Lapsen oikeudellinen asema perheväkivaltatilanteessa
Suomessa lapsen asema perheväkivaltatilanteessa on lainsäädännöllisesti järjestetty siten, että lapsen etu ja lapsen suojaaminen hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen on huomioitu mahdollisimman hyvin. Lapsen ollessa uhrina perheväkivaltatilanteessa hänelle pääsääntöisesti hankitaan jo prosessin alkuvaiheessa poliisin toimesta edunvalvojan sijainen, joka on perheen ulkopuolinen henkilö toimien alle 18-vuotiaan lapsen etujen valvojana ja hänen puolestaan rikosprosessissa lapsen asiaa hoitaen.
Edunvalvojan sijainen esimerkiksi esittää lapsen puolesta vaatimukset asiassa eli vaatii rangaistusta tekijälle lapsen puolesta sekä esittää mahdollisen korvausvaatimuksen lapselle aiheutuneista vahingoista. Edunvalvojan sijaiset antavat monesti myös muille viranomaisille tärkeää tietoa tavattuaan perhettä, he muun muassa informoivat syyttäjää lapsen tilanteesta.
Ihan pienimpien lasten jouduttua perheväkivallan uhreiksi on tietenkin selvää, että heitä ei kuulla asiaan liittyen missään vaiheessa, vaan heille esimerkiksi tehdään vain lääketieteellisiä tutkimuksia mahdollisten vammojen selvittämiseksi. Jos lasta voidaan ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti kuulla hänelle tehdystä väkivallasta, niin se tapahtuu alle 15-vuotiaiden kohdalla siten, että heitä kuullaan joko poliisin tai lasten ja nuorten oikeuspsykologisen yksikön toimesta erillisessä rauhallisessa kuulustelutilassa, jossa paikalla ovat vain lapsi ja kuulustelun suorittava henkilö. Lapsen kuulustelu tallennetaan videolle.
Kuulustelutilanteessa lapsen kehitystason mukaisesti lapselle kerrotaan hänen oikeutensa ja velvollisuutensa ja niiden ymmärtäminen varmistetaan esittämällä lapselle testikysymyksiä kuten, että valehtelenko minä, jos väitän sinulla olevan punainen paita (vaikka lapsella on sininen paita päällään). Kuulustelussa lapselle ei esitetä johdattelevia kysymyksiä, vaan hänen annetaan kertoa mahdollisimman vapaasti aiheesta ohjaten häntä kuitenkin pysymään aiheessa. Videoitua kertomusta käytetään prosessin muissa vaiheissa siten, että asian edetessä oikeudenkäyntiin tallenne katsotaan siellä, eikä lasta kutsuta henkilökohtaisesti paikalle kertomaan tapahtumista.
Lapsen ollessa todistajan asemassa lasta pyritään käyttämään todistajana vain silloin kun näyttöä tapahtuneesta ei voida saada millään muulla keinolla. Ensisijaisesti pyritään siis hankkimaan selvitystä muilla keinoin ja lapsen kuuleminen esimerkiksi hänen vanhempiensa välisessä pahoinpitelytapauksessa on vain harvoin todistelukeino, koska lasta ei tule asettaa sellaiseen asemaan ja tilanteeseen, jossa hänen täytyy kokea olevansa se henkilö, joka selvittää omien vanhempiensa välisiä tapahtumia.
Pahimmassa tilanteessa lapsi saattaa joutua kokemaan tilanteen niin, että hänen täytyy asettua jommankumman vanhempansa puolelle asiassa. Jos alle 15-vuotiasta lasta kuitenkin joudutaan kuulemaan todistajana asiassa, niin häntä suojataan samalla tavoin kuin jos hän olisi itse uhrina asiassa. Hänen kuulustelunsa taltioidaan videolle eikä häntä kutsuta henkilökohtaisesti oikeudenkäyntiin todistamaan asiassa.
Lisäksi Suomea velvoittaa EU:n rikosuhridirektiivi, jonka pohjalta oikeudenkäyntiä sääntelevän lain eli oikeudenkäymiskaaren todistelua koskeva 17 luku uudistettiin uhridirektiivin tuomat vaatimukset huomioiden. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun perusteella nyt 15–18-vuotiaat nuoretkin saavat erityistä suojaa tietyissä tilanteissa ja myös heidän kohdallaan on käytössä kuulusteluiden tallentaminen videolle laissa erikseen määritellyissä tilanteissa.
Edellä kertomallani tavalla järjestetty lapsen oikeudellinen asema perheväkivaltatilanteessa lapsen ollessa itse uhrina tai sitten todistajana on mielestäni hyvällä mallilla. Lapsen etu on otettu hyvin huomioon ja lasta pyritään prosessin jokaisessa vaiheessa suojaamaan siten, että hänen ikänsä ja kehitystasonsa otetaan huomioon siinä, kuinka paljon häntä asialla rasitetaan. Mutta kuten kaikissa asioissa ja järjestelmissä, niin myös meillä on varmasti aina parannettavaa lapsen oikeudellisen aseman parantamisessa perheväkivaltatilanteissa, joskaan juuri nyt en näe mitään akuuttia ongelmaa, johon olisi välittömästi puututtava.
Rikosprosessin jokaisessa vaiheessa toimivat viranomaiset voivat lisäksi aina omilla toimillaan tehdä asioiden hoitamisesta järkevämpää ja joustavampaa lainsäädännön puitteissa. Tähän on jo nyt panostettu tiivistämällä viranomaisyhteistyötä lastensuojelun, lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikön, poliisin ja syyttäjien kesken lapsen pahoinpitelyasioissa. Tällä tiellä meidän on hyvä jatkaa.
Kihlakunnansyyttäjä Kaisa Ahla
Helsingin syyttäjävirasto
Kirjoitus on julkaistu lehdessä 1/2017.