Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön
Juristi vastaa: Koronaviruksen tahallinen tartuttaminen?

Juristi vastaa: Mitkä rikosnimikkeet voivat tulla sovellettavaksi, jos henkilö uhkaa tartuttaa tai tahallisesti tartuttaa koronaviruksen toiseen henkilöön?

RIKUteemaRikokseen syyllistyminen edellyttää aina joko tahallisuutta tai tuottamusta. Henkilö voi kantaa koronavirusta tietämättään, jolloin sen levittäminenkään ei voi olla rikos. Jos henkilö tietää altistuneensa virukselle tai selvistä oireista huolimatta koronatestiä ei ole tehty, hän voi pitää koronavirustartuntaa kohdallaan todennäköisenä. Mikäli hän tuolloin on suojaamattomassa lähikontaktissa muiden ihmisten kanssa, kyse voi olla joko tahallisuudesta tai tuottamuksesta eli huolimattomuudesta. Silloin, kun henkilö varmasti tietää sairastavansa koronaa ja on suojaamattomassa lähikontaktissa muiden ihmisten kanssa, kyse voi olla tahallisuudesta.

Koronaviruksen tahallinen tartuttaminen toiseen voi tulla rangaistavana pahoinpitelynä tai törkeänä pahoinpitelynä. Pahoinpitelyssä henkilö siinä tapauksessa väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä. Pahoinpitelystä voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeässä pahoinpitelyssä taas henkilö väkivaltaa tekemättä aiheuttaa toiselle vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan. Törkeästä pahoinpitelystä voidaan tuomita vankeutta yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Myös yritys on rangaistavaa.

Koronaviruksen levittämisestä tahallaan tai tuottamuksella voidaan rangaista myös vaaran aiheuttamisena. Silloin henkilö tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran. Rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Edellä mainittujen henkilöön kohdistuvien rikosten lisäksi kyseeseen voi tulla ns. yleisvaaralliset rikokset, mikäli virusta levitetään laajempaan ihmisjoukkoon. Terveyden vaarantamisesta voidaan tuomita se, joka levittää vakavaa sairautta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa. Jos terveyden vaarantaminen tehdään aiheuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kyse on törkeästä terveyden vaarantamisesta. Teoista voi seurata vain vankeusrangaistus ja myös yritys on rangaistavaa. Jos henkilö kuitenkaan näissä tilanteissa ei toimi tahallaan vaan vaara aiheutuu henkilön huolimattomuudesta, kyse voi olla yleisvaaran tuottamuksesta tai törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta.

Koska korona leviää pisaratartuntana, sen tartuttamisen rikosoikeudellinen arviointi on haasteellisempaa kuin esimerkiksi veriteitse tai sukupuoliyhteyksien välityksellä tarttuvien tautien levittäminen. Koronaviruksen kantajan on hankala kohdistaa virusta suoraan toiseen henkilöön eikä tartuntatodennäköisyyskään ole mitenkään arvioitavissa. Sen vuoksi pelkkä tartuttamisella uhkaaminen tuskin olisi rikos. Kunkin henkilön ja mahdollisen rikoksen kohdalla on aina kyse tapauskohtaisesta arvioinnista.

Jutta Wallén-Leino
asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Wallén-Leino Oy

RIKUteema

RIKUteema on Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu. RIKUteeman 1/2020 aiheena on korona ja sen vaikutukset rikosuhriasioihin. Tilaa uutiskirje, niin saat RIKUteeman suoraan sähköpostiisi.

Lue lisää

Aikaisemmin Juristi vastaa -juttusarjassa