Terrorismin selittäminen vähentää siihen liittyvää pelkoa

Terrorismi on mielletty Suomessa pitkään vieraaksi ja etäiseksi ilmiöksi, joka koskettaa maatamme korkeintaan muualta rantautuvana ”tuontituotteena”. Nämä mielikuvat ovat muuttuneet voimakkaasti 2010-luvun kuluessa, kun Suomestakin on lähtenyt kymmeniä ihmisiä Syyrian ja Irakin konfliktialueelle. Viimeistään terrorismi tuli lähelle Turussa elokuussa 2017 tapahtuneen puukkoiskun myötä.

Terrorismi herättää paljon pelkoa. Tämä on ymmärrettävää, sillä terrori-iskut ovat juuri sentyyppinen uhka, jota ihmisellä on taipumus yliarvioida. Terrori-iskut ovat visuaalisia, tunteita herättäviä ja helppoja kuvitella. Ne ovat vaikeita käsittää ja vieraita omalle kokemusmaailmalle. Niiltä on myös vaikea suojautua ja välttyä oman toimintansa kautta. Terrorismin uhka vaikuttaa olevan läsnä kaikkialla eikä rajoitu vain tiettyihin tunnistettavissa oleviin paikkoihin.

Terrorismi on myös loistava esimerkki siitä, miten ihminen arvioi uhkia omien tuntemustensa eikä niinkään tilastojen pohjalta. Tosiasiassa Suomi on edelleen jihadistisen toiminnan syrjäaluetta niin kuin on koko Eurooppa. Todennäköisyys joutua todistamaan terrori-iskua on häviävän pieni.

Pelot eivät ole mitenkään merkityksettömiä. Suurin osa terrorismin vaikutuksista syntyy nimittäin siitä, miten ihmiset muuttavat käyttäytymistä ja asenteitaan terrorismin uhan myötävaikutuksesta. Terrorismin on todettu esimerkiksi jyrkentävän asenteita kaikkia vähemmistöjä kohtaan.

Ihmiset muuttavat käyttäytymistä ja asenteitaan terrorismin uhan myötävaikutuksesta.

Terrorismista on voitava puhua

Terrorismista niin kuin muistakin vaikeista yhteiskunnallisista asioista pitää kuitenkin voida puhua. Mikä voisi auttaa siinä, ettei siitä puhumisen myötä ainakaan voimistettaisi pelkoja? Tutkimustulosten pohjalta voi suositella ainakin kolmea asiaa.

Ensimmäinen on täsmällisen kielen käyttäminen. Voi esimerkiksi miettiä, voisiko ”kaupungista paljastui terroristiryhmä” sijasta kertoa suoremmin, mistä on kyse. Tämä voi olla esimerkiksi, että ”joidenkin kaupungissa asuvien henkilöiden tiedetään lähettäneen rahaa ulkomailla toimivalle aseelliselle ryhmälle”.

Voi ylipäänsä pohtia sitä, onko laisinkaan tarvetta käyttää terrorismi-sanaa. Sana johdattaa helposti ajattelemaan väkivallan uhkaa ja usein kaikista tuhoisimpia iskuja, jotka ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Sanalla on myös se ominaisuus, että se niputtaa koko joukon taustaltaan hyvin erilaisia tapahtumia yhteen ja saa uhan vaikuttamaan suuremmalta ja yhtenäisemmältä kuin se onkaan.

Terrorismi-sanan pidättyvä käyttö ei ole mitenkään tapahtuneen kieltämistä, vaan nimenomaan asioista puhumista niiden oikeilla nimillä. Sanaa tarvitaan tapahtuneen kuvailussa harvoin välttämättä muuhun kuin tekojen tuomitsemiseen tai rikoslakiin sisältyvistä nimikkeistä puhumiseen.

Huomio uhreihin ja pelastustoimiin

Toiseksi olisi suotavaa, että huomio ei rajoittuisi pelkästään väkivaltaisiin iskuihin. Terrorismia koskevasta uutisoinnista tiedetään, että uhreihin ja pelastustoimiin kohdistuva uutisointi lieventää pelkoja, kun taas erityisesti visuaalista aineistoa iskuista sisältävä uutisointi lietsoo niitä.

Terrorismi vaikuttaa taatusti käsittämättömältä, jos näkee pelkästään iskut eikä ole lainkaan perehtynyt niiden taustoihin. Tilanne heti iskujen jälkeen on harvoin otollinen sisällökkäämmälle keskustelulle ilmiöstä. Siksi terrorismista toivoisi puhuttavan laajemmin ja myös muulloin kuin iskujen jälkimainingeissa.

Tutkijan näkökulmasta terrorismia koskevan ymmärryksen tiellä on monesti voimakas toiseuttaminen. Kun jostain toiminnasta aletaan puhua terrorismista, se tulee miltei määriteltyä käsittämättömäksi ja kaikki yritykset ymmärtää sitä sen hyväksymiseksi.

Lisää tietoa terrorismista ilmiönä

Kolmanneksi voikin suositella terrorismiin perehtymistä avoimin mielin. Itse asiassa se ei ole mitenkään erityisen vaikeasti käsitettävä ja vieras ilmiö. Yksi terrorismia koskevan akateemisen tutkimuksen vankimmista johtopäätöksistä on, että terroritoiminnan selittämiseen soveltuvat mainiosti aivan samat teoriat ja lähestymistavat kuin yksilön ja yhteisöjen toimintaan ylipäänsäkin.

Tämä pätee myös siihen, mitä kutsutaan nykyisin radikalisoitumiseksi eli prosessiin, jonka myötä yksilö päätyy osallistumaan terroristiseen toimintaan. Populaarikulttuuri on täynnä kertomuksia, jotka ovat terrorismin tutkijalle tuttuja. Elokuvissa ja kirjoissa tämä ”radikalisoituminen” tapahtuu useimmiten sankareina esitetyille hahmoille ja siksi siitä ei puhuta radikalisoitumisena.

Terrorismin pelkoa voisi hillitä se, jos ilmiöön alettaisiin suhtautua ”normaalimmin”. Tämä ei tarkoita laisinkaan terrorismin hyväksymistä. Jos se tuntuu asioiden väheksymiseltä, se on vain osoitus siitä, minkälainen pelotevaikutus terrorismi-sanaan sisältyy.

Leena Malkki
dosentti, yliopistonlehtori
Eurooppa-tutkimuksen keskus
Helsingin yliopisto

Avaa koko lehti (pdf)

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 1/2019