Juristi vastaa: Mitä korvauksia seksuaalirikoksen uhri voi ja mitä hänen kannattaa hakea?
Eri vahinkolajit
Seksuaalirikoksen uhrin oikeus saada tekijältä vahingonkorvausta perustuu vahingonkorvauslakiin. Vahingonkorvauslain mukaan korvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä kärsimyksestä. Lisäksi rikosasioissa vahingonkorvaus käsittää hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.
Kaikki edellä mainitut eri vahinkolajit voivat tulla kyseeseen seksuaalirikostapauksissa. Kaikkia näitä eri vahinkolajeja voi ja kannattaa vaatia rikoksen tekijältä korvattavaksi sen mukaan, mitä vahinkoa tosiasiassa on aiheutunut. Seuraavassa vielä lyhyesti eriteltynä, mitä eri vahinkolajeilla tarkoitetaan.
Kärsimys
Kärsimyskorvaus on hyvin merkittävä vahinkolaji seksuaalirikostapauksissa. Käytännössä kaikissa seksuaalirikoksissa uhri on oikeutettu kärsimyskorvaukseen, koska seksuaalirikos loukkaa uhrin vapautta.
Oikeus kärsimyskorvaukseen ei edellytä, että uhrille olisi esimerkiksi diagnosoitu jokin mielenterveyden häiriö. Korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, mitä loukkaus on omiaan aiheuttamaan. Arvioinnissa otetaan erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.
Henkilövahinko
Henkilövahinko käsittää korvauksen sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja pysyvästä haitasta.
Seksuaalirikoksen uhrille aiheutuu usein sairaanhoitokustannuksia ja kuluja esimerkiksi asian selvittämisestä viranomaisten kanssa. Uhri on oikeutettu korvaukseen tällaisista kuluista, kunhan ne ovat olleet tarpeellisia. Samoin jos uhri on menettänyt ansiotuloja rikoksen vuoksi, on hän oikeutettu korvaukseen ansionmenetyksestä.
Seksuaalirikokseen saattaa liittyä väkivaltaa tai tekotapa saattaa olla sellainen, että se aiheuttaa kipua tai särkyä. Mikäli teosta aiheutuu jokin fyysinen vamma tai muuten kipua tai särkyä, niin näistä uhri on oikeutettu saamaan korvausta.
Seksuaalirikoksiin liittyy tyypillisesti se, että uhrille aiheutuu jonkinlainen mielenterveyden häiriö. Edellä mainittu kärsimyskorvaus määrätään seksuaalirikoksen uhrille sillä perusteella, että seksuaalirikoksen katsotaan olevan teko, joka aina aiheuttaa uhrissaan kärsimystä. Vaikka uhri saisi kärsimyskorvausta, hän voi sen lisäksi olla oikeutettu muuna tilapäisenä haittana korvaukseen aiheutuneesta mielenterveyden häiriöstä. Tällöin edellytetään, että aiheutuneesta mielenterveyden häiriöstä on riittävä näyttö. Paras näyttö näistä on yleensä mielenterveyden häiriöiden diagnosointiin ja hoitoon erikoistuneen lääkärin lausunto.
Edellä mainittu fyysinen vamma tai mielenterveyden häiriö saattaa jäädä pysyväksi. Tällöin uhri on oikeutettu korvaukseen pysyvästä haitasta.
Esinevahinko
Seksuaalirikokseen voi liittyä myös esinevahinko, jos teon yhteydessä omaisuutta on hajonnut tai kadonnut.
Korvauksen määrä
Eri vahinkolajien lisäksi olennaista on se, kuinka paljon korvausta voi hakea. Korvausmäärää arvioitaessa vahingot voidaan jaotella aineellisiin ja aineettomiin vahinkoihin.
Aineellisten vahinkojen osalta oikea korvausmäärä on yleensä suhteellisen helppo määrittää. Sairaanhoitokustannukset tai muut kulut taikka ansionmenetys pystytään määrittämään sen perusteella, mitä todelliset kulut ovat olleet tai kuinka paljon ansiota uhri on menettänyt. Esinevahinkona puolestaan on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo.
Aineetonta vahinkoa on kipu, särky ja muu tilapäinen haitta, pysyvä haitta ja kärsimys. Näiden osalta ulkopuolinen taho ei pysty yksiselitteisesti määrittämään oikeaa korvausmäärää. Apua oikean korvaustason määrittämiseen saa Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksista. Suositukset perustuvat oikeuskäytännössä muodostuneisiin korvaustasoihin, joiden pohjalta neuvottelukunta on pyrkinyt muodostamaan johdonmukaiset suositukset erityyppisten vahinkojen perusteella aineettomasta vahingosta tuomittavien korvausten suuruudesta.
Korvauksen hakeminen
Ensisijaisesti seksuaalirikoksen uhrin on vaadittava korvausta rikoksen tekijältä. Käytännössä tämä tapahtuu samassa oikeudenkäynnissä, missä rikosasiaa käsitellään. Oikeudenkäynnissä uhrin on hyvä käyttää oikeudenkäyntiavustajaa. Eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta seksuaalirikoksen uhrille voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja siten, että avustajan kulut katetaan valtion varoista. Mikäli uhrille kuitenkin syntyy oikeudenkäyntikuluja, niin näitä voi vaatia oikeudenkäynnissä vastaajalta.
Seksuaalirikosta ei välttämättä käsitellä tuomioistuimessa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun tekijä jää tuntemattomaksi. Näissä tilanteissa rikoksen uhri voi olla oikeutettu saamaan Valtiokonttorilta korvausta rikosvahinkolain perusteella.
Juho Juusela
asianajaja, Hämeenlinna
Asianajotoimisto Skogster Oy
RIKUteema on Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu. RIKUteeman 1/2025 aiheena on seksuaalirikokset. Tilaa uutiskirje, niin saat RIKUteeman suoraan sähköpostiisi.
Lue lisää
- Pääkirjoitus: Seksuaalirikoksen uhri tarvitsee sekä oikeutta että tukea
- Kuinka seksuaalirikoslain muutos näkyy työssäsi, oikeusavustaja Mikko Tuomi?
- Kuinka seksuaalirikoslain muutos näkyy työssäsi, käräjätuomari Päivi Markus?
- Kuinka seksuaalirikoslain muutos näkyy työssäsi, rikoskomisario Eveliina Karjalainen?
- Kuinka seksuaalirikoslain muutos näkyy työssäsi, erikoissyyttäjä Pia Mäenpää?
- Seri-tukikeskukset ovat mullistaneet seksuaaliväkivallan uhrien palvelut, mutta myös muita toimijoita tarvitaan työssä uhrien hyväksi
- Tukinainen seksuaaliväkivallan uhrien rinnalla – haastattelussa toiminnanjohtaja Eeva Laine
