Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön

Lähisuhdeväkivallan kokijoita on suojeltava nykyistä paremmin

Suomi tarvitsee selkeän ja systemaattisen järjestelmän, jolla taataan lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen ihmisen turvallisuus. Kokonaisvaltainen riskien- ja suojelunarvioinnin järjestelmä auttaisi viranomaisia toimimaan uhrin parhaaksi.

Blogi

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen antoi 6.3. kaksi päätöstä uhrien asemasta ja suojelusta lähisuhdeväkivaltatilanteissa. Molemmissa päätöksissä poliisille annettiin huomautus.

Väkivallan riskiarviointia ja uhria suojelua koskeva päätös OKV/1905/10/2022 on periaatteellisesti hyvin tärkeä ja heijastelee RIKUn arjen kokemuksia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelemisesta. Tapaus on hyvin traaginen. Uhri kuoli henkirikoksen seurauksena helmikuussa 2022.

Apulaisoikeuskansleri (AOK) katsoo, että uhrin oikeutta elämään ei turvattu riittävästi arvioimalla hänen tilannettaan ja toimenpiteitä hänen suojelemisekseen. Lainvastaisena AOK pitää puutteellista menettelyä esitutkintalain mukaisen suojelutarpeen arvioinnin tekemisessä. AOK tuo myös esille, että Poliisihallituksen oma laillisuusvalvonta raportoi viime vuonna siitä, että asianomistajan oikeuksia koskevista esitutkintatoimenpiteistä ei tehdä asianmukaisia merkintöjä ja kirjauksia pöytäkirjoihin sekä tietojärjestelmiin. Tämä herättää huolta uhrin oikeuksien toteutumisesta.

Kokonaisvaltainen ja selkeästi ohjeistettu riskien- ja suojelunarvioinnin järjestelmä auttaisi viranomaisia toimimaan uhrin parhaaksi.

Uhridirektiiviin pohjautuva suojelutarpeen arviointi koskee uhrin suojelua esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, joten uhrin fyysisen suojelun kannalta merkittävämpi on kattavasti tehty väkivallan riskiarvio.

Suomalaisessa järjestelmässä ei näytä olevan selkeitä ja systemaattisia rakenteita ja prosesseja niin uhrin fyysisen suojelun kuin hänen oikeusprosessissa tarvitsemansa suojelun arvioimiseksi. Kokonaisvaltainen ja selkeästi ohjeistettu riskien- ja suojelunarvioinnin järjestelmä auttaisi viranomaisia toimimaan uhrin parhaaksi ja varmaan myös helpottaisi arjen työtä näissä tilanteissa.

RIKUn eri palveluissa oli viime vuonna noin 6 700 asiakasta lähisuhdeväkivallan takia. Myös meidän on välillä vaikea hahmottaa, mitä käytännön menetelmiä uhrin suojaamiseksi on käytössä. Poliisi tekee uhka-arviointeja ja sillä on käytössään työkalu huolta aiheuttavien henkilöiden arviointiin. Epäselvää on kuinka paljon näitä käytetään lähisuhdeväkivallan riskien arvioimiseksi.

Riskiarvioinnista tulisi säätää lailla

Moniammatillinen riskinarviointikokous MARAK on menetelmä, jolla arvioidaan vakavan parisuhdeväkivallan riskiä ja autetaan uhria. Poliisi on keskeinen toimija Suomen noin 40 MARAK-työryhmässä, mutta aivan kaikkialla Suomessa järjestelmä ei ole käytössä ja MARAK-ohjausten määrissä on vaihtelua.

MARAK on osoittautunut toimivaksi menetelmäksi uhrin auttamisessa, mutta näyttää siltä, ettei MARAK-toimintamallia tunneta poliisissa riittävän hyvin. THL:n viime vuonna MARAK-työryhmien jäsenille tekemän kyselyn mukaan poliisia edustavista vastaajista vain noin 30 prosenttia koki, että MARAK-toiminta tunnetaan heidän omassa organisaatiossaan hyvin. Yleisesti tiedetään myös, että monien viranomaisten on usein vaikea saada käyttää MARAK-toimintaan riittävästi työaikaa.

On helppo yhtyä THL:n ja AOK:n suositukseen, jonka mukaan riskiarvioinnista tulisi säätää lailla. Lait eivät kuitenkaan riitä. Poliisin koulutusta tulee edelleen vahvistaa, menetelmät saada systemaattisiksi ja tietojärjestelmät saattaa ajan tasalle. Puutteellisissa järjestelmissä ei kenenkään ole helppo toimia.

Mitä vakavan uhan alla olevan uhrin suojelemiseksi voidaan käytännössä tehdä, jotta uhri välttyy väkivallalta?

Kokonaan oma kysymyksensä on riskien hallinta. Mitä vakavan uhan alla olevan uhrin suojelemiseksi voidaan käytännössä tehdä, jotta uhri välttyy väkivallalta? RIKUn kokemuksen mukaan tässä olisi paljon kehitettävää.

Turvakodit ovat tärkeitä, mutta nekään eivät anna suojaa pahimmissa tilanteissa. Lähestymiskieltokaan ei aina riitä, ja kieltoja rikotaan yleisesti. Laajennetussa lähestymiskiellossa on vakavimmissa tapauksissa nykyään mahdollista käyttää pantavalvontaa, mutta sitä on käytetty vain vähäisesti. RIKUssa olemme nostaneet esille tarpeen nopeiden hälytysjärjestelmien käyttöön ottamiseksi, kun riski on erityisen suuri.

Leena-Kaisa Åberg
RIKUn toiminnanjohtaja


Kansainvälisiä sitoumuksia uhrien suojelemiseksi väkivallalta

Istanbulin sopimuksen 51 artiklan mukaan osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että kaikki asianomaiset viranomaiset arvioivat väkivaltatilanteiden vakavuuden sekä niihin liittyvän kuolemanvaaran ja väkivallan toistumisen vaaran hallitakseen riskejä ja tarjotakseen tarvittaessa turvallisuutta ja tukea yhteensovitetuin toimin.

Uhridirektiivin 18 artiklan mukaan puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niillä on käytössään toimenpiteitä uhrin ja hänen perheenjäsentensä suojelemiseksi toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta, myös siltä riskiltä, että heille aiheutuu emotionaalista tai psyykkistä haittaa, ja uhrin ihmisarvon suojelemiseksi kuulustelun ja hänen todistelutarkoituksessa antamansa lausunnon antamisen yhteydessä. Tällaiset toimenpiteet käsittävät tarvittaessa myös kansallisen oikeuden mukaisia menettelyjä uhrin ja hänen perheenjäsentensä fyysiseksi suojelemiseksi.



RIKUn logo
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.

Lisätietoa tietosuojasta sivustollamme löydät täältä: https://www.riku.fi/rikosuhripaivystys/tietosuoja/