Siirry sisältöön

Rikosuhripäivystys etsii viestinnän harjoittelijaa

Etsimme viestinnän harjoittelijaa Rikosuhripäivystyksen (RIKU) keskustoimistolle Helsingin Pasilaan.

RIKUssa pääset tekemään monipuolista ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä viestintää. Perustehtävämme on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa vaikuttamalla ja tuottamalla tukipalveluita. Toimimme rikoksen uhrin puolestapuhujana ja tarpeiden tulkitsijana. RIKUn palvelut on tarkoitettu yhdenvertaisesti kaikille rikoksen uhreille. Palvelua tarjotaan puhelimessa, verkossa ja kasvotusten.

RIKUssa työskentelee noin 60 palkattua työntekijää ja noin 500 vapaaehtoista. Toimintaa rahoittaa oikeusministeriö.

Mitä harjoittelija pääsee tekemään ja oppimaan?

Viestinnän harjoittelijana pääset tekemään monipuolisesti erilaisia viestinnän tehtäviä. Tehtäväsi voivat keskittyä esimerkiksi tekstiä, kuvia ja videota sisältävien sisältöjen hallintaan, konseptointiin ja tuottamiseen, graafisen ilmeen toteuttamiseen, markkinointiin sekä verkkosivujen, sosiaalisen median ja intran ylläpitoon. Harjoittelun sisältöä räätälöidään harjoittelijan omien kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien mukaan.

Missä ja milloin harjoittelu tehdään?

Harjoittelun kesto on sopimuksen mukaan noin 3-4 kuukautta ja alkamisajasta voidaan neuvotella.

Harjoittelu suoritetaan pääasiassa RIKUn keskustoimistolla Helsingin Länsi-Pasilassa, mutta koronatilanteen vuoksi osa työajasta tehdään etänä.

Kuinka paljon harjoittelusta maksetaan palkkaa?

Harjoittelusta maksetaan Kelan määrittämän minimikuukausiansion mukainen palkka (1236 euroa kuukaudessa). Kerrothan, jos sinulla on käytössäsi oppilaitoksesi myöntämä harjoittelutuki.

Ketä haemme?

Olet etsimämme henkilö, jos haluat kehittyä monipuoliseksi viestintäalan osaajaksi ja uskallat tarttua omatoimisesti erilaisiin tehtäviin. Olet kiinnostunut digitaalisen sisällön tuotannosta ja konsepteista, ymmärrät mielellään hakukoneoptimoinnin perusteet ja perehdyt rohkeasti uusiin viestintäkanaviin ja -työvälineisiin. Kirjoitat sujuvasti suomeksi, ja hyvä ruotsin kielen taito on eduksi. Hallitset sujuvasti perustason toimisto-ohjelmat. Kokemus WordPressistä tai vastaavasta julkaisujärjestelmästä sekä Adoben kuvankäsittelyohjelmista on vahvaa plussaa.

Miten harjoittelupaikkaa haetaan?

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi viestintäpäällikkö Lauri Hoville (etunimi.sukunimi@riku.fi) viimeistään perjantaina 30.9.2020.

Jos sinulla on kysyttävää viestinnän harjoittelusta RIKUssa, ota yhteyttä Lauri Hoviin: etunimi.sukunimi@riku.fi tai 050 3656 307

RIKUn työntekijöiden rekrytointia koskeva tietosuojarekisteri