Pois piilorikollisuudesta
Metoo-kampanja on vyörynyt tietoisuuteemme ja tuonut mukanaan kauan kaivatun vapauden ja avoimuuden keskustella seksuaalisesta häirinnästä. Kampanja vaikuttaa myös asenteisiin koskien seksuaalirikoksia laajemmin. Kun häpeä vähenee, lisää se myös uskallusta ilmoittaa rikoksista poliisille. Joko vihdoinkin päästäisiin kunnolla eteenpäin piilorikollisuuden vähentämiseksi seksuaalirikoksissa?
Ensimmäisellä kohtaamisella auttajan kanssa on suuri vaikutus siihen, miten uhri suhtautuu kokemaansa ja alkaa puhua siitä myöhemmin. Tämä edellyttää viranomaisilta valmiutta ottaa vastaan ja käsitellä rikosilmoitukset uhria kunnioittavalla tavalla.
On surullista kuulla yksittäisistä tapauksista, joissa raiskauksen uhria on pyydetty tulemaan ensiapuun uudestaan seuraavana päivänä, koska näytteiden ottaja ei ole ollut paikalla, tai kun uhrit joutuvat kertomaan hyvin henkilökohtaisesta tapahtumasta poliisin palveluluukulla niin, että puhe kuuluu ulkopuolisille. Jokainen vastaavanlainen tapaus kertoo siitä, että järjestelmä ei edelleenkään ole valmis, yhdenvertainen kaikkialla Suomessa.
Onneksi on myös menty eteenpäin. Helsingin Naistenklinikalle avattu SERI-tukikeskus on hyvä malli – ja lisää on toivottavasti luvassa eri puolille Suomea. Vaikka iso osa SERI-tukikeskuksen asiakkaista ei tee rikosilmoitusta, on heillä kuitenkin mahdollisuus saada tietoa siitä, mitä rikosprosessi tarkoittaa ja mitä tukea he voivat prosessin aikana saada. Monien kohdalla pelko tulevasta prosessista ja sen kestosta sekä epävarmuus rikosprosessin tuomasta hyödystä estävät prosessiin lähtemistä.
Rikosuhridirektiivin edellyttämien suojelutoimenpiteiden tulisi toteutua kaikkialla Suomessa ja uhrin tulisi saada kaikki tarvittava tieto hänen oikeusturvansa toteutumiseksi. Suojelutarpeen arviointimenettelyt eivät kuitenkaan ole vielä riittävän laajasti käytössä.
Niiden tarkoitus on suojella uhria toissijaisen uhriutumisen seurauksilta, niiltä vahingoilta mitä itse rikosprosessi voi uhrille aiheuttaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tarpeettomat ja pelottavat rikoksesta epäillyn kohtaamiset oikeustalolla ennen oikeudenkäyntiä tai sen aikana. Mitä varhaisemmassa vaiheessa uhri saa tiedon siitä, miten häntä voidaan suojata rikosprosessin aikana, sitä turvallisemmalta prosessi myös tuntuu ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä uhri uskaltautuu tekemään rikosilmoituksen.
Liian usein epäselvyyttä on myös oikeudenkäyntiavustajan kulujen korvaamisesta. Vaikka laissa oikeudenkäynnistä rikosasioissa (ROL) säädetään seksuaalirikoksen uhrin oikeudesta saada oikeudenkäyntiavustaja valtion varoista, on käytännön toteutumisessa paljon epäselvyyksiä. Avustajankuluihin liittyvät kysymykset ovat monimutkainen viidakko, jossa uhri tarvitsee neuvoja. Moni jättää rikosilmoituksen tekemättä sen vuoksi, että he pelkäävät siitä aiheutuvia kustannuksia tai eivät tiedä mistä löytää osaava oikeusavustaja.
Kaikki nämä yksittäiset asiat vaikuttavat mahdollisuuksiin rohkaista uhreja rikosprosessiin. Ainakaan sen ei pitäisi olla siitä kiinni, että uhrille ei voitaisi taata oikeudenmukaista ja turvallista prosessia sekä maksutonta osaavaa oikeusapua. Ja omaa tukihenkilöä koko prosessin ajaksi.
Leena-Kaisa Åberg
päätoimittaja
RIKUn toiminnanjohtaja