Siirry sisältöön

RIKUteema sukeltaa rikosuhrityön ajankohtaisiin aiheisiin

Pääkirjoitus

Leena-Kaisa Åberg

Heitimme jäähyväiset hienon uran tehneelle RIKU-lehdelle viime vuoden lopussa. Lupasimme kuitenkin jatkaa rikoksen uhrin asemaa käsittelevän asiantuntijatiedon jakamista verkossa. Nyt luettavana on ensimmäinen RIKUteema, joka on verkossa julkaistava rikoksen uhrien asemaa ja RIKUn toimintaa käsittelevä juttusarja tietystä teemasta. Pakettiin sisältyy laajempia reportaaseja, asiantuntijahaastatteluita, kysymys-vastaus-juttuja sekä pääkirjoitus-blogi, joka on siis tämä tässä.

Ensimmäisen RIKUteeman aiheena on korona. Se on aihe, jota ei voi väistää. Korona on vaikuttanut uhrien tilanteeseen ja RIKUn toimintaan dramaattisesti. Vaikka tiedämme paljon niistä vaikutuksista, joita pandemialla on ollut, erityisen huolestuttavaa on se, mitä emme tiedä.

Vaikka tiedämme paljon niistä vaikutuksista, joita pandemialla on ollut, erityisen huolestuttavaa on se, mitä emme tiedä.

Tietämättömyys liittyy etenkin perheväkivaltaan. RIKUssa on näkynyt, että asiakkaiden oli pandemian ensimmäisten kuukausien aikana vaikeampi sitoutua tukitapaamisiin ja heitä oli vaikeampi tavoittaa. Vaikeat tilanteet kodeissa vaikuttivat ihan varmasti mahdollisuuksiin hakea apua.

Iso kysymys on, kuinka moni väkivallan uhri jäi kokonaan ilman apua, koska ei pystynyt ottamaan tai ei uskaltanut ottaa yhteyttä tukipalveluun tai ilmoittaa rikoksesta poliisille. Tätä tulisi selvittää ja tutkia tarkemmin uhritutkimuksilla, jotta tiedämme miten jatkossa vastaavissa tilanteissa tulisi toimia.

RIKUssa olemme markkinoineet keväästä lähtien etenkin 116 006 -puhelinpalveluamme, koska sen palveluajat laajenivat huhtikuun alusta. Tämä oli meille onni onnettomuudessa, koska puhelinpalvelu on ilman muuta hyvin tärkeä etäauttamisen muoto RIKUn kaltaisessa palvelussa. Puhelimeen tulevien soittojen määrä onkin lisääntynyt huomattavasti koronakriisin aikana.

Pyrimme järjestämään oman tukihenkilön poliisikuulusteluun ja oikeudenkäyntiin silloin, kun se vain on tässä koronatodellisuudessa mahdollista.

Meillä on myös onneksemme pitkälle kehittynyt, hyvin toimiva RIKUchat-palvelu. Se tavoittaa useita satoja asiakkaita kuukausittain.

Pyrimme järjestämään myös oman tukihenkilön poliisikuulusteluun ja oikeudenkäyntiin silloin, kun se vain on tässä koronatodellisuudessa mahdollista. Kasvokkaista apua olemme joutuneet paikallisten tilanteiden mukaisesti rajaamaan. Olemme tuskallisen tietoisia siitä, että vapaaehtoisista tukihenkilöistä on pulaa ja pyrimme jatkuvasti kouluttamaan uusia vapaaehtoisia.

Korona on tuonut mukanaan myös uusia rikostyyppejä, joten kaikkien kannattaa olla hereillä ja kysyä apua, jos jotain epäilee.

RIKUn viesti kaikille rikoksen uhreille ja myös heille, jotka vasta epäilevät joutuneensa rikoksen uhriksi, on se, että apua on saatavilla matalalla kynnyksellä.

Leena-Kaisa Åberg
RIKUn toiminnanjohtaja

RIKUteema on Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu. RIKUteeman 1/2020 aiheena on korona ja sen vaikutukset rikosuhriasioihin. Tilaa uutiskirje, niin saat RIKUteeman suoraan sähköpostiisi.

RIKUteema: Koronakriisi

1/2020