Siirry sisältöön

Kiitos ja näkemiin RIKU-lehti!

Kädessäsi on viimeinen RIKU-lehden numero. Haikein mielin me jätämme jäähyväiset meitä uskollisesti palvelleelle viestintäkanavallemme. Laukaiseva tekijä tälle päätökselle oli lehden kustannussopimuksen päättyminen.

Muutaman vuoden ajan olen seurannut, miten painettu järjestölehti toisensa jälkeen on lakannut ilmestymästä. Viestintä siirtyy yhä vahvemmin verkkoon, minkä kautta tavoitetaan suurempi määrä ihmisiä. Myös paperia säästyy.

Toisaalta lehden tekeminen on ollut hyvä tapa käsitellä uhrien asemaa koskevia teemoja kokonaisvaltaisesti ja tavoittaa alan asiantuntijoita. Ja moni meistä tykkää edelleen istahtaa lehden kanssa alas lukemiseen keskittyen.

Vimmatusti olemme miettineet sitä, miten korvaamme viestinnällisen aukon RIKU-lehden jälkeen. Lehteen käytetty työpanos tullaan ohjaamaan yhä vahvempaan verkkoviestintään. Tämä tarkoittaa lisää panostusta sosiaaliseen mediaan, verkkosivujen sisältöihin, uutiskirjeeseen sekä videoihin.

Tulemme viestimään enemmän ajankohtaisista rikoksen uhria koskevista asioista ja ottamaan kantaa ajankohtaiseen keskusteluun – unohtamatta erittäin arvokkaita RIKU-lehteen kirjoitettuja asiantuntija-artikkeleita. Videot ovat tänä päivänä tehokas tapa tavoittaa monia kohderyhmiä. Kaikessa tässä täytyy muistaa, että RIKUn asiakkaina on myös iäkkäämpiä ihmisiä, joista merkittävä osa ei selaile somea tai etsi tietoa uudenlaisista kanavista.

Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus ovat RIKUn viestinnän tärkeitä johtolankoja ja 25 vuotta nyt syksyllä täyttäneen RIKUn juhlavuoden teema. Verkkosivuille on lisätty React&Share-järjestelmä, jonka avulla keräämme tietoa siitä, miten ymmärrettävät sivumme ovat. Verkkosivujen kielivalikko on edelleen suomi, ruotsi ja englanti.

Kaikki esitteet tullaan jatkossa tekemään yhdeksällä kielellä: suomi, ruotsi, englanti, pohjoissaame, viro, venäjä, somali, sorani ja arabia. Ja vaikka emme kaikkia näitä kieliversioita painata, ovat esitteet luettavissa ja tulostettavista verkosta. Myös videoita aiomme tuottaa laajemmalla kielivalikolla ja ne tekstitetään.

RIKUlta toivotaan myös nykyistä enemmän ennaltaehkäisevää aineistoa. Jo nyt verkkosivuilta löytyy selkeästi rikosten estämiseen liittyvää tietoa muun muassa rakkauspetoksiin ja identiteettivarkauksiin liittyen. Tarkoituksena on lisätä sivuille tietoa uusista ilmiöistä kuten sijoitushuijauksista, jotta ihmiset osaisivat tunnistaa niitä.

Viimeisen RIKU-lehden pääteeman ”lapset ja nuoret” lisäksi muistelemme hieman menneitä vuosia. RIKUn tärkeä yhteistyökumppani ja RIKU-lehden toimitusneuvoston pitkäaikainen jäsen lähes 20 vuoden ajalta ylikomisario Veli Hukkanen Helsingin poliisista ilahduttaa meitä muisteloillaan. Juuri tällaiset pitkäaikaiset yhteistyötahot ovat auttaneet RIKUa raivaamaan tilaa uhrien aseman ja tukipalveluiden merkityksen huomioimiselle – määrätietoisesti, askel kerrallaan.

Usein asioiden etenemisen edellytyksenä on myös ollut henkilösuhteisiin rakentuva luottamus, jonka Veli nostaa esille. RIKUssa tätä luottamuspääomaa on kerrytetty ja sen arvo ymmärretään. Kiitos kaikki yhteistyötahomme – teidän avullanne 25-vuotias RIKU on saanut kehittyä ja kasvaa arvostetuksi valtakunnalliseksi kumppaniksi. Kiitos Veli ja koko toimitusneuvosto, RIKU-lehden kaikki toimitussihteerit ja avustajat, muut kirjoittajat, tukijat sekä Printmix!

Leena-Kaisa Åberg
päätoimittaja
RIKUn toiminnanjohtaja

Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 3/19.

Lue koko lehti (pdf)