Eron jälkeinen väkivalta ja lähisuhteessa tapahtuva vainoaminen
Eron jälkeinen väkivalta tarkoittaa parisuhde- ja perheväkivaltaa, joka tapahtuu parisuhteen päättymisen eli eron jälkeen. Väkivallan tekijä on uhrin entinen kumppani.
Eron jälkeinen väkivalta voi näyttäytyä esimerkiksi ylenmääräisinä viesteinä ja puheluina, seuraamisena ja tarkkailuna, uhkailuna ja mustamaalaamisena. Myös eroon ja yhteisiin lapsiin liittyvien asioiden tahallinen vaikeuttaminen ja pitkittäminen esimerkiksi henkisen tai taloudellisen haitan aiheuttamiseksi voi olla osa eron jälkeistä väkivaltaa.
Väkivalta on tyypillisesti alkanut jo suhteen aikana. Riskiä eron jälkeiselle väkivallalle nostaa erityisesti parisuhteen aikana esiintynyt pakottava kontrolli ja puolisoon suuntautuva omistushaluisuus. Eron jälkeistä väkivaltaa voi esiintyä myös silloin, kun parisuhde on ollut lyhyt, vasta alkava tapailusuhde tai pariskunta ei ole asunut yhdessä.
Osa eron jälkeisen väkivallan tapauksista täyttää vainoamisen määritelmän. Vainoamisesta on kyse silloin, kun henkilö toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista niin, että teot ovat omiaan aiheuttamaan kohteessa pelkoa.
Väkivalta voi laajentua
Väkivalta voi laajentua ensisijaisen uhrin lisäksi myös esimerkiksi tämän lähipiiriin tai uuteen kumppaniin. Myös yhteiset lapset voivat olla väkivallan kohteina joko suoraan tai epäsuorasti: väkivallan tekijä voi pyrkiä käyttämään yhteisiä lapsia välineinä väkivallan toteuttamiselle.
Esimerkiksi toisen vanhemman haukkuminen lasten kuullen, tietojen kalastelu lapsilta, vanhemman ja lasten välisten viestien luvaton lukeminen ja lasten käyttäminen viestinviejänä asettaa lapset väkivallan “pelinappuloiksi”.
Apua on saatavissa
Vainoaja voi lähisuhdetilanteissa olla entisen kumppanin lisäksi esimerkiksi sukulainen tai oma vanhempi, jonka kanssa uhri ei tahdo olla tekemisissä.
Yleensä vainoajan yhteydenottoihin ei kannata vastata, vaan hänet on hyvä pyrkiä estämään mahdollisuuksien mukaan kaikissa yhteydenottokanavissa. Sen sijaan vainoamisesta kannattaa kertoa viranomaisille, auttajatahoille ja läheisille, jotta siihen pystytään puuttumaan ja vainon uhria auttamaan.
Kun vainoaja ei saa toiminnallaan aikaan minkäänlaista reaktiota, voi se parhaassa tapauksessa saada käytöksen hiipumaan ajan myötä, kun se ei tunnu hänestä palkitsevalta.
Lähisuhteessa tapahtuva vainoaminen voi olla pitkäkestoinen kuormittava kokemus, minkä vuoksi siihen kannattaa hakea tukea siihen erikoistuneista palveluista.