Anna palautetta PoistuNopea poistuminen Siirry sisältöön
”On hienoa olla tukemassa ihmistä vaikeina aikoina” – Lisa toimii vapaaehtoisena RIKUssa

”On hienoa olla tukemassa ihmistä vaikeina aikoina” – Lisa toimii vapaaehtoisena RIKUssa

RIKUteemaVaasalainen Lisa toimii Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoisena tukihenkilönä ja päivystää ruotsinkielisessä Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalvelussa.  

”Työssä keskustellaan rikosten uhrien kanssa ja ollaan mukana esimerkiksi poliisikuulusteluissa ja oikeudenistunnoissa.” 

Lisan mielestä eräitä vapaaehtoistoiminnan parhaista puolista ovat RIKUn tarjoama laadukas koulutus sekä mahdollisuus saada tukea ja ohjausta.  

”Frivilligträffar, eli vapaaehtoistapaamiset, joissa jaamme kokemuksia, ovat olennainen osa tätä toimintaa. Myös koulutukset ovat kattavia, ja kaikki on hyvin järjestettyä”, Lisa kertoo. 

Erityisen merkityksellisenä hän pitää ihmiskohtaamisia.  

”On hienoa olla tukemassa ihmistä hänen elämänsä vaikeina aikoina. Tämä työ on ollut myös henkilökohtaisesti opettavaista. Olen oppinut paljon Suomen oikeusjärjestelmästä ja eri tukitoiminnoista, mikä on kehittänyt myös henkilökohtaisesti.” 

Lisa muistelee liikuttuneena hetkiä, kun rikoksen uhrit ovat osoittaneet kiitollisuuttaan hänen tuestaan. ”He ovat kiitollisia siitä tuesta, jonka ovat saaneet Rikosuhripäivystyksestä”, hän sanoo. Lisalle tärkeää on nähdä, kuinka ihmiset pystyvät jatkamaan elämäänsä vahvempina ja luottavaisempina. 

Päätös liittyä RIKUn vapaaehtoiseksi syntyi, kun Lisa jäi eläkkeelle ja osallistui ruotsinkieliseen koulutukseen. ”Suosittelen lämpimästi RIKUn vapaaehtoistoimintana. Se on paitsi merkityksellistä myös opettavaista”, Lisa rohkaisee. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Hae vapaaehtoiseksi

RIKUteema

RIKUteema on Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu. RIKUteeman 1/2024 aiheena on vapaaehtoistoiminta. Tilaa uutiskirje, niin saat RIKUteeman suoraan sähköpostiisi.

Lue lisää



RIKUn logo
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.

Lisätietoa tietosuojasta sivustollamme löydät täältä: https://www.riku.fi/rikosuhripaivystys/tietosuoja/