Siirry sisältöön

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: Lapsiin kohdistuva väkivalta on iso ongelma

Lapsiin kohdistuneet rikokset puhuttavat ja näkyvät mediassa. Tähän on hyvä syy, koska tilastojen valossa ei ole ihan harvinaista, että lapsi joutuu rikoksen uhriksi Suomessa. Median kautta kokonaisuudesta voi saada hieman vääristyneen kuvan, koska kaikista vakavimmat tekomuodot näkyvät eniten ja niistä myös keskustellaan eniten. Lapset joutuvat kuitenkin hyvin erilaisten rikosten uhreiksi: koulukiusaamisesta tappoihin.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on ehtinyt toimia tehtävässään reilun puoli vuotta. Pekkarinen siirtyi tehtävään Turun yliopistosta, jossa hän toimi määräaikaisena sosiaalityön professorina. Pekkarinen toimi myös lastensuojelun asiantuntijajäsenenä Helsingin hallinto-oikeudessa. Ennen professorin tehtävää Pekkarinen toimi pitkään Nuorisotutkimusverkoston tutkimuspäällikkönä.

Elina Pekkariselle lapsiin kohdistuvat rikokset ovat tuttuja. Juuri ennen haastattelua, lokakuun lopulla, Pekkarinen oli luennoimassa aiheesta Tampereella poliiseille ja syyttäjille järjestetyssä Lapset rikoksen uhrina -koulutuksessa.

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn tulokset julkaistiin syyskuussa. Kyselyssä 5,5 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista kertoi tulevansa kiusatuiksi joka viikko.

– Meillä on käynnissä isoja kansallisia hankkeita ja koulukiusaamista on saatu vähennettyä. Korkeimmillaan osuus on ollut 8,4 prosenttia. Määrä on silti vielä suuri. On rankkaa, että joka päivä täytyy mennä paikkaan, jossa voi viikoittain tulla kiusatuksi, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Erityisesti koulukiusaamisesta kertovat pojat

Pojat joutuvat tyttöjä useammin koulukiusaamisen uhreiksi ja tutkimusten mukaan poikien on tyttöjä hankalampi hakea apua. Koulukiusaamisesta tehtyjen rikosilmoitusten määrä on jonkin verran lisääntynyt.
– Koulujen linja on muuttunut eli kiusaamistapauksista tehdään aiempaa enemmän ilmoituksia poliisille. Tällöin poliisi tutkii tapahtumia esimerkiksi vahingonkorvaussyistä, vaikka tekijät olisivat alle 15-vuotiaita. Yleisemmin tapaukseen tulevat mukaan sosiaali- ja nuorisotyöntekijät, kertoo Pekkarinen.

Kouluterveyskyselyn mukaan fyysisen uhkan kokemus on selvästi koulukiusaamista yleisempää nuorten keskuudessa. Peräti 17 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista kertoi kokeneensa fyysistä uhkaa vuoden aikana. Myös tässä luvussa on iso ero tyttöjen ja poikien välillä. Pojat kokevat uhkaa selvästi tyttöjä enemmän.
– Rikoksen uhriksi joutuminen on vahvasti sukupuolittunutta. Pojat ovat useammin väkivallan kohteena ja erityisesti ero näkyy yli 10-vuotiaiden kohdalla. Pojat ovat kyllä sekä uhreja että tekijöitä, muistuttaa Elina Pekkarinen.

Julkisuudessa on käyty viimeisen vuoden aikana keskustelua nuoriin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja häirinnästä. Kouluterveyskyselyn mukaan seksuaalisen häirintää kokeneiden määrä kokonaisuudessaan ei ollut kasvanut edelliseltä kerralta juurikaan. Kyselyn mukaan tytöt joutuvat poikia useammin seksuaalisen häirinnän kohteiksi.
– Seksuaalisesta häirinnästä sosiaalisessa mediassa raportoitiin aiempaa enemmän. Tämä on varmasti seurausta tietoisuuden kasvamisesta. Tytöt ja pojat ymmärtävät aiempaa paremmin, että ei kuulu asiaan, että heille tehdään seksuaalisia ehdotuksia ja lähetellään rivoja kuvia. Jos se tuntuu pahalta, niin se on seksuaalista häirintää ja siitä on lupa kertoa, tiivistää lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Lapsen ja nuoren seksuaalisen väkivallan tunnusmerkistön täyttäviä tapausten ilmoituksia tulee poliisille tutkittavaksi aiempaa enemmän. Yksimielisyyttä siitä, ovatko teot lisääntyneet vai ilmoituskynnys madaltunut, ei ole. Mutta rangaistusasteikkoa kovennettiin alle vuosi sitten eli teoista langetetut rangaistukset ovat ankaroituneet.

Seksuaalirikos on aina erittäin vakava asia, mutta lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kantaa huolta myös alaikäisten tekijöiden asemasta sekä korostaa vastuullisuutta, kun julkisuudessa käydään keskustelu teoista, joissa on epäiltynä alaikäisiä.
– Olen huolissani lapsista, jotka saavat tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Se on aikamoinen leima ja ikäero uhriin ei nykyään enää ole kovin suuri. Aiemmin ikäeron rajana pidettiin 3–5 vuotta, kun pohdittiin onko kyse lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta vai seurusteluväkivallasta. Nyt on tullut tuomioita, joissa uhri ja tekijä ovat olleet kutakuinkin saman ikäisiä, kuvaa Pekkarinen.

Pekkarinen olisi hyvin varovainen, kun luokitellaan alaikäisten välisiä seksuaalisia tekoja: milloin on kyse rikoksesta ja milloin kyse tekijöiden ja uhrien tietämättömyydestä ja lapsellisuudesta.
– Lapset altistuvat tänä päivänä voimakkaalle pornografiselle materiaalille, myös vahingossa ja haluamattaan. Tällöin riski harkitsemattomiin tekoihin voi kasvaa. Myös uhrit altistuvat sosiaalisessa mediassa kaikenlaiselle houkuttelulle, lapsille sopimattomalle pornografiselle ja väkivaltaiselle materiaalille, joka voi aiheuttaa heille psyykkistä stressiä ja haittaa, Pekkarinen kertoo.

Pekkarinen haluaa selvästi herättää yhteiskunnallista keskustelua muistuttamalla, että esimerkiksi 1987 syntyneestä ikäluokasta noin 40 prosenttia on syyllistynyt johonkin rikokseen ennen 25 ikävuotta.
– Jos edellytämme toisiltamme täyttä nuhteettomuutta, niin kovin pieneksi käy viattomien joukko, sanoo Pekkarinen.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta on iso ongelma

Kouluterveyskyselystä kävi ilmi, että vähän yli kymmenen prosenttia nuorista on kokenut huoltajiensa heihin kohdistamaa fyysistä väkivaltaa elämänsä aikana, vaikka kuritusväkivalta on ollut kiellettyä vuodesta 1984. Tampereen yliopistossa vuonna 2014 laajasta äideille tehdystä kyselytutkimuksesta selvisi, että peräti 6 prosenttia äideistä oli kohdistanut lapseensa vakavaa väkivaltaa ja 2 prosenttia kertoi tehneensä näin toistuvasti.
– Lastensuojelun Keskusliiton selvityksestä vuodelta 2017 kävi ilmi, että lähes kolmannes hyväksyy tukistamisen ja viidennes muun fyysisen kurittamisen. Kynnys kertoa omasta väkivallasta lasta kohtaan on varmasti korkea. Näen, että kyseessä on jonkinlainen hätähuuto, kertoo Pekkarinen.
– Yksi tutkimuksen havainto oli, että väkivaltaisesta käyttäytymisestä raportoineet äidit olivat hakeneet apua vaikeisiin kasvatustilanteisiin, mutta eivät olleet sitä saaneet. Hoivaajien jättäminen ilman apua ja tukea kasvatustehtävässään lisää lapsen riskiä joutua väkivallan kohteeksi, Pekkarinen jatkaa.

Kodin ulkopuolella tapahtuvalle väkivallalle alttiita ovat erityisesti teini-ikäiset. Vuosittain väkivallan vuoksi sairaalassa osastohoitoa tarvitsee 300 alle 20-vuotiasta lasta ja nuorta.
– Osa näistä on itse myös tekijöitä, mutta mukaan mahtuu kuitenkin myös niitä lapsia ja nuoria, jotka on pahoinpidelty kotona, muistuttaa Pekkarinen.

Suomessa kuolee väkivallan seurauksena vuosittain keskimäärin kaksi alle 1-vuotiasta ja keskimäärin neljä alle 15- vuotiasta. Perhesurmat on syytä nostaa esiin yhtenä lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan muotona.
– Ne on yhtä väkivaltaisia ja yhtä kuolemaan johtavia. Niitä edeltää yleensä pitkä jakso, missä lapsia on kohdeltu huonosti. Onneksi niistä ei enää uutisoida niin näkyvästi, koska uutisoinnin on nähty lisäävän tapauksien määrää, huomauttaa Pekkarinen.

Lapsiin kohdistuvat rikokset tutkittava nopeammin

Ruotsissa perheväkivaltaa todistaneella lapsella on oikeus muun muassa rikosvahinkokorvauksiin ja siellä on myös valmisteltu lakimuutosta, jonka mukaan perheväkivaltaa todistanut lapsi saisi asianomistajan aseman.
– Toivon, että vastaava keskustelu alkaa myös Suomessa. Koko ajan tulee uusia tutkimuksia, jotka kertovat millaisia stressireaktioita se herättää lapsessa, joka joutuu seuraamaan ja elämään väkivaltaisen parisuhteen keskellä. Tiedetään myös, että esimerkiksi omat traumakokemukset ja väkivallan uhrina olemisen kokemukset lisäävät lapsen todennäköisyyttä syyllistyä rikoksiin, muistuttaa Pekkarinen.

Muutama vuosi sitten lastensuojelulakia muutettiin niin, että kaikilla lasten kanssa työskentelevillä on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoituksen lisäksi ilmoitus poliisille, jos heillä on epäilys tai he tietävät lapseen kohdistuvasta pahoinpitelystä tai seksuaalisesta pahoinpitelystä.
– Lapsia kohtaan tämä muutos oli oikeudenmukainen, mutta ongelmaksi on muodostunut poliisin mahdollisuus tutkia saamiaan ilmoituksia riittävän nopeasti. Resursseja tarvittaisiin lisää niin poliisissa, syyttäjälaitoksessa ja tuomioistuimissa, jotta koko ketju toimisi riittävän tehokkaasti, kertoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Asenteiden muututtava myönteisemmiksi

Pekkarinen peräänkuuluttaa myös yleistä asennemuutosta lapsia kohtaan. Asenne lapsiin saisi olla kokonaisuudessaan pehmeämpi ja suvaitsevaisempi. Lasten tulisi saada kokea, että he ovat arvokas osa yhteiskuntaa.
– Uskon, että se helpottaisi myös lasten olemista toistensa kanssa. Ulkopuolisuuden kokemus lisää helposti kaikenlaista kähinää lasten keskuudessa, kertoo Pekkarinen.

– Paras tapa ehkäistä lasten joutumista kotonaan kaltoin kohdelluksi, olisi lisätä resursseja neuvolaan, varhaiskasvatukseen ja kouluun. Ja lisätä entisestään lasten tietoisuutta, mitkä heidän oikeutensa ovat. Lapsilla on oikeus tietää, että heitä ei saa kohdella huonosti ja huonoon kohteluun saa hakea apua, tiivistää Pekkarinen.

Pekkarinen oli juuri ollut tapaamassa Karstulassa nuoria ja keskustellut heidän kanssaan muun muassa ilmastoasioista. Karstulan nuorilla oli vahva yhteisöllisyyden kokemus ja tunne siitä, että pienet ympyrät antavat turvallisen ympäristön kasvaa.
– Samanaikaisesti nousi esiin huoli siitä, että heidät on unohdettu sinne. Asiat tapahtuvat jossain muualla. Karstulassa ei ole kunnollista koulurakennusta eikä esimerkiksi työpaikkoja. Jos ihmisille tuotetaan tällaisia kokemuksia, niin se voi johtaa siihen, että he eivät haluakaan integroitua tähän yhteiskuntaan, pohtii Pekkarinen.

Pekkarinen nostaa esiin myös huolen erilaisten vähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemuksista.
– Vähemmistöihin kuuluvat lapset ovat alttiimpia syrjinnälle, kiusaamiselle ja väkivallan kokemuksille. Tämä koskee muun muassa saamelaisia, maahanmuuttajataustaisia, romaneja, vammaisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Tarvitaan riittävät rakenteet turvata vähemmistöihin kuuluvia. Työelämään voi kannustaa esimerkiksi tet-harjoitteluilla ja kesätyöpaikoilla. Kouluissa pitää myös suojata kiusaamiselta ja avoimesti keskustella ihmisten ennakkoasenteista, kertoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Teksti: Sami Liukkonen

Lue koko lehti (pdf)

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 3/2019