Siirry sisältöön

”Huomaan, että sinun on vaikeaa hengittää” – kun keho rauhoittuu, aivotkin saavat viestin

Blogi

Toiminnanohjaaja Meri Toivanen hevosen vieressä

Lapset ovat vaikeimpia kohdata, sanoivat usein kollegani edellisessä työpaikassani.

Ennen nykyistä työtäni Rikosuhripäivystyksessä kohtasin ja hoidin psykofyysisenä fysioterapeuttina lapsia, nuoria ja aikuisia. Edellisessä työssäni kohtasin suurimmaksi osaksi lapsia.

En tiedä johtuivatko kollegoideni kokemukset siitä, että kyseessä oli psykiatrinen sairaala ja lasten murheet koskettivat meitä aikuisia syvemmältä. Lapseen katsoessa suhde itseen peilautuu meihin hyvin eri tavalla, ehkäpä paljastaen meistä itsestämme jotain.

Olen aina nauttinut suunnattomasti ihmisten kohtaamisista, ne ovat olleet työni suola. Kun luo ihmiseen ensimmäisen katseen, siitä käynnistyy mielenkiintoinen tutkimusmatka.

Kuinka ihminen istuu, miten hän kävelee ja miten hän liikkuu? Ottaako hän katsekontaktia vai vältteleekö katsomasta kohti? Onko keho jännittynyt vai levollinen? Onko istuma-asento suljettu vai avoin? Asettuvatko jalat tukevasti lattiaan ja missä hengitys näkyy?

Ensimmäiset minuutit ja katseleminen kertovat tämän kaiken. Kehosta voi tehdä johtopäätöksiä, ja sitä kautta voi päästä selville, kuinka ihminen oikeasti voi.

Kriisitilanteissa sydämen syke nopeutuu, hikoilu lisääntyy, hengitys kiihtyy ja lihakset jännittyvät.

Usein emme ole itse tietoisia, että keho reagoi ennen mieltä. Tunteet ja mielialat ilmenevät kehollisina tuntemuksina. Olemme taipuvaisia järkeistämään asioita, ja kehollisten tuntemusten kuunteleminen voi olla vaikeaa. Keho reagoi voimakkaissa tunnejärkytyksissä taistelemalla tai pakenemalla.

Tämä on ikivanha selviytymisreaktio, jonka avulla ihmiskunta on säilynyt luolamiesajoista asti. Kriisitilanteissa sydämen syke nopeutuu, hikoilu lisääntyy, hengitys kiihtyy ja lihakset jännittyvät. Erilaiset tunteet tuntuvat kehossa, kuten ahdistus kurkussa ja rinnassa, pelko vatsan seudulla, viha leukaperissä ja käsivarsissa.

Keho kertoo tarinaa ja minä tavallaan tulkitsen sitä.

Asiakasta kohdatessa voin sanoittaa suoraan hetkessä mitä näen: ”Huomaan, että sinun on vaikeaa hengittää. Ojenna selkäsi suoraksi ja nojaa tuolin selkänojaa vasten. Huomaatko eron hengittämisessä?”

Voin myös ohjata ahdistunutta asiakasta laittamaan molemmat jalkapohjat vasten lattiaa ja tunnustelemaan tuolia kehollaan, jolloin keho maadottuu ja rauhoittuu. Tilannetta voin vahvistaa vielä sanoin: ”Juuri nyt ei ole mitään hätää, hengitellään ihan rauhassa”.

Kun keho rauhoittuu, niin hermosto saa vahvan viestin, että kaikki on nyt hyvin. Itsesäätelyn avulla ja sitä harjoittamalla keho oppii uusia taitoja.

Kehon tunteminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kehotuntemusten huomioiminen nopeuttaa tunteiden tunnistamista. Siksi meidän jokaisen olisi hyvä viettää aikaa itsensä ja kehotuntemusten kanssa – kysyä itseltä ja keholta, mitä kuuluu? Millaisia kehotuntemuksia huomaat? Tarkastele erityisesti hengitystä ja lihasjännitystä. Onko jossain jännitystä, mistä voit hellittää? Onko jokin liike tai venytys, jota kehosi kaipaa?

Kehon tunteminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Joskus se vaatii turvallista terapeuttia, ryhmää tai ihmissuhdetta, jossa sitä voi harjoitella.

Pienellä lapsella on luonnollisesti hyvä suhde itsensä ja kehonsa kanssa. Lapsi kokee ylpeyttä omasta kehostaan ja ihailee sitä estoitta. Tämä tutkimusmatka alkaa ja kehittyy, kun lapsi tutustuu oman kehon ominaisuuksiin ja siihen, mihin kaikkeen se kykenee. Kehollinen itsetunto kehittyy vuorovaikutuksessa meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Ehkä juuri siksi en ole pitänyt lasten kohtaamista vaikeana, koska keho kertoo omaa tarinaa ensi hetkestä lähtien.

Meri Toivanen
toiminnanohjaaja, Porvoon palvelupiste
Rikosuhripäivystys

Lue lisää