Ostin verkkokirpparilta uuden television todella halvalla. Mitä tapahtuu, jos se olikin varastettu?
Jos ostat varastetun television, siitä ei tule lopullisesti sinun omaisuuttasi. Varastetun tavaran ostaneelle ei anneta laissa ns. vilpittömän mielen suojaa (Asetus rikoslain voimaanpanemisesta 11 §). Jos käy myöhemmin ilmi, että verkkokirpparilta ostamasi televisio onkin varastettu, sinun tulee luovuttaa se alkuperäiselle oikealle omistajalle ilman erillistä korvausta, vaikka olisit ostanut sen vilpittömässä mielessä. Tämä tarkoittaa, että vaikka et tietäisi tai edes epäilisi ostamasi television olevan varastettu. Ostajana voit toki vaatia korvausta television sinulle myyneeltä, mutta on kuitenkin mahdollista, että tällaisessa tilanteessa korvausta ei onnistuta koskaan saamaan, jolloin ostajana jäät sekä ilman televisiota että korvausta.
Mikäli ostat television, jonka puolestaan tiesit varastetuksi tai jota sinun olisi ollut syytä epäillä anastetuksi, saatat itse syyllistyä kätkemisrikokseen. Kun arvioidaan sitä, onko sinulla ostajana ollut syytä epäillä television alkuperää, kiinnitetään huomiota sinun tiedossa olleisiin seikkoihin ja olosuhteisiin. Ostajana sinun tulee siis olla tietoinen niistä seikoista, joiden perusteella television alkuperää on syytä epäillä eli esimerkiksi siitä, että television myyntihinta on poikkeuksellisen alhainen tai siitä, ettei myyjällä voi olettaa olevan kyseistä omaisuutta laillisesti hallussaan. Rangaistuksena kätkemisrikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.
Televisiokaupat kannattaakin jättää tekemättä, jos sinulla on pientäkään epäilystä television alkuperästä. Hälytyskellojen tulisi soida, jos esimerkiksi uusi ja arvokas televisio on erittäin halpa, eikä myyjällä ole esittää minkäänlaista ostotositetta, takuukuittia ja ohjekirjaa tai, jos myyjällä on myytävänä samaan aikaan useita televisioita ja muuta elektroniikkaa ja hän haluaa tehdä kaupat muualla kuin kotonaan.
Elisa Trejtnar
varatuomari
www.hclaw.fi
Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 2/2018