttä
  • Kaikenlainen oireilu on normaalia
  • Kenenkään ei tarvitse sietää minkäänlaista häirintää tai uhkailua
  • Älä jää yksin asian kanssa
  • Kerro jollekin luotettavalle aikuiselle tapahtuneesta
  • Hae rohkeasti apua tilanteeseen

RIKUchat palvelee arkisin klo 9-15 ja lisäksi maanantai-iltaisin klo 17-19.

Lue lisää