Onko Suomi väkivaltainen maa?
Suomen sisäministeriön mukaan maamme on kansainvälisesti vertaillen turvallinen maa. Suomessa asuvien ei tarvitse yleisesti pelätä satunnaista ulkopuolelta tulevaa väkivaltaa, mutta huolestuttavaa on suomalaisten aikuisten keskenään toteutuva lähisuhdeväkivalta ja lasten kohdalla julma koulukiusaaminen.
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin, Poliisiammattikorkeakoulun ja Poliisihallituksen ylläpitämän henkirikollisuuden seurantajärjestelmän mukaan suomalainen väkivaltarikollisuus on kääntynyt vuoden 2011 jälkeen laskuun. Vuonna 2013 poliisin tietoon tuli 36 710 väkivaltarikosta, joka on noin 5 000 rikosta vähemmän kuin vuonna 2011. Maaliskuussa 2014 julkaistun EU:n perusoikeusviraston tutkimus kuitenkin kohautti, sillä sen mukaan suomalaisista naisista jopa 47 prosenttia on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Tutkimuksen mukaan Suomi on naisille Euroopan väkivaltaisimpia maita.
Suomi on noussut viime vuosina rajusti esille kansainvälissä uutisissa myös koskien koulu- ja perhesurmia. Suomen neljä raakaa joukkosurmaa tapahtuivat Jokelassa, Kauhajoella, Espoon Sellossa ja Hyvinkäällä. Lisäksi vuoden 2003 jälkeen maassamme on tapahtunut ainakin 35 perhe- ja lastensurmaa. Vaikka EU:n tutkimuksen mukaan Suomi on naisille väkivaltainen maa, yllä mainituista perhe- ja lapsisurmista 24 oli äidin ja 11 isän tekemää.
Tilastojen mukaan yli puolet Suomessa tapahtuvista henkirikoksista on miesten keskinäistä väkivaltaa (60%), mutta toiseksi yleisin henkirikostyyppi on parisuhdekumppanin tai entisen kumppanin surmaama nainen (18%). Nainen joutuu Suomessa kumppaninsa surmaamaksi neljä kertaa miehiä useammin.
Henkirikollisuus vähenemässä
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa kymmenen vuotta tutkijana työskennellyt valtiotieteiden tohtori Mikko Aaltonen kertoo, että rajuista joukko- ja perhesurmista huolimatta henkirikollisuus on maassamme vähenemään päin.
– Henkirikosten määrä on ollut laskusuunnassa viimeiset parikymmentä vuotta, ja törkeiden pahoinpitelyjen määrä on pysynyt jo pitkään suhteelliseen vakaana. Lievien ja perustunnusmerkistön mukaisten pahoinpitelyjen määrä on sitä vastoin kasvanut viime vuosikymmeninä, mutta epäselvää on, missä määrin tähän vaikuttavat muutokset poliisille ilmoittamisessa ja kirjaamisessa, Aaltonen kertoo.
Hän jatkaa, että uhritutkimusten mukaan vammaan johtaneen väkivallan määrä on pysynyt maassamme varsin tasaisena tuona samana ajanjaksona. Vuoden 2011 jälkeen poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyjen määrä on päinvastoin laskenut.
– Vaikuttaa todennäköiseltä, että ainakin osaselitys kasvaneeseen poliisin tietoon tulleeseen lievemmän väkivallan määrään viime vuosikymmeninä on muutos väkivaltaa koskevissa asenteissa. On viitteitä, että kynnys ilmoittaa väkivallasta poliisille on laskenut, ja että väkivallaksi käsitetään nykyään laajempi kirjo tekoja kuin aikaisemmin. Samaisesta syystä pitkän aikavälin vertailut väkivallan määrässä ovat hankalia. Päihteillä on myös merkittävää rooli suomalaisessa väkivallassa. Mielenterveysongelmien määrän yhteydestä väkivallan määrään sen sijaan ei ole tuoretta tutkimusnäyttöä, hän tiivistää.
Samat henkilöt tilastoissa
Velkaongelmien ja rikoskäyttäytymisen yhteyteen sekä väkivallan uhriksi joutumisen ja väkivallan tekemisen väliseen yhteyteen nykyisessä tutkimuksessaan perehtyvä Aaltonen korostaa, että suhteellisen pieni osa suomalaisista tekee merkittävän osan kaikista rikoksista.
– On näyttöä, että vuonna 1981 syntyneiden suomalaisten rikollisuus ikävuosina 15–30 kasaantui hyvin voimakkaasti rikosaktiiviselle joukolle. Kolme prosenttia miehistä oli epäiltynä 54 prosentista kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista, kun prosentti naisista vastasi 56 prosentista kaikkia rikoksia, hän painottaa.
Aaltonen lisää, että pohdittaessa sitä, onko Suomi väkivaltainen maa, kansainvälisesti vertailu on hyvin vaikeaa.
– Henkirikollisuuden tasolla mitattuna Suomi on väkivaltaisempi maa kuin vertailukelpoiset Skandinavian ja Länsi-Euroopan maat. Toisaalta kansainväliset kyselytutkimukset osoittavat, että suomalaiset nuoret eivät ole keskimäärin sen väkivaltaisempia kuin muissa pohjoismaissa, eikä suomalaisten riski joutua väkivallan uhriksi kansainvälisessä vertailussa ole erityisen korkea, vaan lähellä eurooppalaista keskitasoa. Vain pieni osa kaikesta väkivallasta tulee loppujen lopuksi poliisin tietoon, sillä rikosuhritutkimuksen mukaan 13,1 prosenttia vähintään läimäisyn sisältäneistä teoista ilmoitettiin poliisille, kun vastaava osuus vammaan johtaneesta väkivallasta oli 19,7 prosenttia. Naisiin kohdistuva väkivalta ilmoitettiin lisäksi harvemmin poliisille kuin miehiin kohdistuva, Aaltonen tiivistää.
Väkivalta ja kiusaaminen
Väkivallan kierre saattaa syntyä jo nuorena, siksi Suomen täytyy jatkossakin panostaa voimakkaasti syrjäytymisen ja kiusaamisen ehkäisemiseen lapsen syntymästä saakka. Tutkimusten mukaan kiusaamista esiintyy jo päiväkodeissa, ja kouluissa se on jo vakava ongelma.
Warwickin yliopiston tutkimus osoittaa, että lapset, joita oli kiusattu, kärsivät pitkällä aikavälillä enemmän mielenterveyden ongelmista kuin ne lapset, joiden vanhemmat olivat kurittaneet heitä väkivaltaisesti.
Suomessa sekä MLL:n että Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen ongelmiin puuttuminen on koulukiusaamisasian kohdalla vielä hyvin puutteellinen, vaikka kiusaamisen ja kouluväkivallan seuraukset voivat olla julmia ja johtaa pahimmillaan sekä kiusaajan että kiusatun väkivallan kierteeseen myös vanhempana.
Positiivisena asiana tutkimukset osoittavat, että nuorisorikollisuus on vähentynyt Suomessa lähes neljäsosan neljässä vuodessa. Vuonna 2011 viranomaisten tietoon tuli vajaa 60 000 15–20-vuotiaan tekemää rikosta, kun vuonna 2012 vastaava luku oli hieman yli 45 000. Suuri yksittäinen osasyy nuorisorikollisuuden vähenemiseen on alkoholikulttuurin muutos nuorten keskuudessa. Nuorisokyselyiden perusteella on havaittu, että alkoholin käyttö ei ole nuorten kesken enää trendikästä.
Teksti: Minna Korva-Perämäki
Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 1/2016