Nopea poistuminen Siirry sisältöön

Alaikäinen rikoksen uhri asianomistajana rikosprosessissa

On itsestään selvää, että varsinkaan pienet lapset eivät tiedä, mikä on kaltoinkohtelua ja mikä ei. Lapset eivät luonnostaan kasva tietoisuuteen siitä, miten heidän vanhempiensa tulisi huolehtia heidän hyvinvoinnistaan. Lapset saattavat kuvitella, että kaikissa perheissä tapahtuu samanlaisia asioita. Usein epäily kaltoinkohtelusta nousee esiin lapsen huolestuttavien oireiden johdosta, kuten ikätasoa vastaamattomien puheiden tai poikkeuksellisen käyttäytymisen johdosta.

Harvoin lapsella on selviä mustelmia tai luunmurtumia, joiden johdosta ulkopuolinen heti ymmärtäisi, että jokin on nyt vinossa. Päiväkoti, esikoulu, koulu ja kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat siten aitiopaikalla ja myöskin vastuussa lasten hyvinvoinnista, koska heillä on lastensuojelulain 25 §:ssä säädetty ilmoitusvelvollisuus:

”…ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytymisen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä.”

Kuka tahansa voi tehdä lastensuojeluilmoituksen

Netistä löytyy lomake, mutta ilmoituksen voi tehdä myös suullisesti, hätätapauksissa soittamalla hätäkeskukseen, kuten jos pieni lapsi harhailee yöpaidassa keskellä kaupunkia.

Itse muistan juuri tällaisen tapauksen Tampereelta, joka tapahtui kaupungin ydinkeskustassa. Lapsen yksinhuoltajaäiti oli antanut lapsenvahdille luvan poistua lapsen luota ennen kuin itse oli ehtinyt kostean illan jälkeen kotiin. Lapsi oli herännyt, lähtenyt kerrostaloasunnosta kadulle, jossa ulkopuoliset ravintoloista poistuvat ihmiset olivat kiinnittäneet huomiota vähissä vaatteissa kadulla harhailevaan pikkulapseen. Ohikulkija oli ottanut lapsen syliin. Poliisipartio saapui hätiin ja tapauksen selvittely jatkui poliisilaitoksen yhteydessä toimivassa lastensuojelun sosiaalipäivystyksessä.

Oikeudenkäyntiin asia päätyi siten, että poliisipartio kirjasi asian tutkintaan ja tutkinnanjohtaja haki lapselle edunvalvojan sijaisen käyttämään lapsen puhevaltaa, jota heitteille panosta epäilty yksinhuoltajaäiti ei oikeudenkäynnissä voinut käyttää. Äiti tuomittiin heitteillepanosta rikoslain 21 luvun 14 §:n nojalla. Kyseessä on virallisen syytteen alainen rikos ja syytteen ajamiseen tuomioistuimessa ei edunvalvojan sijaista tarvita.

Edunvalvojan sijainen tarvitaan ajamaan lapsen puolesta vahingonkorvausvaatimusta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, johon asianomistajalla on oikeus jo pelkästään asianomistaja-asemansa johdosta. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten kohdassa III 7.3 on heitteillepanon rikosuhrille suosituskorvaukseksi määritelty 500–1 500 euroa. Asianajajaliiton suositus on, että mikäli korvaus saadaan perittyä, se talletetaan asianajotoimiston asiakasvaratilille, josta se suoritetaan lapselle hänen täytettyään 18 vuotta.

Kaltoinkohtelujutut ovat lisääntyneet merkittävästi

Asiasta ei tietääkseni ole mitään oikeussosiologista tutkimusta, mutta viimeaikainen oikeuskäytäntö on asianajon näkökulmasta muodostunut sellaiseksi, että poliisi puuttuu lapsen kaltoinkohteluun aktiivisesti, eikä lasten kaltoinkohtelua sivuuteta tai ylenkatsota. Ehkä enemmän kuin julkisuutta saaneet, lasten kuolemaan johtaneet kaltoinkohtelutapaukset, asiantilaan on johtanut useat samaan suuntaan vaikuttaneet käytännön ja lainsäädännön muutokset.

Ensinnäkin rikoslain 21 luvun 5 §:n pahoinpitelyä koskeva säännös kuuluu nykyään seuraavasti:

”Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Toiseksi käytännön kokemukseni on, että moni juttu, joka ennen olisi tullut arvioiduksi lievänä pahoinpitelynä terveyden vahingoittamisen vähäisyyden johdosta, johtaa nykyään syyttäjän syytetoimiin pahoinpitelynä ja tuomioistuimen toimesta pahoinpitelynä syyksiluettavaan tuomioon.

Sekä lainsäädäntö että oikeuskäytäntö ovat muuttuneet ankarampaan suuntaan. Tukistamista, luunappeja, ympäri korvia läpsimistä, puhumattakaan Koivuniemen herrasta ei enää suvaita.

Tärkeä muutos tapausten ilmitulon edistämisessä on lastensuojelulaissa kerrottujen ilmoitusvelvollisten henkilöiden suora ilmoitusvelvollisuus nimenomaan poliisille. Tämä velvollisuus salassapitosäännösten estämättä on,

”…kun heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä, että lapseen on kohdistettu:
1)    rikoslain 20 luvussa seksuaalirikoksena rangaistavaksi säädetty teko; tai
2)    sellainen rikoslain 21 luvussa henkeen ja terveyteen kohdistuvana rikoksena rangaistavaksi säädetty teko, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.”

Samaan aikaan näissä rikosepäilyissä on tutkinnanjohtajan velvollisuudeksi tullut edunvalvojan sijaisen määräyksen hankkiminen tuomioistuimesta jo esitutkintaa varten, etenkin jos kyse on perheessä tai toisen vanhemman luona tapahtuneesta kaltoinkohteluepäilystä.

Kuka edustaa lasta

Rikosprosessi laajassa mielessä tarkoittaa sekä esitutkintaa että oikeudenkäyntiä aina lopulliseen eli lainvoimaiseen, täytäntöönpanokelpoiseen tuomioon saakka. Oikeudenkäynnit voivat kestää useita vuosia. Alle 15-vuotiasta lasta edustavat hänen lakimääräiset huoltajansa eli lapsen vanhemmat, ellei lasta ole määrätty toisen vanhemman yksinhuoltoon, jolloin lasta luonnollisesti edustaa hänen ainoa huoltajansa.

Lapsella itsellään ei ole tuomioistuimessa puhevaltaa ennen 15 vuoden ikää. Mikäli lapsen vanhemmat tai toinen heistä on syylliseksi epäilty, on tutkinnanjohtajan eli poliisin velvollisuus hakea tuomioistuimelta edunvalvojan sijaisen määräys asianajajalle tai lupalakimiehelle edustaa lasta tuomioistuimessa, kuten edellä jo on kuvattu.

Asianajon näkökulmasta asia alkaa tyypillisesti siten, että poliisille on saapunut sosiaaliviranomaiselta tutkintapyyntö asiaan ja poliisi pyytää asianajajalta suostumusta edunvalvojan määräämistä koskevaan hakemukseen.

Monelle on yllätys, että huostaanotetun lapsen puhevaltaa tuomioistuimessa käsiteltävässä rikosasiassa käyttävät hänen biologiset vanhempansa, ei sosiaalivirasto, eikä sijaisvanhemmat. Poikkeuksena tietysti, jos biologinen vanhempi on epäilty, kaltoinkohteleva vanhempi. Toki tilanteet ovat moninaisia ja voivat johtaa edunvalvojan sijaisen määräämiseen tuomioistuimessa.

Henkilöön kohdistunut rikos

Lapsen oma puhevalta tuomioistuimessa alkaa siitä, kun lapsi täyttää 15 vuotta ja silloinkin vain sellaisten rikosten asianomistajana, joissa rikos on kohdistunut hänen henkilöönsä. Tällaisia henkilöön kohdistuvia rikoksia ovat kaikki väkivaltarikokset, seksuaalirikokset, kunnian, yksityisyyden ja vapauden loukkaukset. Omaisuusrikoksissa 15 vuotta täyttäneellä ei ole itsellään puhevaltaa, ellei omaisuusrikos kohdistu sellaiseen varallisuuteen, jonka hän on itse hankkinut.

Lapsen kuuleminen pääkäsittelyssä

Alaikäisten lasten kuuleminen toteutetaan pääsääntöisesti lasten haastattelemiseen kouluttautuneen poliisin tutkijan tai lasten oikeuspsykiatrian työryhmän työntekijän haastattelutallenteita katselemalla. Tämä tarkoittaa, että pääkäsittely oikeastaan tapahtuu jo poliisin suorittamassa esitutkinnassa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että syytetylle varataan tilaisuus esittää kysymyksiä lapselle jo esitutkinnassa. Kysymykset lapselle esittää tällöin tutkija tai työryhmä uusintahaastattelussa.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus edellyttää näiltä syytetyn mahdollisilta kysymyksiltä samanaikaisuutta. Tämän vuoksi syytetyn kysymysten esittäminen ei saisi ajallisesti venyä. Tulevaisuudessa ehkä Suomessakin omaksutaan tutkinta lastentaloperiaatteen mukaisesti, siten, että tutkija, asianomistajan avustaja, syytetyn avustaja ja mahdollisesti myös syyttäjä siirtyvät peilin taakse seuraamaan, kun lasta haastatellaan. Tällöin oikeudenkäynnin asianosaiset voivat esittää kysymyksensä samassa tilaisuudessa, eikä myöhempiä väitteitä samanaikaisuusvaatimuksen laiminlyönnistä tule. Tällainen lastentaloperiaate on omaksuttu ainakin Islannissa.

Aikaisemmin korkein oikeus oli omaksunut periaatteen, että jos lapsi oli täyttänyt oikeudenkäyntiin mennessä 15 vuotta, oli häntä aina kuultava henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä, ellei hän ollut vajaamielinen tai mielenterveydeltään häiriintynyt. Nyt oikeudenkäymiskaareen 17 luvussa on joustavammat säännökset erityisen suojelun tarpeessa olevan asianomistajan ja siis 15 vuotta täyttäneenkin kuulemisesta videoneuvottelua käyttäen. Myös näkösuojan käyttämistä koskeva säännös on otettu lakiin.

Oikeudenkäyntiavustajan määräämisestä

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 a §:ssä on säännökset, miten henkilölle ja siis lapsellekin voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja seksuaalirikoksessa, läheisväkivaltarikoksessa ja terveyteen tai vapauteen kohdistuvassa rikosasiassa. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi asianajaja voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustajaksi ja hänen toimistonsa saa palkkion valtion varoista. Syytetty velvoitetaan korvaamaan palkkio valtiolle takaisin, jos hänet tuomitaan.

Lopuksi

Lapsen ja nuoren henkilön ollessa rikoksen uhrina keinovalikoima oikeutta hakevalle on laissa ja oikeuskäytännössä kattava varsinkin lapselle, jolla on jo sanat hallussaan ja kyky muodostaa ymmärrettäviä lauseita. Kaikkein pienimpien osalta ei lapsen omaa, johdonmukaista ja keskeisiltä osiltaan muuttumatonta kertomusta kaltoinkohtelusta ole saatavissa ennen kuin iän karttuessa.

Vakavimmissa rikoksissa pitkät vanhenemisajat edesauttavat oikeuden saatavuutta vuosienkin päästä. Esimerkiksi törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä vanhenemisaika on 20 vuotta ja perustunnusmerkistön mukaisessa hyväksikäytössä 10 vuotta. Tällöin näyttökysymykset voivat olla hyvin ongelmallisia.

Tällöinkään ei yksittäisen asianajajan tai lakimiehen tehtävä ole tehdä päätöstä siitä, pitääkö asia saattaa poliisiin tutkittavaksi vai ei. Oikeutta asiaansa tavoitteleva asiakas tulee ohjata poliisin puheille ja tarvittaessa auttaa häntä kirjallisen tutkintapyynnön laatimisessa. On poliisin asia tehdä mahdollinen tutkinnan rajoittamispäätös ja syyttäjän asia tehdä syyttämättäjättämispäätös.

Anne Harsia, asianajaja, Tampere

Kirjallisuutta

Päivi Hirvelä: Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, 2006
Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia, Vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten nojalla kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä, 3. painos 2014

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 1/2017.

Avaa koko lehti (pdf)