Blogi Kesäkuussa vietetään perinteistä Pride-kuukautta. Helsinki Priden teemana on ”Ylpeyttä ilman rajoja” ja keskiössä ovat sateenkaarevien siirtolaisten oikeudet. Tutkimusten mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ...
Blogi Se oli ihan tavallinen työpäivä. Olin uppoutunut työtehtävään, kun puhelin kilahti saapuneen sähköpostin merkiksi. Automaattiviesti Wilma-järjestelmästä ei herättänyt sen enempää huolta ennen kuin ...
Pääkirjoitus Suostumukseen perustuva seksuaalirikoslaki on vahvistanut uhrien oikeudellista asemaa. Uhriksi joutuneet ihmiset tarvitsevat kuitenkin myös oikea-aikaista tukea ja apua. Jotta uhrien asema aidosti ...
Blogi RIKUn ihmiskaupan uhrien erityistukipalvelulla oli keskeinen rooli vuonna 2022 ilmi tulleiden luonnonmarjanpoimintaan liittyvien rikosepäilyiden esiin tuomisessa sekä oikeudenkäynnissä vuosina 2024–2025. Olimme jo alussa ...
Suomi tarvitsee selkeän ja systemaattisen järjestelmän, jolla taataan lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen ihmisen turvallisuus. Kokonaisvaltainen riskien- ja suojelunarvioinnin järjestelmä auttaisi viranomaisia toimimaan uhrin parhaaksi.
Kaikilla rikoksen uhriksi joutuneilla ihmisillä on oikeus ymmärtää ja tulla ymmärretyksi tapaamisissa viranomaisten kanssa. 3. joulukuuta vietetään kansainvälistä vammaisten ihmisten päivää. Blogi Välillä ...
“Nettihuijaukset ovat läsnä kaikkialla, missä verkkoa käytetään. Niitä tulee tuttujen, tuntemattomien, yritysten ja viranomaisten nimissä, maksettuina mainoksina ja tekaistuina arvontoina”, kirjoittaa Siviä Suomalainen. RIKUn ...
Jo asian jakaminen toisen kanssa keventää omaa oloa, luo turvallisuutta ja antaa kykyä viedä asioita eteenpäin, kirjoittaa RIKUn toiminnanohjaaja Tuija Hellsten. Blogi Rikosuhripäivystyksen ...
Blogi Kun keskustelemme vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneiden kanssa, saattaa toimintaan hakeutuva olla huolissaan turvallisuudesta. On hyvä ymmärtää, että maailmaan mahtuu monenlaisia turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä, mutta ...
Pääkirjoitus Rasismin laajuudesta Suomessa on syksyllä saatu uusia tutkimustuloksia. EU:n perusoikeusviraston afrikkalaistaustaisia eurooppalaisia koskevassa rasismitutkimuksessa Suomi sijoittui valitettavaan ...