Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön

  

RIKU-lehti 2/2009

                                                                                                                                      pdf-lehti

 Väkivalta ei katso ikää

 Rypyt eivät suojaa väkivallalta. Ikääntyneet kohtaavat erityisen paljon kaltoinkohtelua läheisiltään.

Mummu jättää halvaantuneen taatan yksin kotiin koko päiväksi. Vaari uhkaa löylyttää mummoa, jos tämä lähtee sukuloimaan. Ukki ei anna mammalle rahaa lääkkeiden ostoon. Poika juo taas isänsä eläkkeen.

Suomessa on arvioitu, että ikääntyneistä kuutisen prosenttia joutuu vanhoilla päivillään väkivallan kohteeksi. Turvakotien käyttäjistä eläkeikäisiä on vuosittain 3-6 prosenttia.

Ikääntyneiden kaltoinkohtelun epäillään kuitenkin olevan virallisia lukuja huomattavasti yleisempää. Kynnystä kertoa väkivallasta nostaa yleensä häpeä, sillä usein väkivallan tekijä löytyy läheltä.

Vuonna 2006 poliisi raportoi 73 tapausta, joissa parisuhdeväkivallan uhrina oli yli 60-vuotias nainen. Todellisuus lienee paljon synkempi.

– Poliisin tietoon tulevat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, sanoo toiminnanjohtaja Sirkku Mehtola Viola – väkivallasta vapaaksi ry:stä.

Lue juttu kokonaisuudessaan RIKU-lehdestä 2/09 

Muita numeron 2/09 aiheita:

  • Suomalainen henkirikos ja naisuhrit
  • 112 – Hätäkeskuksessa vastataan rikosten uhrien puheluihin
  • Seksuaalirikoksen jälkeen
  • Todistelu ja siihen liittyvät ongelmat raiskausrikoksissa

Voit ladata koko lehden luettavaksi tästä



RIKUn logo
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.

Lisätietoa tietosuojasta sivustollamme löydät täältä: https://www.riku.fi/rikosuhripaivystys/tietosuoja/