Siirry sisältöön

Lapsi poliisin kuultavana

Kun uhri tai silminnäkijä on lapsi, poliisi käyttää usein oikeuspsykologiaan perehtyneitä psykologeja apuna kuulusteluiden suunnitteluissa ja toteutuksissa.

Teksti: Heli Yli-Räisänen

Lapsen antaman lausunnon kuulemistilanteissa pitää ottaa huomioon lapsen kehitystaso, mutta pienetkin lapset saattavat pystyä kertomaan rikostapahtumista hyvin, jos heitä vain osataan kuulustella oikein.

Oikeuspsykologi ja poliisiammattikorkeakoulun lehtori Jasmin Kaunisto kertoo, että alle neljävuotiaiden kuulusteleminen on harvoin mahdollista, mutta sitä vanhemmat lapset ovat jo hyvinkin kuultavissa.
– Lapsen kehityksen osalta muisti ja kielelliset taidot, kuten sanavarasto, kuullun ymmärtäminen ja lausetasoisen puheen ja kerronnan tuottaminen ovat keskeisiä taitoja. Kuulustelutilanne vaatii lapselta myös keskittymiskykyä. Tärkeää on, että kuulustelussa osataan huomioida kehityspsykologiset seikat. Tällöin kuulustelu voidaan toteuttaa lapsen tasoisesti. Monilla rikoksen kohteeksi joutuneilla lapsilla on esimerkiksi mielenterveyden ongelmia, kehitysvamma, keskittymisen pulmia tai jotakin muita erityisiä haasteita, jotka kuulustelussa tulee ottaa huomioon, Kaunisto kertoo.

Vaikka lapsiin kohdistuneet rikokset ovat usein tunteita herättävä aihe, on kuulustelijan pysyttävä hyvin objektiivisena asian selvittämisen suhteen
– Lapsilla voi olla hätävalheita, kehitykseen kuuluvia seksuaalisia leikkejä tai puheita, väärinymmärryksiä tai altistumista väkivaltaiselle tai seksuaaliselle materiaalille. Kuulustelijan on pystyttävä selvittämään myös tällaisia vaihtoehtoisia selityksiä. Lapset ovat monenlaisille vaikutteille alttiita, sillä heidän käsityskykynsä on aikuista rajallisempi. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei lapsia johdatella kuulusteluiden aikana tai ennen niitä.

Millä tavoin lasta lähestytään ja kuullaan?

Kaunisto kertoo, että lapsen kuulemiseen asianomistajana on olemassa oma tähän tarkoitukseen kehitetty kuulustelurunko, jota käytetään koko Suomessa ja myös ulkomailla.
– Lapsen kuulustelutilanteessa panostetaan aluksi kontaktin luomiseen, jotta alkujännitys karisee ja lapsi tutustuu uuteen tilanteeseen ja henkilöön. Lapsen kanssa jutellaan mukavista asioista, ja tavoitteena on, että lapsen ja kuulustelijan välille syntyy neutraali lämmin kontakti. Lapsen kanssa ei leikitä, sillä lapsen on tärkeä keskittyä kuulustelijan kanssa vuorovaikutukseen keskustelun varassa eikä kuulustelutilanteeseen haluta sotkea mielikuvituksellisia elementtejä. Lapselle kerrotaan myös kuulustelun sääntöjä, kuten esimerkiksi se, että kuulustelussa puhuttujen asioiden tulee olla totta.

Lapsen kanssa harjoitellaan kuulustelutyyppistä kommunikaatiota kuten kysymyksiin vastaamista ja laajan kerronnan tuottamista ennen kuin siirrytään itse epäiltyyn asiaan.
– Tämä on tärkeää, sillä lapset ovat tottuneet aikuisten esittämiin suppeisiin ja helppoihin kysymyksiin arjessa kuten ”oliko kiva päivä koulussa” tai ”mitä oli ruokana”. Kuulusteluissa lapsia joudutaan ensin opettamaan ja harjoituttamaan siihen, että heidän tuleekin tuottaa itsenäisesti laajamittaista ja kronologista kerrontaa, jota aikuinen ohjaa mahdollisimman vähän. Kokonaisuudessaan kuulusteluissa tähdätään siihen, että kuulustelija kysyy epäillyistä rikostapahtumista avoimilla kerro-kysymyksillä ja tarkentaa puuttuvia yksityiskohtia mitä-kysymyksillä ja pyytämällä lasta kertomaan lisää joistakin seikoista.

Lapsia ei saa pakottaa kertomisessa vaan kuulusteluissa huomioidaan lasten psyykkinen vointi, ja tapahtumia käsitellään sensitiivisesti ja rauhallisesti.
– Kuulusteluissa ei oteta kantaa lapsen kertomiin tapahtumiin tai kauhistella niitä. Tärkeää olisi, että kuulustelussa lapsi huomaa, että pelottavia, kummallisia, traumaattisia tai hävettäviä tapahtumia voi turvallisesti puhua ääneen rauhallisen aikuisen kanssa. Kuulustelutilanteet saattavat olla ensimmäisiä kertoja, kun lapsi sanoittaa ääneen kokemiaan asioita.

Työskentelyssä lapsien kanssa on haasteita

Kaunisto kertoo, että lapsia kuulustelevan psykologin näkökulmasta haasteita ovat esimerkiksi pienten lasten hankaluudet keskittyä puhumaan rikostapahtumista, ja että haastattelutilanteet saattavatkin välillä pitää sisällään monenlaista oheistoimintaa valojen räpsyttelystä ikkunaverhoissa roikkumiseen.
– Perheen sisäisissä epäilyissä haasteena ovat lojaliteettiristiriidat. Nuorten kanssa haasteita voivat olla nuoren kielteinen suhtautuminen rikosasian selvittelyyn tai voimakkaat häpeän tunteet seksuaalisiin tekoihin liittyen.

Kauniston mukaan monet lapsia kuulevat poliisit ja psykologit osaavat toimia eri-ikäisten lasten kanssa taitavasti.
– Joskus tarvitaan vähän enemmän taukoja, tutustumista tai vaikkapa keskustelua siitä, mikä kertomisessa ahdistaa tai pelottaa. Työntekijöiden kannalta haasteellisimpia tilanteita ovat ne, joissa rikoksesta on vahvoja viitteitä, mutta lapsi ei kerro mitään, ja huoli jää elämään. Toisaalta on pystyttävä kunnioittamaan lapsen päätöstä olla puhumatta ja ymmärrettävä, että kertomatta jättämiselle voi olla monia hyviä syitä, kuten se, ettei välttämättä mitään kerrottavaa edes ole tai lapsella ei tällä hetkellä vielä ole psyykkistä sietokykyä ja voimavaroja käsitellä tapahtumia, Kaunisto sanoo.

Poliisin koulutus lasten kohtaamiseen

Satu Rantaeskola toimii Poliisiammattikorkeakoulussa rikos- ja rikosprosessioikeuden yliopettajana ja on rikoksen uhrin koulutusten vastuuhenkilönä poliisin eri tutkinto- ja täydennyskoulutuksissa. Hän kertoo, että poliisin AMK-tutkintoon sisältyy lapsen kohtaaminen poliisitoiminnassa. Poliisi voi kohdata lapsen erilaisilla valvonta- ja hälytystoiminnan ja muissa poliisin tehtävissä.
– Erityisesti on huolehdittava siitä, ettei tutkintatoimenpiteistä aiheudu hänelle tarpeetonta haittaa koulussa, työpaikalla tai muussa hänelle tärkeässä ympäristössä. Kun kysymys on lapsen kuulustelemisesta, lähtökohtana on, että lapsen kuulustelee siihen erityisesti koulutettu poliisimies. Tätä edellyttää jo esitutkintalaki. Sen mukaan alle 18-vuotiaisiin kohdistuvat tutkintatoimenpiteet on mahdollisuuksien mukaan annettava tähän tehtävään erityisesti perehtyneille tutkijoille. Tämä kuulustelujen erityiskoulutus on vuoden pituinen.

Lapsella on kuulusteluissa oltava mukana turvallinen henkilö.
– Lapselle turvallinen henkilö on kuulusteluun löydettävissä helpoiten silloin, kun rikoksesta epäiltynä on joku ulkopuolinen henkilö lapsen lähipiiriin nähden. Silloin lasta kuulusteltaessa mukana on hänen huoltajansa tai joku muu puhevaltaan oikeutettu taho valvomassa lapsen etua. 15–17-vuotiaalla lapsella on oma itsenäinen puhevalta, kun kyse on häneen itseensä kohdistuneesta rikoksesta. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi seksuaalirikokset ja pahoinpitelyt. Sen sijaan haasteellisempi on tilanne, kun rikoksesta epäilty on joku lapsen lähipiiriin kuuluva taho. Näissä tilanteissa poliisi hankkii lapselle edunvalvojan. Puolueettomaksi edunvalvojaksi pyritään saamaan sosiaalialan koulutustaustalla oleva henkilö, jolla on riittävä koulutus rikosasian edunvalvojan tehtävään.

Puutteita lapsen edun mukaisessa rikosprosessissa

Rantaeskola kertoo, että lapseen kohdistuneen rikoksen tutkinnassa on äärimmäisen tärkeää, että asia saadaan tutkittua nopeasti. Lisäksi on tärkeää, ettei lapsen kertomukseen pystyttäisi vaikuttamaan ennen kuulustelua. Näissä on kuitenkin hänen mukaansa vielä puutteita.
– Tandem-malli tarkoittaa edunvalvojan ja oikeudenkäyntiavustajan nimeämistä lapselle silloin, kuin hänen vanhempansa eivät voi käyttää puhevaltaa asiassa. Edunvalvojan määräys haetaan nopeasti väliaikaisena ja huoltajia kuulematta siten kuin holhoustoimesta annettu laki mahdollistaa. Lapsen edun mukainen rikosprosessi edellyttäisi kuitenkin, että poliisilla olisi mahdollisuus saada edunvalvojan määräys riittävän nopeasti. Tämä ei toteudu maanlaajuisesti riittävän hyvin. Joillakin alueilla on huomattavia viiveitä edunvalvojan määräyksen antamisessa. Yhteistyön tekeminen eri viranomaisten kesken olisikin välttämätöntä, että prosessi edunvalvojan määräämiseksi väliaikaisesti saadaan toimivaksi. Lainsäädännön puutteeksi voidaan todeta se, ettei poliisilla ole minkäänlaista väliaikaismääräyksen antamisen mahdollisuutta kiiretilanteessa. Tandem-mallin käyttäminen edellyttää toimivan koordinaatiomallin käyttämistä. Sellainen on toiminnassa Kymenlaaksossa.

Nuorten videotodistaminen

Vuonna 2016 tuli voimaan muutos koskien 15–17-vuotiaiden videotodistamista. Tätä ennen 15–17-vuotiaiden oli tultava itse oikeuteen todistamaan. Miten muutos on näkynyt käytännössä, ja ovatko videotodistamisen määrät lisääntyneet, aluesyyttäjä ja apulaispäällikkö Heli Haapalehto syyttäjälaitoksesta?
– Käytännössä kaikissa rikoslain 20 luvussa säädetyissä seksuaalirikoksissa, joissa asianomistaja on 15–17-vuotias, kuulustelu nauhoitetaan ja myös syytettä oikeudessa käsiteltäessä asianomaisen lausunto esitetään nauhoitteelta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. On myös nuoria asianomistajia, jotka haluavat tulla kuulluiksi oikeudessa.

Haapalehto kertoo, että videotodisteluoikeuden soveltaminen yksittäisiin tapauksiin eli se, ketkä saavat todistaa videolla, on ollut selkeää. Hän myös uskoo, että videotodistaminen on parantanut nuorten asianomistajien selviytymistä oikeusprosessista, kun ei tarvitse henkilökohtaisesti tulla oikeuteen.
– Jokainen kerta, kun nuori rikoksen uhri joutuu käymään läpi kohtaamaansa rikosta, tuntuu pahentavan hänen psyykkistä oloaan, koska tilanteeseen liittyvät muistot saavat vallan. Mitä vähemmän hänen tarvitsee asiaa käsitellä oikeusprosessissa, sen nopeammin hän ymmärtääkseni pystyy aloittamaan toipumisprosessin. Erittäin usein istunnossa kuulee asianomistajan puolesta esitettävän, että nyt kun asiaa taas täällä istunnossa käsitellään, kaikki asiaan liittyvä palautuu uhrin mieleen ja hänen henkinen terveytensä on siitä huonontunut. Tätä kerrotaan siinäkin tapauksessa, kun asianomistajaa kuullaan nauhoitteelta. On siis erittäin hyvä asianomistajan kannalta, että hänellä on mahdollisuus kertoa asiansa vain kertaalleen esitutkinnassa.

Videokuulustelun haasteita

Haapalehdon mukaan erittäin harvoin tulee vastaan esitutkintapöytäkirja, jossa olisi laiminlyöty epäillyn mahdollisuus esittää asianomistajalle tarpeelliseksi katsomansa kysymykset tutkittavaan asiaan liittyen.
– Sitä esiintyy kuitenkin usein, että epäilty ei edes halua nähdä tehtyä nauhoitetta eikä myöskään esittää kysymyksiä, vaikka siihen on annettu mahdollisuus. Ainoa huono puoli asianomistajan kannalta saattaa olla se, että vastaajan puolelta esitetään istunnossa väitteitä, jotka liittyvät joko itse tapahtumiin tai esimerkiksi asianomistajan kertomuksen uskottavuuteen. Tällaisista väitteistä olisi hyvä saada vielä kuulla asianomistajaa niiden todenperäisyyden selvittämiseksi.

Haapalehdon mielestä nykyinen järjestelmä toimii nyt erittäin hyvin, mutta näkee, että rikosprosessia voisi uudistaa vielä siten, että käräjäoikeudessa esitettävä henkilötodistelu nauhoitettaisiin ja hovioikeudessa katsottaisiin ja otettaisiin huomioon tämä sama näyttö.
– Se, että asia tulee uudelleen käsittelyyn usein kuukausien päästä hovioikeudessa, ei ole omiaan parantamaan kuultavien henkilöiden muistikuvia.

Lue koko lehti (pdf)

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 3/2019