Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön

Verkossa tapahtuneiden rikosten yleistyminen näkyy Rikosuhripäivystyksessä

Entistä useampi Rikosuhripäivystyksen asiakas on joutunut verkossa tapahtuneen rikoksen uhriksi.

Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kaikista RIKUn palveluissa olleista asiakkuuksista 7 prosentissa rikos oli tapahtunut verkossa. Vuonna 2020 vastaavalla jaksolla osuus oli 3 prosenttia. Tähän on laskettu voimassa olevat pitkäkestoisemmat asiakassuhteet ja yksittäiset yhteydenotot eri palveluihin.

Verkkorikosten määrä on kasvanut RIKUn palveluissa myös määrällisesti. Tammi–maaliskuussa 2021 noin 360 asiakkuudessa oli kyse verkossa tapahtuneesta rikoksesta, kun vuonna 2020 vastaavalla jaksolla luku oli 100.

– On tärkeää, että myös verkossa tapahtuviin rikoksiin haetaan apua, eikä uhri jää yksin. Digitalisaation vuoksi verkossa tapahtuva rikollisuus lisääntyy, ja osa tapauksista on hyvin vakavia, sanoo Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

Eniten verkossa tapahtuneista rikoksista on otettu yhteyttä Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalveluun.

– Korona-aikana puhelinpalvelu on ollut tärkeä auttamisen väline. Sitä kautta asiakas saa apua ja tukea nopeasti ja puhelinpäivystys on arkisin auki iltaan klo 20 saakka. Haluamme käynnissä olevan digimarkkinointikampanjan kautta lisätä ihmisten tietoisuutta tästä palvelumuodosta ja sen hyvästä saavutettavuudesta, Åberg kertoo.

Verkossa tapahtuneiden rikosten kohdalla tänä keväänä yhteydenoton ensisijaisena syynä on ollut useimmiten petos tai kavallus (yli 30 %) ja identiteettivarkaus (yli 20 %).

Erilaisten nettipetosten määrän kasvu näkyy selkeästi myös poliisin tilastoissa.

Viime vuonna verkossa tapahtuneiden rikosten uhreiksi joutuneita asiakkuuksia tilastoitiin RIKUssa ennätysmäärä Vastaamon tietomurron vuoksi.

Pylväsdiagrammi RIKUn asiakkuuksista, joissa on kyseessä verkossa tapahtunut rikos

Lisätietoa

Leena-Kaisa Åberg
Toiminnanjohtaja
etunimi.sukunimi
@riku.fi
050 3378 703 

Jenni Kreivi
Verkkotyön koordinaattori
etunimi.sukunimi@riku.fi
040 632 4191 

Lue lisää

RIKUn palvelut
Tiedotteet
Ajankohtaista
Blogit



RIKUn logo
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.

Lisätietoa tietosuojasta sivustollamme löydät täältä: https://www.riku.fi/rikosuhripaivystys/tietosuoja/