Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön

Rikosuhripäivystys sai alkunsa yhteisestä hyvästä uhrien eteen

Vapaaehtoiset ovat alusta asti olleet kolmekymmentä vuotta täyttävän Rikosuhripäivystyksen sydän, muistelevat Petra Kjällman ja Pentti Lemmetyinen.

RIKUteemaPetra Kjällman ja Pentti Lemmetyinen ovat työystäviä, joiden polut ristesivät ensimmäisen kerran tasan 30 vuotta sitten, kun Rikosuhripäivystys (RIKU) perustettiin. Kjällmanista tuli RIKUn ensimmäinen toiminnanjohtaja, ja hän jatkoi roolissa peräti 20 vuoden ajan kunnes jäi eläkkeelle vuonna 2014.

Samaan aikaan Lemmetyinen toimi Setlementtiyhdistys Naapuri ry:n toiminnanjohtajana Tampereella.* Paikallisyhdistyksistä ja keskusjärjestöstä muodostuva Suomen Setlementtiliitto oli yksi kuudesta järjestöstä, jotka ryhtyivät yhteistyösopimukseen perustuen ylläpitämään RIKUn toimintaa.** Tampere taas oli Helsingin ja Oulun lisäksi yksi kolmesta paikkakunnasta, joissa RIKUn toiminta käynnistettiin. Setlementti oli ja on yhä RIKUn kotipesä Tampereella.

Vuonna 2006 Lemmetyisestä tuli Suomen Setlementtiliiton toiminnanjohtaja. Samalla hän liittyi RIKUn johtokuntaan, jossa toimii edelleen, viimeksi puheenjohtajan roolissa.

Petra Kjällman ja Pentti Lemmetyinen

Petra Kjällman ja Pentti Lemmetyinen

 

Hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskuntaan

Lemmetyisen mukaan RIKUn perustamisvuonna 1994 elettiin keskellä murrosta. Vuosikymmenen alussa alkanut lama oli jättänyt jälkeensä runsaasti työttömyyttä ja velkaantumista, joiden seuraukset tulisivat näkymään esimerkiksi köyhyydessä vielä pitkään.

Tämä loi otollisen tilan RIKUn toiminnalle.

“Ajattelen RIKUn rakenteen perustuneen ajatukseen, että hyvinvointivaltio sellaisena kuin olimme siihen asti ajatelleet oli tullut tiensä päähän. Alettiin puhua laajemmin hyvinvointiyhteiskunnasta, mikä tarkoittaa, että hyvinvoinnin tuottajia ovat valtion ja kuntien lisäksi myös kansalaisyhteiskunta, kuten järjestöt.”

Laajalle levinneen työttömyyden seurauksena ihmiset vaikuttivat Lemmetyisen mielestä olevan valmiita käärimään hihansa yhteisen hyvän eteen. “Itse muistan 90-luvun alun Tampereelta käsin suurena vapaaehtoistyön nousukautena.”

Mallia RIKUn toiminnalle haettiin muiden maiden rikosuhrien tukipalveluista, ja toimintaa alettiin toteuttaa suurella intohimolla ja innolla. Ymmärrettiin, että käsillä oleva aihe on äärimmäisen tärkeä. Rikosuhrien moninaiset tarpeet eivät olleet tulleet täysin täytetyiksi julkisissa palveluissa.

Ennen RIKUa saadakseen laaja-alaista apua ja tukea rikosuhrin tuli olla yhteydessä useampaan eri palveluun, joihin kaiken lisäksi saattoi olla pitkät jonot. Seilatessaan palvelusta toiseen uhri saattoi joutua kertomaan kipeistä ja jopa traumaattisista kokemuksistaan useille eri ammattilaisille useaan eri kertaan.

Vapaaehtoistyö myös joustaa viranomaispalveluja paremmin asiakkaan tarpeen mukaan. “Yhteydenpitoa voi olla muutenkin kuin virka-aikoina arkena kello 8–16. Keskeistä on, että yhteydenpidon tavoista ja ajoista sovitaan kussakin tukisuhteessa erikseen,” Kjällman sanoo.

Ei ystävä tai viranomainen vaan lähimmäinen

RIKUn toiminnan taustalla oli alusta asti ajatus, että ihminen voi auttaa ihmistä myös silloin, kun suhde ei perustu henkilökohtaiseen siteeseen. RIKUn vapaaehtoinen on Kjällmanin ja Lemmetyisen mukaan ikään kuin lähimmäinen, joka kulkee rinnalla niin kauan kun on tarve.

“Rinnalla kulkeminen voi tapahtua vaikka vähän kädestä kiinni pitäen, mutta vain sen hetken kun se on välttämätöntä. Tärkeää on, että autettava ihminen pysyy oman elämänsä toimijana kaikesta huolimatta,” Lemmetyinen sanoo ja jatkaa.

“Kyse ei kuitenkaan ole ystävyyssuhteesta. Jokaisen vapaaehtoisen tulee olla sillä tavalla ammatillinen, että jonkinlainen etäisyys säilyy eikä asiakkaan hätä tai ahdistus tartu.”

Tarve vapaaehtoisten työnohjaukselle tunnistettiin varhain.

“Myös työnohjaajat olivat vapaaehtoisia, esimerkiksi psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä, jotka halusivat antaa ammattiosaamisensa ilmaiseksi RIKUn käyttöön,” Lemmetyinen sanoo.

Ensimmäiset vapaaehtoiset löytyivät ylläpitäjäjärjestöjen vapaaehtoisista, ja lisää rekrytoitiin markkinoimalla vapaaehtoisten koulutuksia esimerkiksi lehtien ilmaispalstoilla.

Ammatillisesti ohjattua, asiantuntevaa vapaaehtoistyötä

Hyvin varhaisessa vaiheessa vapaaehtoistyötä toteutettiin henkilökohtaisen tukihenkilötoiminnan lisäksi puhelinauttamisena. Kului kuitenkin kauan aikaa ennen kuin matkapuhelimet yleistyvät, mistä johtuen puhelinpäivystystä tehtiin pitkään lankapuhelimilla aluetoimistojen tiloissa.

Päivystyksen sijainti vaihtui viikon välein aluetoimistosta toiseen. Järjestelmän toimivaksi saaminen vaati Kjällmanin mukaan isoja ponnistuksia.

“Meidän resursseillamme ei ollut mikään pieni juttu saada päivystys toimimaan niin, että paikalla oli jokainen arkipäivä vapaaehtoisia vastaamassa asiakkaiden puheluihin.”

Chat-palvelu käynnistettiin vuonna 2013.

Laaja-alaisen tuen tarjoaminen asiakkaille edellytti, että RIKUn vapaaehtoisilla oli ymmärrystä ja tietoa niin rikoksen uhriksi joutumisen kokemuksista kuin myös esimerkiksi siitä miten rikosprosessi toimii.

Yhtäältä alusta asti uskottiin, että vapaaehtoisten asiantuntemus rikosuhreille ajankohtaisista asioista kasvoi koulutuksen ja kokemuksen välityksellä. Toisaalta varhaisessa vaiheessa tunnistettiin myös se, että asiakkailla on tarvetta matalan kynnyksen neuvonnalle rikosprosesseihin liittyvissä juridisissa asioissa. Tästä havainnosta sai 90-luvun puolivälissä alkunsa Juristin puhelinneuvonta -palvelu, jossa asiakkaiden soittoihin vastaavat tehtävään valitut vapaaehtoiset juristit.

“Vapaaehtoistyö oli siis osin ammattilaisten tuottamaa ja kaiken kaikkiaan ammatillisesti ohjattua,” Kjällman summaa.

Oppia erehdyksistä

Koska vastaavaa toimintaa ei aikaisemmin ollut toteutettu Suomessa, ei virheiltäkään kuitenkaan vältytty. Kjällman kertoo seuranneensa ensimmäistä vapaaehtoisten koulutusta sivusta, sillä hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistyön koordinoimisesta.

Koulutuksen aiheena oli henkilökohtaisena tukihenkilönä toimiminen. Eräs koulutettava kysyi, kuinka kauan tukisuhde yleensä kestää, mihin kouluttajana toiminut toisen aihepiirin konkarivapaaehtoinen tokaisi, että se on ikuinen.

“Minulla nousi tukka pystyyn, ja ajattelin mielessäni että ei, siitä ei ole kyse. Ymmärrettävästi kysyjä ei sitten jatkanut vapaaehtoisena, ja voi olla, että joku toinenkin koulutettava otti takavasemmalle,” Kjällman kertoo.

Virheistä kuitenkin opittiin, ja koulutukset kehittyivät samalla kun kokemus rikosuhrityöstä karttui. Ensimmäisen kerran toimintaohjeet saatiin kirjalliseen muotoon vuonna 2003.

“Silloin vasta voimme olla varmoja, että jokaisessa toimipisteessä oli tiedossa, mitä olimme yhdessä sopineet toiminnan raameiksi,” Kjällman kertoo.

Erityistä huomiota ohjeissa haluttiin kiinnittää vapaaehtoisten rekrytointivaiheeseen ja koulutukseen, jotta voitiin varmistaa, että kaikki vapaaehtoiseksi valittavat ovat varmasti soveltuvia tehtävään.

“Tarkoitus on, että vapaaehtoinen on niin henkisesti kuin fyysisestikin sellaisessa kunnossa että voi täyttää hänelle annettavan tehtävän, joka ei ainoastaan ole äärimmäisen arvokas vaan myös haastava,” Kjällman sanoo.

Tunnettuuden laiva kääntyi hitaasti

RIKUn suurimmat haasteet 90- ja 2000-luvuilla eivät niinkään liittyneet vapaaehtoisiin vaan palvelun tunnetuksi tekemiseen asiakkaille. Mainostuksen tavat olivat moninaisia ja osin innovatiivisiäkin. Kjällman kävi henkilökohtaisesti vieraana esimerkiksi radiossa ja Poliisi-tv:ssä kertomassa RIKUn toiminnasta. Myöhemmin hän kirjoitti RIKUn mainoksia muun muassa Suomi24-keskustelupalstalle.

Asiakkaat eivät löytäneet palvelun pariin niin hyvin kuin olisivat voineet, koska tärkeät yhteistyöviranomaiset, kuten poliisi, eivät läheskään aina ohjanneet asiakasta RIKUn palveluihin, vaikka se olisi ollut tarpeen. Vähitellen tilanne kuitenkin muuttui paremmaksi.

Kjällmanissa muutoksen hitaus aiheutti turhautumista. Ymmärrystä tilanteeseen hänelle tarjosi sisäasianministeriön (nyk. sisäministeriö) silloinen poliisitarkastaja Mikko Lampikoski, joka kuvasi eräässä keskustelussa poliisia isoksi laivaksi.

“Se kääntyy tosi hitaasti. Mutta kun se lähtee kääntymään, niin sitten se todella kääntyy.”

Kjällmanin ja Lemmetyisen usko siihen, että RIKUn asiakasmäärät voisivat kasvaa, kunhan asiakkaat saisivat palvelusta tietoa, ei kuitenkaan missään vaiheessa horjunut. Eläkkeelle jäätyään Kjällman on seurannut ilolla, miten RIKUn toiminta on saanut ikään kuin ilmaa siipiensä alle nykyisen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åbergin johdolla.

“Pian jäätyäni eläkkeelle rahoitushanat RIKUn toimintaan aukesivat. Ne aloitteet, joita olimme ajaneet jo omana aikanani RIKUssa, kuten rikosuhrimaksu, menivät viimein läpi. Näen, että se oli ratkaisevaa toiminnan jatkuvuuden kannalta. Kasvanut rahoitus ikään kuin antoi tilaa ja rauhaa kehittämistyölle.”

“Ja kun rahoitus lähti kasvamaan, samantien kasvoivat myös asiakasmäärät. Eli ihan oikeassa olimme olleet koko ajan. Me tiesimme, että tarve RIKUn palveluille on niin paljon suurempi kuin se, mitä me olimme aikaisemmalla pienemmällä systeemillä pystyneet tarjoamaan.”

*Vuonna 2016 Setlementtiyhdistys Naapuri ry yhdistyi OmaPolku ry:n kanssa, ja uusi yhdistys sai nimekseen Setlementti Tampere ry.

**Setlementtiliiton lisäksi RIKUa ryhtyivät ylläpitämään Suomen Punainen Risti, Ensi- ja Turvakotien liitto, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Kirkkohallitus ja Naisasialiitto Unioni. Näistä kaikki paitsi viimeiseksi mainittu ovat mukana yhteistyösopimuksessa yhä tänä päivänä. 

RIKUteemaRIKUteema on Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu. RIKUteeman 1/2024 aiheena on vapaaehtoistoiminta. Tilaa uutiskirje, niin saat RIKUteeman suoraan sähköpostiisi.

Lue lisää