Liikennevahinkolautakunnan tavoitteena vähentää käräjäoikeuden kuormitusta
Liikennevahinkolautakunta on valtioneuvoston 16.10.2014 asettama riippumaton toimielin, minkä tehtävänä on antaa lausuntoja ja soveltamissuosituksia erilaisissa vahinkoasioissa, sekä tiedottaa toiminnastaan.
Vahinkolautakunnalta voi pyytää lausuntoa liikennevakuutustoimintaa harjoittava vakuutusyhtiö tai vakuutuslaitos, tuomioistuin tai vahinkoa kärsinyt vakuutuksenottaja tai muu korvaukseen oikeutettu.
Liikennevahinkolautakunnan toimintakauden 1.1.2015–31.12.2017 aikana puheenjohtajana toimii varatuomari Kyösti Vihermaa. Varapuheenjohtajina toimivat käräjätuomari Sinikka Kurkinen, varatuomari, lainsäädäntöjohtaja Antti T. Leinonen ja oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari, hovioikeudenneuvos Timo Ojala.
Puheenjohtajien lisäksi liikennevahinkolautakunnan varsinaiseen jäsenistöön kuuluu yhdeksän lakimiestä, neljä lääkäriä ja neljä insinööriä, jotka edustavat eri aloja.
Liikennevahinkolautakunnan toimintaa valvoo Suomen Pankin yhteydessä toimiva Finanssivalvonta, mutta myös valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies voivat ottaa lautakunnan toimintaa koskevan kysymyksen käsiteltäväksi. Lautakunnan toiminta rahoitetaan liikennevakuutustoimintaa harjoittavilta yhtiöiltä ja Valtiokonttorilta perittävillä maksuilla.
Asiakkaalla oikeus lausuntoon
Liikennevahinkolautakunnan puheenjohtaja Vihermaa kertoo, että lautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on antaa lausuntoja ja suosituksia liikenteessä aiheutuneiden henkilö- ja esinevahinkojen vakuutuskorvauksia koskevissa asioissa sekä liikenneonnettomuuksia koskevissa syyllisyys- ja vastuunjakokysymyksissä.
– Lautakunta on toimivaltainen käsittelemään kaikkia liikennevakuutuslain soveltamisalaan kuuluvia vahingonkorvausasioita. Lautakunnan antama lausunto on suositus, mihin ei voi hakea muutosta, eikä se sido tapahtuman osapuolia. Lausunto ei ole täytäntöönpanokelpoinen, eikä lausunnon pyytäminen vaikuta vahinkoa kärsineen oikeuteen saattaa korvausasiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Lautakunnan toiminnan yhtenä tarkoituksena on kuitenkin vähentää käräjäoikeuden käsittelyyn menevien liikennevahinkojen korvauskysymyksiä koskevien riita-asioiden määrää, hän kuvailee.
Vihermaa kertoo, että liikennevahinkolautakunnan lausuntoa voi pyytää muun muassa silloin, jos vakuutusyhtiön antama päätös on vahinkoa kärsineen mielestä puutteellinen tai virheellinen.
– Liikennevahinkolautakuntaan tulee runsaasti käsiteltäväksi sellaisia riitatapauksia, missä vahinkoa kärsinyt on eri mieltä vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä. Näitä on noin 2/3 kaikista lausuntoasioista. Yhtiöiden omia lausuntopyyntöjä on yhteensä 1/3 kaikista käsiteltävistä asioista. Nämä ovat etupäässä henkilövahinkoasioita, joista yhtiön on lain mukaan pyydettävä lausuntoa, mikäli kysymys on työkyvyttömyyden tai kuoleman perusteella maksettavasta jatkuvasta korvauksesta tai sen sijaan maksettavasta kertakaikkisesta pääoma-arvosta. Lausuntoa on pyydettävä myös pysyvän tai tilapäisen haitan korvauksista, jos vamma on vaikea, Vihermaa tiivistää.
Moniulotteiset haasteet
Liikennevahinkolautakunnan puheenjohtaja Vihermaa sanoo asioiden monitahoisuuden olevan heidän suurin haaste, samoin kuin käsittelyaikoihin liittyvät odotukset. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva uusi liikennevakuutuslaki on ajankohtainen koulutus- ja sopeuttamishaaste, vaikka uusi laki ei sisällä liikennevahinkojen korvaamista koskevia suuria muutoksia.
– Suuret yksilölliset erot tekevät työmme mielenkiintoiseksi, mutta myös vaikeaksi. Henkilövahingoissa keskeisiä ongelmia ovat erilaiset syy-yhteyskysymykset sekä ansionmenetyksen ja elatuksen menettämisen korvaamiseen liittyvät asiat. Haemme vastauksia moniulotteisiin kysymyksiin muun muassa vahinkoa kärsinyttä koskevasta lääketieteellisestä selvityksestä; sairauskertomuksista, lääkärintodistuksista ja kuvantamistutkimusten tulosteista. Tarvittaessa käytämme myös ulkopuolisia erityisasiantuntijoita.
Vihermaa lisää, että joissakin tilanteissa myös tuomioistuin voi pyytää lautakunnan lausuntoa korvausasian ollessa tuomioistuimen käsiteltävänä.
– Periaatteessa miltei jokainen liikennevahinko on seurausta jonkinasteisesta liikennerikoksesta, mutta me emme ole lainkaan tekemisissä käsiteltävien asioiden rikosoikeudellisen puolen kanssa, Vihermaa tiivistää lopuksi.
Liikennevahinkolautakunta lukuina
Lähde: liikennevahinkolautakunta.fi |
Teksti ja kuva: Minna Korva-Perämäki
Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 3/2016
Lue koko lehti (pdf)