Moni seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhri jää ilman apua

Vaikka ihmiskaupan uhreja tunnistetaan nykyään entistä paremmin, tilanne ei ole juurikaan parantunut seksuaalista hyväksikäyttöä kohdanneiden ihmiskaupan uhrien kohdalla. ”On ongelmallista, että uhreja kohtaavilla tahoilla ei aina ole ymmärrystä valta-asetelmasta ja kontrollista sukupuolistuneen väkivallan ja ihmiskauppatilanteen taustalla”, sanoo erityisasiantuntija Saara Pihlaja Rikosuhripäivystyksestä.

Tunnistetaanko seksuaalista hyväksikäyttöä kohdanneita ihmiskaupan uhreja riittävän hyvin?

Saara Pihlaja: ”Ei. Keskeisten ihmiskaupan vastaisten toimijoiden yhteinen, kokemukseen perustuva ymmärrys on, että ihmiskauppa tapahtuu tavanomaisesti piilossa ja valtaosa ihmiskaupan uhreista jää Suomessa tunnistamatta. Suomessa tunnistetut ja rikosprosessiin edenneet tapaukset ovat tilastojen valossa useimmiten työperäisiä. Vaikka auttamispalveluiden piiriin ohjautuneiden uhrien määrä on vuosittain kasvanut, seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhreja ei heidän joukossaan ole juurikaan aiempia vuosia enempää. Huolena on, että erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia, seksuaaliväkivaltaa kohdanneita uhreja jää tunnistamatta.

Valtaosa ihmiskaupan uhreista jää Suomessa tunnistamatta.

Ihmiskauppa on laaja-alainen ilmiö. Usein rajanveto ihmiskaupan ja sen lähirikoksen välillä voi olla haastavaa ja monen uhrin tilanteessa voidaan tunnistaa useampaa kuin yhtä ihmiskaupan muotoa. Asiakkaaksemme on tullut useita henkilöitä, erityisesti naisia, joiden tilanteessa on ensin tunnistettu rikollisessa toiminnassa hyväksikäyttöä tai työperäistä ihmiskauppaa ja vasta myöhemmin on tullut esiin myös seksuaaliväkivalta ja muu sukupuolistunut väkivalta. On myös paljon henkilöitä, joiden katsotaan joutuneen yksittäisten seksuaalirikosten uhriksi, eikä ole tunnistettu kokonaisuutta, jossa on ollut kyse ihmiskaupasta. Lahkomaisissa yhteisöissä tapahtuvassa ihmiskaupassa on ollut usein mukana myös seksuaaliväkivaltaa. Tunnistamista edesauttaa se, että ilmiön laajuus ymmärretään.

On ongelmallista, että uhreja kohtaavilla tahoilla ei aina ole ymmärrystä valta-asetelmasta ja kontrollista sukupuolistuneen väkivallan ja ihmiskauppatilanteen taustalla. Myöskään tilanteen kokonaisvaltaista vaikutusta elämään, elinpiiriin ja perhesuhteisiin ei aina ymmärretä. Tämä saattaa vaikuttaa ihmiskaupan tunnistamiseen tai tilanteen vakavuuden ja kokonaisvaltaisuuden ymmärtämiseen silloinkin, kun uhri kertoo tilanteestaan.

Ohjautuvatko nämä uhrit viranomaispalveluihin ja rikosprosessiin? 

”Tapausten välillä on suurta vaihtelua. Ihmiskaupan uhrien tunnistaminen on virallisesti viranomaisten vastuulla, mutta usein avunsaanti vaatii uhrin itsensä aktiivisuutta: hakeeko hän apua tai uskaltaako hän kertoa tilanteestaan. Haavoittuvassa asemassa oleva henkilö ei aina tunnista tulleensa ihmiskaupan tai seksuaaliväkivallan uhriksi tai tiedä, mistä apua voisi saada. Silloinkaan kun uhri tiedostaa oman tilanteensa, hän ei aina uskalla tai halua siitä kertoa.

Kokemuksemme mukaan tähän vaikuttavat esimerkiksi pelko seurauksista, kuten uhka omaa tai läheisten turvallisuutta kohtaan, ja epätietoisuus siitä, mitä avun hakemisen tai rikosilmoituksen teon jälkeen tapahtuu. Myös ulkomaalaislaissa oleva, seksuaalipalveluiden myymiseen liittyvä käännytyspykälä on vaikuttanut siihen, ettei seksin myymiseen pakotettu henkilö ole välttämättä uskaltanut kertoa viranomaisille tilanteestaan.

Haavoittuvassa asemassa oleva henkilö ei aina tunnista tulleensa ihmiskaupan tai seksuaaliväkivallan uhriksi.

Kun uhrien tilanteita ei tunnisteta, he eivät saa apua tai pääse niiden palveluiden piiriin, joihin olisivat Suomen lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan oikeutettuja. Tunnistamatta jääneet uhrit eivät myöskään saa oikeutta rikosprosessin kautta, eivätkä rikoksentekijät joudu rikosvastuuseen teoistaan.

Suomessa viranomaisille ilmi tulleista seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä ihmiskauppatapauksista suurimmassa osassa on ollut kyse prostituutioon pakottamisesta ja rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella. Ne tapaukset, joissa ihmiskauppa ja seksuaaliväkivalta on tapahtunut Suomessa, tulevat vielä harvemmin esitutkinta- ja muiden viranomaisten tietoon.

Matalan kynnyksen järjestötoimijat ovat merkittävässä roolissa ihmiskaupan ilmitulon edistämisessä, uhrien tukemisessa sekä, kun uhri niin haluaa, viranomaispalveluihin ja rikosprosessiin ohjaamisessa. Tiedossamme on useita tapauksia, joissa uhri on tavannut monta potentiaalista auttajatahoa ennen kuin ihmiskauppa on tunnistettu. Monet uskaltavat kertoa tilanteestaan järjestötoimijoille jo silloin, kun tilanteen tulo viranomaisten tietoon ei vielä tunnu ajankohtaiselta. Kokemuksemme on, että suuri osa tällaisista asiantuntijajärjestöjen palveluihin tulleista uhreista päättää saamansa tuen ja ohjauksen myötä hakeutua myöhemmin myös viranomaispalveluiden, kuten auttamisjärjestelmän tai sosiaalipalveluiden, piiriin ja ilmoittaa tilanteestaan poliisille. ”

Onko jokin palvelusektori, joista uhreja pitäisi etsiä nykyistä tehokkaammin?

“Tavanomaisesti ajatellaan, että ihmiskauppaa ei tapahdu Suomessa tai ihmiskaupan uhriksi joutuneet henkilöt ovat muuttaneet Suomeen jostakin muualta. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Valtaosa meillä asiakkuudessa olevista henkilöistä on joutunut ihmiskaupan uhriksi nimenomaan Suomessa. Merkittävä osa heistä on Suomen kansalaisia. Vahvat mielikuvat siitä, millainen ihmiskaupan uhri on, voivat siis haitata tunnistamista.

Tavanomaisesti ajatellaan, että ihmiskauppaa ei tapahdu Suomessa.

Viime vuosina meille on tullut asiakkuuteen henkilöitä, jotka ovat olleet esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalveluiden piirissä pitkään, mutta heitä ei ole tunnistettu ihmiskaupan uhreiksi. Lisäksi meillä on asiakkuudessa useita henkilöitä, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhriksi alaikäisenä, mutta löytäneet auttamispalveluiden piiriin vasta täysi-ikäistyttyään. Nämä esimerkit antavat viitteitä siitä, että muun muassa päihde- ja mielenterveyspalveluiden, nuorisopalveluiden ja lastensuojelun piirissä voi olla henkilöitä, joita ei mielletä tai tunnisteta ihmiskaupan uhreiksi, mutta jotka hyötyisivät tunnistamisesta.”

Miten SEIVE-hankkeessa tehtävä yhteistyö hyödyttää uhria ja uhrien parissa toimivia tahoja?

“Kokemuksemme mukaan alueelliset erot ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa, auttamisessa ja eri toimijoiden osaamisessa ovat tällä hetkellä suuria. Tämänhetkistä auttamista koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan eri tavoin ja palveluiden tarjoamisen käytännöt vaihtelevat. Poliisilaitoksilla rikosilmoituksen vastaanottamisen, uhrin kuulemisen ja esitutkinnan käytännöt vaihtelevat merkittävästi. Kun alueelliset ja valtakunnalliset yhteiset menettelytavat puuttuvat, uhrin tunnistaminen, palveluiden saanti ja oikeudet eivät aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla eri toimijat saattavat toisistaan tietämättä tehdä päällekkäistä työtä.

Uhrien tunnistaminen sekä heidän moninaiseen avuntarpeeseensa vastaaminen edellyttävät joustavaa, monisektorista ja toisinaan innovatiivistakin yhteistyötä matalan kynnyksen järjestötoimijoiden ja viranomaisten välillä.

Tavoitteena on, että hankkeen myötä eri toimijoiden osaamiseen ja toimintatapoihin liittyvät alueelliset erot ovat tasoittuneet ja eri alueilla kehitetyt ja havaitut hyvät käytännöt ovat levinneet laajemmalle. Näin haavoittuvassa asemassa olevien seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden ihmiskaupan uhrien tilanteet ja tunnistaminen parantuvat ja yhä useampi seksuaaliväkivaltaa kohdannut ihmiskaupan uhri ohjautuu viranomaispalveluiden piiriin lisääntyneen alueellisen ja valtakunnallisen viranomais- ja järjestöyhteistyön, ajantasaisen tiedonvaihdon ja osaamisen vahvistamisen myötä.”

Minkälaisia toimintamalleja tai parannuksia yhteistyössä on tarkoitus luoda?

“Niitä alamme nyt mielenkiinnolla rakentaa. Yhtenä toimenpiteenä hankkeessa pilotoidaan alueellisia verkostoja, joissa vahvistetaan toimijoiden osaamista ja luodaan uusia käytäntöjä tunnistamisen parantamiseksi, oikea-aikaisen palvelunsaannin turvaamiseksi ja mahdollisten rikostutkintojen sujuvoittamiseksi.

Verkostoihin kutsutaan mukaan operatiivisella tasolla uhreja potentiaalisesti kohtaavia toimijoita muun muassa alueen poliisista, sosiaali- ja terveyspalveluista, päihde- ja mielenterveyspalveluista sekä järjestöistä. Olemme aloittaneet kartoittamalla nykyisiä, eri toimijoiden havaitsemia haasteita ja etsimme ja testaamme uusia yhteistyömalleja. Tavoitteena tietenkin on, että verkostotyöskentely olisi oikeasti uhria ja toimijoita hyödyttävää sen sijaan, että se olisi taas yksi toimijoita entisestään kuormittava uusi toiminto.

Vajaan kahden vuoden päästä näemme, minkälaisia havaintoja eri alueilla teimme ja onnistuimmeko kehittämistyössä. “

RIKUteema on Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu. RIKUteeman 1/2022 aiheena on naisiin kohdistuva väkivalta. Tilaa uutiskirje, niin saat RIKUteeman suoraan sähköpostiisi.

Lue lisää

Ihmiskaupan uhri voi olla kuka tahansa